The Satama Oy

FSP panostaa joustavuuteen ja innovaatiotoimintaan

Jaa
FSP Finnish Steel Painting Oy kävi loppuvuodesta 2017 YT-neuvottelut, jotka koskivat koko henkilöstöä. Neuvottelujen lopputuloksena FSP on uudistanut ja suoraviivaistanut toimintamalliaan palvelemaan paremmin sekä asiakkaita että henkilöstöä jakamalla tuotanto-organisaation alueellisiin liiketoimintayksiköihin. Näin työtä voidaan tehdä ja kehittää yhä joustavammin ja paikallisemmin.

FSP:n tuotanto-organisaatio on aiemmin jakautunut kahteen alueeseen. Nyt se on jaettu seitsemään liiketoimintayksikköön, jotka tuovat kaiken päätöksenteon lähemmäs itse tekemistä.

– Toiminnassamme painottuvat nyt päivittäisen tuotannon tehokkuus ja toimivuus sekä työvoiman mahdollisimman joustava liikkuvuus ja henkilöstön laaja-alainen pintakäsittelyosaaminen, sanoo FSP:n toimitusjohtaja Pentti Virtanen. 

– Kun toiminta painottuu yhä paikallisemmalle tasolle, pystymme palvelemaan kunkin seudun asiakkaita nopeasti ja joustavasti. Myös työntekijöille on aiempaa helpompaa, kun työntekoa koskevat päätökset tehdään paikallisesti, juuri omaan työhön ja liiketoimintayksikköön liittyen, Pentti Virtanen jatkaa. 

FSP Finnish Steel Painting Oy

Teollisuuden pintakäsittelyä, siihen liittyviä lisäarvo- ja asiantuntijapalveluita tarjoava FSP Finnish Steel Painting Oy on alallaan Pohjoismaiden suurin ja Euroopassakin yksi merkittävimmistä toimijoista.

FSP:llä on pintakäsittelylaitoksia ja henkilökuntaa kolmessa Euroopan maassa, projektitoimintaa ja asiantuntijapalveluita ympäri maailman. Vuonna 1964 perustetun yrityksen liikevaihto oli noin 22 miljoonaa euroa vuonna 2017. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pentti Virtanen, Toimitusjohtaja
FSP Finnish Steel Painting Oy
Puh. 0400 811 674
pentti.virtanen@fspcorp.com

Kuvat

Lataa
FSP Finnish Steel Painting maalaus, kuva FSP
FSP Finnish Steel Painting maalaus, kuva FSP
Lataa
FSP maalaamo, kuva FSP Finnish Steel Painting Oy
FSP maalaamo, kuva FSP Finnish Steel Painting Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

The Satama Oy
The Satama Oy
Jaakonkatu 2
01620 Vantaa

+358 20 741 0030​http://www.thesatama.fi

The Satama Oy on suomalainen, henkilökuntansa omistama yritys, joka yhdistää konsultoinnin, markkinoinnin ja yritystapahtumat asiakkaan tavoitetilaan ohjaavaksi palvelukokonaisuudeksi. Yritys työllistää noin 18 henkilöä. Vuonna 2024 liikevaihto oli noin 3,2 miljoonaa euroa, ja vuodelle 2025 tavoitteena on noin 4 miljoonaa euroa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta The Satama Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye