Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Nuorempi sisarus vähentää Helsingissä vanhemman sisaruksen osallistumista varhaiskasvatukseen

Jaa
Lähes kaikki helsinkiläisperheet käyttivät jotain varhaiskasvatuksen palvelua tai lasten kotihoidon tukea vuoden 2015 aikana. Noin joka neljäs 1-5-vuotias helsinkiläislapsi käytti vuoden aikana useampaa kuin yhtä varhaiskasvatuspalvelua tai lasten hoidon etuutta. Vilkkaimmin hoitoratkaisut vaihtuvat kahden ja kolmen vuoden ikäisillä lapsilla, sillä heistä useaa oli hoidettu osan vuotta kotihoidon tuella ja osan vuotta kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Helsinkiläislapsista 70 prosenttia oli palvelujen ja tukien piirissä koko vuoden ajan. Kaikkien palvelujen sekä tukien ulkopuolella oli koko vuoden vain kolme prosenttia lapsista. Asiat käyvät ilmi Helsingin kaupunginkanslian ja Kelan tuoreesta tutkimuksesta.

Helsinkiläisistä alle 7-vuotiaiden perheistä 40 prosenttia sai joko vanhempainpäivärahaa tai kotihoidontukea joulukuussa 2015. Näistä perheistä taas 40 prosenttia eli noin 5 300 oli sellaisia perheitä, joissa oli etuuteen oikeuttavan lapsen lisäksi muita päivähoitoikäisiä lapsia. Vanhempainrahaperheiden päivähoitoikäisistä sisaruksista varhaiskasvatuspalveluja käytti 60 prosenttia ja kotihoidontukiperheiden sisaruksista 57 prosenttia. Varhaiskasvatuksessa olleilla lapsilla yleisin hoitotapa oli kokopäivähoito, mutta yli 7 tunnin päivähoidossa vanhempainrahaperheiden sisaruksista oli vain viidennes ja kotihoidon tukiperheiden sisaruksista 14 prosenttia. Kotona lasta hoitavissa perheissä hoidon kokoviikkoisuus eli hoito jokaisena arkipäivänä viikossa on selvästi muita perheitä harvinaisempaa.

Varhaiskasvatuspalveluja käytetään useammin työttömien äitien kuin työttömien isien perheissä

Työttömyysetuuksia maksettiin Helsingissä joulukuussa vuonna 2015 kaikkiaan lähes 4 500 päivähoitoikäisten lasten perheeseen, mikä tarkoittaa 16 prosenttia kaikista saman ikäisten lasten perheistä. Työttömistä vanhemmista oli naisia lähes kaksi kolmasosaa ja ulkomaalaistaustaisia lähes puolet. Työttömyysetuuksia vastaanottaneissa perheissä asui 5 900 päivähoitoikäistä lasta. Työttömien vanhempien lapsista kolme neljästä osallistui varhaiskasvatuspalveluihin ja kaksi kolmasosaa kunnan järjestämään yli 5 tunnin kokopäivähoitoon. Kolmannes lapsista osallistui yli 7 tunnin hoitoon. Työttömien perheissä lapset olivat varhaiskasvatuksessa selvästi useammin koko viikon kuin kotona lasta hoitavien perheet.

Lasten osallistumisprosentti kokopäivähoitoon oli 74, jos perheen äiti oli työtön ja 50, jos työtön oli isä. Erot naisten ja miesten välillä johtuvat erityisesti siitä, että työttömien äitien perheissä oli työttömiä isiä harvemmin alle 3-vuotiaita lapsia, koska alle kolmevuotiaan äidit valitsevat usein kotihoidon tuen. Jos mies oli työtön, hoiti alle kolmivuotiaita lapsia usein puoliso kotihoidon tuella.

Tutkimusaineisto mahdollistaa lastenhoitoratkaisujen tarkastelun perheiden eri elämäntilanteiden näkökulmasta

Tuore tutkimus Lastenhoitoratkaisut helsinkiläisissä lapsiperheissä on Suomessa ensimmäinen kerta, kun varhaiskasvatusikäisten lasten hoitoratkaisuja tarkastellaan kokonaisvaltaisesti rekisteripohjaisella aineistolla. Aineistolla voidaan tarkastella lastenhoitoratkaisuja sekä lasten että perheiden eri elämäntilanteiden näkökulmasta. Koko tutkimusaineisto kattaa vuodet 2008-2015, mutta tässä raportissa on keskitytty vuoteen 2015, jolta on saatavana pääosa tuoreimmista rekisteritiedoista. Tutkimuson osa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamia Tackling Inequalities in Time of Austerity – Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana (TITA) sekä Work, Inequility and Public Policy (WIP) –tutkimushankkeita, joissa ovat mukana Kela ja Helsingin kaupunki.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja tutkimuksesta:
tutkija Sanna Ranto, puh. 09 310 36408, e-mail: sanna.ranto@hel.fi
erikoistutkija Maria Valaste, puh. 020 6341880, e-mail: maria.valaste@kela.fi


Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Tero Lahti, puh. 09 310 36376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista, kirjasto- ja tietopalvelusta sekä Helsinki Region Infosharesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

MEDIAKUTSU: Pormestarikunnan tiedotustilaisuus Helsingin kaupunkistrategiasta 2025–202925.6.2025 10:00:02 EEST | Kutsu

Pormestari Daniel Sazonov julkistaa esityksensä Helsingin kaupunkistrategiaksi valtuustokaudelle 2025–2029 torstaina 26. kesäkuuta 2025 kello 10–10.45 yhdessä apulaispormestarien Johanna Laisaaren, Reetta Vanhasen, Paavo Arhinmäen ja Maarit Vierusen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Marcus Rantalan kanssa. Mediatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).

Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote

Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye