Veronmaksajain Keskusliitto

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017: Suomessa kireä progressio

Jaa

Pienten palkkojen verotus on Suomessa eurooppalaista keskitasoa, mutta tulojen noustessa verotus muuttuu kireämmäksi, kertoo Veronmaksajien uusi kansainvälinen palkkaverovertailu.

Esimerkiksi suomalaista keskipalkkaa eli 42 500 euroa vuodessa ansaitsevan veroprosentti on 2,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin.

Verotus iskee ankarasti palkansaajan uralla etenemisen ja lisäansioiden kannustimiin. Keskituloisen palkansaajan sadan euron palkankorotuksesta 47 euroa menee veroihin. Marginaaliveroprosentti on Suomessa 42 500 euron palkkatasolla Pohjoismaiden korkein ja siten vähiten kannustava.

Suomen palkkaverotus on kansainvälisesti vertailtuna hyvin progressiivista. Vertailun suurituloisinta, 138 000 euroa vuodessa ansaitsevaa palkansaajaa verotetaan Suomessa peräti seitsemän prosenttiyksikköä ankarammin kuin muissa Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Suurituloisen veroprosentti on neljänneksi korkein Belgian, Italian ja Ruotsin jälkeen.

Kuluvan vuosikymmenen ajan jatkuneen palkkaverotuksen kiristymisen ja progression jyrkkenemisen suunta muuttui Suomessa tänä vuonna, kun palkkaverotusta kevennettiin ensimmäistä kertaa kaikilla tulotasoilla vuoden 2009 jälkeen. Palkansaajan veroprosentti aleni noin 0,6 prosenttiyksikköä. Työn verotusta mittaava palkkaverokiila aleni yli prosenttiyksikön, kun tuloverotuksen ohella työnantajamaksut kevenivät kilpailukykysopimuksen myötä.

”Euroopassa veropolitiikka on viime vuosina kääntynyt talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavaan suuntaan. Tänä vuonna oli Suomen vuoro erottua joukosta kilpailukykyä ja työllisyyttä tukevalla työn verotuksen kevennyksellä”, Veronmaksajien pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola toteaa.

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017 -selvityksessä vertaillaan työn verotusta 18 OECD-maassa* neljällä eri palkkatasolla. Selvityksen on laatinut Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola.


Lisätietoja:
pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola, puh. 09 6188 7326, 050 536 4126
Selvitys ja graafit osoitteessa www.veronmaksajat.fi

* Selvityksen maat ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Ranska, Saksa, Suomi, Viro, Britannia, Norja, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Australia, Japani, Kanada ja Yhdysvallat.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4
00100 HELSINKI

09 618 871http://www.veronmaksajat.fi

Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto

Lehtinen kehysriihestä: Onnistunut veropaketti vauhdittaa kasvua ja korjaa verotuksen pahimpia vinoumia23.4.2025 23:11:25 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen veroratkaisuja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. - Ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia, Lehtinen toteaa. Tärkein muutos on ansiotulojen tuntuva yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis viimein marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vuonna 2020 poistamalla tuloveroasteikosta ylimmän asteikkoluokan. - Kehysriihessä linjattujen muutosten jälkeen ylimmät marginaaliverot alenevat Suomessa viimeinkin suurin piirtein Ruotsin tasolle. Lehtinen muistuttaa, että näiden alennusten jälkeenkin hyvätuloisten lisäansioista menee edelleen yli puolet veroihin. Ylimmät marginaaliverot alenevat hallituksen paketissa tämän vuoden jopa noin 59 prosentista noin 52 prosenttiin. Ans

Veronmaksajien vaalikysely: Ehdokkaat tyrmäävät maakuntaveron4.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Selvä enemmistö eli 59 prosenttia kevään alue- ja kuntavaalien ehdokkaista suhtautuu erittäin tai jokseenkin kielteisesti maakuntaveroon. Myönteisesti suhtautuvia on vain 20 prosenttia. Jopa 80 prosenttia vastaajista uskoo, että uuden maakuntatason verottajan lisääminen kuntien ja valtion rinnalle kiristäisi ajan myötä verotusta kokonaisuutena. Tiedot selviävät Veronmaksajain Keskusliiton teettämästä kyselystä*, johon vastasi yli tuhat ehdokasta läpi puoluekentän. Maakuntaveron vastustus oli jyrkintä kokoomuksessa ja perussuomalaisissa. Myös sdp:n ja keskustan ehdokkaissa oli enemmän veron vastustajia kuin kannattajia. Myönteisesti veroon suhtauduttiin vain vasemmistoliiton ja vihreiden vastauksissa. - Kyselyn perusteella uusi oma vero ei ole tulevien päättäjien mielestä toimiva tapa rahoittaa hyvinvointialueita. Samaan lopputulemaanhan päätyi myös parlamentaarinen maakuntaverokomitea neljä vuotta sitten, huomauttaa Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. Kysely kartoitti ehdokk

Veronmaksajien Lehtinen kasvutyöryhmästä: Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla kiristäisi laajasti verotusta, listaamattomien yhtiöiden osinkoveroa ei saa kiristää28.2.2025 14:48:16 EET | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää kasvutyöryhmän esitystä perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla raakileena, joka synnyttää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. - Työryhmä on tarkastellut asiaa lähinnä yritysvarallisuuksien kertymisen ja sukupolvenvaihdosten kannalta. Tämä on tärkeä mutta aivan liian kapea näkökulma perintöverotukseen. - Tällaista kaikkia suomalaisia koskevaa verouudistusta pitää tarkastella huomattavasti laajemmin, sanoo Lehtinen. Oma lukunsa on työryhmän esitys kiristää samassa yhteydessä rajusti listaamattomien yhtiöiden osinkoina jakaman voiton verotusta. Tätä Lehtinen ei pidä järkevänä eikä hyväksyttävänä. Osinkoverotusta kiristämällä heikennettäisiin selvästi yrittäjyyden taloudellisia kannustimia, mikä olisi aivan väärä suunta. - Listaamattoman yhtiön osinkona jakaman voiton verotusta ei saa kiristää osana perintöverotuksen muutoksia, eikä muutenkaan. Perintöveron korvaaminen luovutusvoiton verotuksella uhk

Veronmaksajat: Yhteisöveron alennus 18 prosenttiin on kannatettava kasvutoimi - listaamattoman yhtiön osinkoverotusta ei saa kiristää18.2.2025 13:39:58 EET | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kannattaa yhteisöveron alentamista 18 prosenttiin osana hallituksen tulevan kasvuriihen veroratkaisuja. Yhteisöveron alentaminen olisi erinomainen kasvutoimi, joka parantaisi Suomen asemaa tiivistyvässä kansainvälisessä verokilpailussa. - Tämä olisi vahva ja konkreettinen signaali kaikille, että Suomi on myös tulevaisuudessa yritysmyönteinen ja turvallinen toimintaympäristö, Lehtinen katsoo. Staattiset verotuottolaskelmat eivät yhteisöveroa alennettaessa ole perusteltuja, sillä veropohja vahvistuu alennuksen dynaamisten vaikutusten kautta. Yhteisöverokantaa alennettiin edellisen kerran tuntuvasti vuonna 2014. Yhteisöveron tuotto pysyi selkeästä alennuksesta huolimatta aluksi lähes aiemmalla tasolla, ja on sittemmin kasvanut vahvasti. - Yhteisöveron maltillinen alennus ei tälläkään kertaa uhkaa yhteiskunnan verotuottoja, vaan päinvastoin turvaa niitä. Yhteisöveron alennus kannustaisi myös paikallisesti toimivia listaamattomia yr

Veronmaksajien kuntaverovertailu: Keskituloisten puolisoiden verorasitus vaihtelee kunnittain tuhansia euroja13.2.2025 01:00:00 EET | Tiedote

Maakuntakeskusten vertailussa keskituloiset puolisot maksavat vuonna 2025 eniten veroja Mikkelissä. Eroa on lähes 3 700 euroa keveimmin verottavaan Helsinkiin verrattuna. Helsingin lisäksi kevyesti verottavia maakuntakeskuksia ovat Turku ja Tampere. Kokkola ja Kouvola ovat puolestaan verottajina ankarimmat keskukset Mikkelin jälkeen. Maakuntakeskusten verovertailussa huomioidaan tuloverojen lisäksi myös kiinteistöverot. – Kasvukolmio erottuu muista. Pienempien maakuntakeskusten ero on Helsingin ohella myös Turkuun ja Tampereeseen monin paikoin toista tuhatta euroa, selvityksen laatinut ekonomisti Janne Kalluinen toteaa. Muun muassa nämä tiedot selviävät Veronmaksajain Keskusliiton vuoden 2025 kuntave-rovertailusta. Vuonna 2025 Manner-Suomen kirein verotus on Halsualla ja kevein Kauniaisissa, kun tarkastellaan keskituloisten palkansaajapuolisoiden maksamia tuloveroja. Halsualla he maksavat tuloistaan veroja ja veronluonteisia maksuja noin 31 300 euroa*. Ero Kauniaisiin on reilut 5 800 e

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye