Diplomi-insinöörien palkat lähes ennallaan, työllisyys parantunut

Tekniikan akateemiset TEKin jäsenten keskuudessa tehdyn työmarkkinatutkimuksen mukaan diplomi-insinöörin mediaanipalkka vakituisessa työsuhteessa oli vuoden 2017 lokakuussa 4 799 euroa ja keskipalkka 5 247 euroa kuukaudessa. Vuoden 2017 aikana valmistuneiden diplomi-insinöörien vastaavat palkkaluvut olivat 3 379 ja 3 454 euroa.
Diplomi-insinöörien mediaanipalkka nousi 0,2 prosenttia edellisvuodesta. Vastavalmistuneiden palkkakehitys oli hieman parempi, nousua mediaanipalkassa oli 0,6 prosenttia.
Kokopäivätyössä olleista vastaajista 47 prosenttia arvioi, että palkka oli noussut edellisvuodesta. 44 prosentilla palkka oli pysynyt ennallaan ja 4 prosentilla palkka oli laskenut.
Yleiskorotusten puuttuminen näkyy heikkona palkkakehityksenä
Yleiskorotus on viime vuosina ollut yleisin syy palkankorotukselle TEKin työmarkkinatutkimusten mukaan.
– Tämän vuoden luvuissa näkyy selvästi ammattiliittojen sopimien palkankorotusten merkitys – tai oikeammin niiden puuttuminen, sanoo TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kauppi.
– Vuodelle 2017 ei osunut kilpailukykysopimuksen seurauksena lainkaan liittojen sopimia korotuksia, ja yleinen palkkakehitys jäi siksi huonoksi orastavasta nousukaudesta huolimatta.
Kauppi muistuttaa, että TEK on osana Ylemmät Toimihenkilöt YTN:ää sopinut tänä syksynä yhteensä 3,2 % palkankorotuksista kahden vuoden aikana suurimmalle osalle jäsenkuntaansa.
Kauppi kannustaa tekniikan akateemisia lisäksi käyttämään noususuhdannetta hyväkseen etsimällä parempia työmahdollisuuksia.
– Pitkäaikainen kokemus osoittaa, että paras palkkakehitys on niillä, jotka vaihtavat työpaikkaa. Oma aktiivisuus yhdessä liittojen sopiman peruskehityksen kanssa takaa parhaan tuloksen, Kauppi sanoo.
Työllisyydessä selvää parannusta
Taloustilanteen koheneminen näkyi selvästi työmarkkinatutkimuksen työllisyysluvuissa. Työttömien osuus kaikista vastanneista oli 3,8 prosenttia, kun se on kolmena edellisenä vuonna ollut 6 prosenttia.
Tiedot TEKin työmarkkinatutkimukseen kerättiin lokakuussa 2017. Kohderyhmänä olivat työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet. Vastauksia kertyi kaikkiaan noin 9 200. Vastaajien yleisin suoritettu tutkinto oli diplomi-insinöörin tutkinto. Suurin osa vastanneista työskenteli asiantuntijatehtävissä yksityisellä sektorilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
- toiminnanjohtaja Heikki Kauppi 040 504 1585, heikki.kauppi@tek.fi
- palkkatutkija Tuunia Keränen (09) 2291 2288, tuunia.keranen@tek.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
TEK: Budjettiriihi toi toivoa työttömille, mutta TKI-rahoituksesta peruuttelu on pettymys3.9.2025 12:55:34 EEST | Tiedote
Työttömyysturvalla opiskelun helpottaminen on hallituksen budjettiriiheltä erinomainen päätös. TKI-rahoituksen kasvun taittaminen iskee kuitenkin tarpeettomasti kasvuun ja tuottavuuteen.
TEKin Jokisen terveiset budjettiriiheen: kasvun edellytykset turvattava18.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus kokoontuu syyskuun alussa budjettiriiheen. TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen lähettää terveisiä hallitukselle: luvatusta ansiotulojen progression vähentämisestä täytyy pitää kiinni. Myös vahvan panostuksen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan on jatkuttava. Nämä toimet ovat olennaisia yleisen ilmapiirin ja sitä kautta Suomen talouskasvun kannalta.
Suomen tekoälyeliitti koostuu 40–49-vuotiaista miehistä – ”On korkea aika ottaa mukaan kaikki työntekijät”22.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen tekoälyeliitti on saanut huomattavasti muita enemmän tekoälyyn liittyvää täydennys- ja uudelleenkoulutusta. Koulutusta tarvitsisivat nyt kaikki muutkin, sanoo Tekniikan akateemiset TEKin innovaatio- ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Mikko Särelä.
Kipinä-voittajat tutkivat hormonisaasteen vaikutusta kasveihin, tähtien elinkaarta ja bakteerien tappamista sähkökärpäslätkällä28.4.2025 11:02:20 EEST | Tiedote
TEKin järjestämän nuorten tiedekilpailu Kipinän voittivat Sofia Koivumäki, Zofia Järvinen sekä Hermanni Sallinen ja Niilo Sipilä. He edustavat Suomea syksyllä EU:n tiedekilpailussa.
TEK: Jäsenmaksun verovähennyksen poisto on hallitukselta virheliike24.4.2025 13:02:20 EEST | Tiedote
Myös yhteisöveron lasku on hutilyönti, joka ei tuo kaivattua hyötyä. Hallituksen puoliväliriihessä tekemä ratkaisu alentaa palkkojen verotusta sen sijaan saa TEKiltä kiitosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme