Finanssiala ryFinanssiala ry

Rahoitusalan lakko uhkaa sulkea konttoreita – tärkeimmät palvelut pyritään turvaamaan

Jaa
Tänään keskiviikkona 27. joulukuuta on normaali pankkipäivä, mutta torstaina 28. ja perjantaina 29. joulukuuta mahdollinen rahoitusalan lakko uhkaa sulkea pankkikonttoreita. Pankit tiedottavat tarkemmin verkkosivuillaan lakon vaikutuksista palveluihin. Asiakkaiden on hyvä varautua palveluiden ruuhkautumiseen ja tavallista pidempiin odotusaikoihin.

Pankit pyrkivät turvaamaan sekä yksityis- että yritysasiakkaiden tärkeimmät palvelut lakon aikana kuten korttimaksamisen, käteisautomaattien toiminnan sekä palkkojen, eläkkeiden ja laskujen maksun. Verkkopankit toimivat myös normaalisti. Pankit eivät voi kuitenkaan taata häiriötöntä maksujen välitystä lakon aikana. 

Käteistä voi nostaa niissä kaupoissa, jotka tarjoavat käteisen nostopalvelua.

Lakolla ei ole vaikutusta pörssin toimintaan. Verkkopankin kautta tehtävien toimeksiantojen käsittelyssä sekä selvitystoiminnassa voi esiintyä viiveitä.

Sijoitusrahastojen merkintä- ja lunastustoimeksiantojen hoidossa voi esiintyä viiveitä. Myös rahastojen arvon laskennassa voi olla häiriöitä. Verkkopankin kautta tehdyt toimeksiannot hoidetaan, mutta käsittelyssä saattaa esiintyä viiveitä.

Myös poikkeustilanteissa on syytä kiinnittää erityistä huomiota poikkeuksellisiin yhteydenottoihin, jotka saattavat olla rikollista tietojen kalastelua. Maksukorttien tietoja ja tunnuslukua tai verkkopankkitunnuksia ei saa luovuttaa kenellekään.

Lakko koskee koko rahoitusalaa 

Ammattiliitto Pro ry, Ammattiliitto Nousu ry ja Danske Bankin henkilöstöyhdistys ry ovat ilmoittaneet rahoitusalan lakonuhasta alkaen 28.12.2017 klo 06.00 ja päättyen 29.12.2017 klo 23.59.

Ammattiliitto Pro ry, Ammattiliitto Nousu ry, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, Danske Bankin henkilöstöyhdistys ry sekä Danske Bankin esimiehet ja Asiantuntijat ry jättivät lakkovaroituksen 20.12.2017. Tämä työnseisaus on ilmoitettu alkavaksi 4.1.2018 kello 06.00 ja päättyväksi 5.1.2018 kello 23.59.

Lakko ei koske vakuutusalaa – vakuutuksen tes tuo joustoa viikonlopputyöhön

Rahoitusalan kiistassa on pitkälti kysymys viikonlopputyöstä. Pro, Nousu ja YTN eivät ole suostuneet antamaan työnantajalle mahdollisuutta päättää säännöllisen työajan sijoittamisesta myös viikonlopulle henkilöstön kanssa käytävien neuvottelujen jälkeen. Vakuutusalalla vastaava asia saatiin sovituksi jo 15.12.2017, kun FA, Palta ja Vakuutusväen Liitto VvL hyväksyivät valtakunnansovittelijan antaman sovintoesityksen.

Jatkossa vakuutusalan yritykset voivat päättää säännöllisen työajan sijoittamisesta myös lauantaille ja sunnuntaille tietyin pelisäännöin.

”Myös rahoitusalalle pitää saada vakuutusalaa vastaavat määräykset viikonlopputyöstä.  Monipuolisemmat palveluajat parantaisivat yritysten mahdollisuuksia palvella asiakkaita ja menestyä kiristyvässä kilpailussa. Lakkoilu tässä tilanteessa on täysin vastuutonta”, korostaa Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Työmarkkinaneuvotteluista lisätietoja antaa Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto p. 020 595 5054, 040 152 00 73.

Lakon vaikutuksista pankkialan palveluihin lisätietoja antaa FA:n mediapuhelin p. 020 793 4240.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Palvelualojen työnantajat Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö.

Rahoitus- ja vakuutusalan työehtosopimukset ovat FA:n ja Paltan nimissä. Palta hoitaa käytännön työmarkkinaneuvottelut ja niihin liittyvän jäsenpalvelun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

ASP-uudistus on hyväksytty mutta ei valmis – kehitettävää jäi seuraavallekin hallitukselle14.6.2025 09:14:00 EEST | Tiedote

ASP-järjestelmän uudistus on hyväksytty, mutta toteutuksen kunnianhimo ei ollut yhtä korkealla kuin Finanssiala ry (FA) odotti. FA ehdotti järjestelmään monia ensiasunnon ostajaa hyödyttäviä muutoksia, kuten pienempää omasäästöosuutta, tavallisten asuntolainojen kanssa yhdenmukaista laina-aikaa sekä keinotekoisten rajojen ja rajoitteiden purkamista. Järjestelmää on kehitetty vuosien saatossa hyvässä yhteistyössä valtion ja pankkien välillä, ja FA on sitoutunut jatkamaan kehitystyötä. Tulevaisuudessa ASP-järjestelmää voitaisiin käyttää myös suomalaisten talousosaamisen kasvattamiseen, kansankapitalismin edistämiseen ja vihreän siirtymän tukemiseen.

Pankkibarometri: Kotitalouksien ja yritysten luotonkysyntä kasvussa – talouden epävarmuus näkyy kuitenkin investointiodotuksissa5.6.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja kevään 2025 aikana selvästi enemmän kuin vuosi sitten, selviää Finanssiala ry:n (FA) Pankkibarometrista. Odotukset kotitalouksien lainanottohalukkuudesta kesälle 2025 ovat nekin korkealla. Erityisesti asuntolainoja odotetaan kysyttävän vilkkaasti. Hallituksen puoliväliriihen päätöksellä keventää asuntorahoituksen sääntelyä on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asuntokaupoille. Yrityksetkin ovat kysyneet kevään 2025 aikana luottoja selvästi vuodentakaista enemmän. Odotukset myös yritysten lähikuukausien lainankysynnälle ovat positiiviset. Investointeja varten otettavien luottojen kysynnän odotetaan kehittyvän heikommin kuin edellisessä, maaliskuussa julkaistussa barometrissa.

Nopeasta toiminnasta kiitos – rahastoliiketoiminta voi pysyä jatkossakin Suomessa28.5.2025 16:17:10 EEST | Tiedote

Finanssiala kiittää hallituksen päätöstä esittää määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkamista vuodella. Nykyinen määräaikainen rahastopoikkeus päättyy vuoden 2025 lopulla, mikä voisi johtaa rahastoliiketoiminnan siirtymiseen ulkomaille. Rahastopoikkeus juontaa juurensa sääntelyyn, jonka tavoitteena on estää veronkiertoa siten, että tosiasiassa Suomesta johdettujen yritysten kotipaikkaa pidettiin verojen välttämiseksi ulkomailla. Sääntelyn muutoksella ei haluttu puuttua sijoitusrahastotoiminnan harjoittamiseen, minkä takia poikkeus säädettiin. Finanssiala ry (FA) muistuttaa, että rahastoalan työpaikkojen ja verotulojen menettäminen kilpailijamaihin olisi suuri riski. Suomeen keskitetty sijoitustoiminta tuo työpaikkoja ja verotuloja. Vaikka määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkaminen on hyvä uutinen, tarvitaan pysyvämpi ratkaisu rahastoalan epävarmuuden poistamiseksi. Samalla on tarkasteltava tiettyjä muita rahastoalan säännöksiä ja varmistettava suomalaisen rahastoalan kilpailuedellytyks

Finanssiala: Pankkilainsäädännön uudistuksessa on otettava huomioon pankkien mahdollisuudet rahoittaa yrityksiä ja kotitalouksia28.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry (FA) on antanut eriävän mielipiteen valtiovarainministeriön mietintöön pankkilainsäädännön uudistamisesta. FA on mukana uudistusta valmistelevassa valtiovarainministeriön työryhmässä. Finanssialan mielestä Suomen on otettava käyttöön vähäriskisiä asuntolainoja koskeva sääntelyoptio. Lisäksi laissa on säilytettävä nykyinen viiden prosentin enimmäismäärä järjestelmäriskejä koskevalle lisäpääomavaatimukselle. Vaatimus tulee lisäksi perustella seikkaperäisesti, jos se asetetaan. Hankalasti ennakoitavat lisäpääomavaatimukset heikentävät pankkien mahdollisuuksia rahoittaa kotitalouksia ja yrityksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye