Syntyikö tuotteesta tai työn jäljestä riita? Tavarantarkastus ratkaisee riidan yli puolessa tapauksista

Keskuskauppakamarin lakimiehen Raisa Harjun mukaan tavarantarkastajan puoleen käännytään useimmiten tilanteessa, jossa kaivataan ulkopuolisen, objektiivisen asiantuntijan näkemystä kiistanalaiseen tilanteeseen. Tavarantarkastaja voi arvioida esimerkiksi sitä, onko auton maalaus asianmukainen, onko kylpyhuoneen vesieristykset tehty normien mukaisesti tai mistä asuinrakennuksen sisäilmaongelmat johtuvat.
“Toisinaan riidan osapuolet haluavat pitää kiinni omista näkemyksistään, eikä asioissa eteenpäin pääseminen enää onnistu. Vaikkei tavarantarkastuskertomus suoraan velvoita osapuolia mihinkään toimiin, saa vastuukysymysten selvittely kuitenkin usein merkittävää lisäapua puolueettomasta asiantuntijanäkemyksestä. Tavarantarkastaja voi esimerkiksi ottaa kantaa virheen syyhyn tai syntyajankohtaan tai arvioida korjauskustannuksia tai arvonalenemaa”, kertoo Harju.
Keskuskauppakamarin toteuttaman kyselyn mukaan tavarantarkastajien tilaajista 50,5 prosentilla tapaus ratkesi sovintoon nimenomaan tarkastuskertomuksen perusteella.
“Kalliin ja pitkän oikeusprosessin välttäminen on useimmiten molempien kiistan osapuolten etu. Jos sopua ei kuitenkaan synny, voidaan tavarantarkastajan lausuntoa käyttää oikeudenkäynnissä tai tarkastuksen suorittanut HTT voidaan kutsua todistajaksi”, sanoo Harju.
Tavarantarkastuksia voivat tilata niin kuluttajat kuin yritykset. Tarkastuspyyntö tehdään suoraan tavarantarkastajalle, joka veloittaa tarkastuksesta käytetyn ajan mukaan. Suomessa toimii noin 200 HTT-tarkastajaa hyvin monilta eri aloilta. Tarkastuksen kohteet vaihtelevat auton arvon määrityksistä ja rakentamisen työsuorituksista esimerkiksi it-laitteistoihin, kuljetusvahinkoihin, elintarvikkeisiin ja tekstiileihin. Tavarantarkastajien hyväksymisestä ja toiminnan valvomisesta vastaa Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta.
Tavarantarkastajien yhteystiedot sekä heidän erityisalansa löytyvät Keskuskauppakamarin asiantuntijahausta: https://asiantuntijahaku.kauppakamari.fi/#htt
Lisätietoja:
http://kauppakamari.fi/tavarantarkastus/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raisa HarjuLakimies
Puh:050 554 2683raisa.harju@chamber.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihen linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi toteutettava ripeästi7.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme