Espoon kaupunki - Esbo stad

Raide-Jokerin matkaan 800 uutta asukasta Leppävaaran Säterissä

Jaa
Leppävaaran Säterinkallionkulman suunnittelu etenee, kun asemakaavaehdotusta käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa 17.1.2018. Säterinkallionkulmaan kaavaillaan asuntoja noin 800 asukkaalle.
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.

Säterinkallionkulmaan kaavaillaan asuntoja noin 800 asukkaalle. Suunnittelualue sijaitsee Säterin alueella Etelä-Leppävaarassa hieman alle kilometrin päässä Leppävaaran joukkoliikenneterminaalista ja Sellon kauppakeskuksesta. Kaava-alue jää Kehä I:n vierelle rakentuneen Säterinrinteen toimistotalovyöhykkeen ja Säterinmetsän asuinalueen väliin. Leppävaaran asema, sijainti Turunväylän ja Kehä I:n liittymän tuntumassa, sekä 2020-luvulla liikennöintinsä aloittava Raide-Jokeri tekevät alueesta hyvin saavutettavan.

Alueesta rakennetaan laadukas ja viihtyisä asuin- ja toimintaympäristö lähelle Leppävaaran palveluita. Säterinkallionkulman naapurina on 2000-luvun vaihteessa rakennettu Säterinmetsän pientalovaltainen asuinalue townhouse-tyyppisine kaupunkipientaloineen.
 
Säterinkallionkulman kaupunkikuvasta tulee ilmeeltään tiivis ja urbaani. Uudet asuinkorttelit perustuvat perinteiseen kaupunkikorttelimalliin, jossa rakennukset seuraavat katulinjaa ja kortteleiden keskelle jää suojaisa sisäpiha. Rakenne on tiiviimpi Linnoitustien vierellä ja väljenee ja madaltuu Säterinmetsän asuinaluetta kohden. Uusi alue on erotettu puisto- ja pihakatuvyöhykkeellä Säterinmetsän asuinalueesta. Raide-Jokerin pysäkki yhdistetään Säterinmetsän keskusaukioon uudella kävelylle ja pyöräilylle varatulla Linnoitusraitilla.

Asukkaiden mielipiteitä kuunneltu

Valmisteluvaiheessa Säterinmetsän asukkailta tuli runsaasti palautetta, jota on otettu huomioon kaavaehdotusta hiottaessa. Suunnitelmaa on väljennetty siten, että Säterinkallionkulman ja Säterinmetsän alueiden väliin jää enemmän rakentamatonta tilaa. Väliin muodostuu kapea puistikko- ja puistokatuvyöhyke. Rakentamisalaa on pienennetty niin, että pohjoisosaan jää enemmän metsää. Tehokkain rakentaminen osoitetaan tulevan Raide-Jokeripysäkin vierelle. Korkein rakentaminen sijoitetaan Linnoitustien varrelle ja kauimmas Säterinmetsän asuinalueesta. Rakennuksista tulee korkeintaan 7-kerroksisia.

Pysäköintitalo sijoitetaan Linnoitustien itäpuolelle ja sen mitoituksessa otetaan huomioon tonteilta puuttuvat autopaikat. Säterinmetsän ja tulevan Raide-Jokerin pysäkin yhdistävä kävelyreitti sujuvoittaa asioimista ja liikkumista Säterissä.

Pääosan alueesta omistaa Helsingin kaupunki. Alueen viitesuunnitelmat on laatinut arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leppävaaran projektinjohtaja Mika Rantala, p. 046 877 2843


aluearkkitehti Tiina Piironen, p.043 824 6897


arkkitehti Teija Patrikka, p. 043 825 3628

Kuvat

Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Lataa
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Lataa
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Lataa
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Säterinkallionkulma. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21

www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoossa ja Kauniaisissa toisen asteen opinnot pääsee aloittamaan syksyllä 2025 yhteensä yli 3900 oppivelvollista nuorta12.6.2025 08:56:41 EEST | Tiedote

Espoon kaupungin suomenkielisissä lukioissa aloittaa tulevana syksynä 2151 uutta opiskelijaa (vuonna 2024: 2 123), Steinerkoulun lukiossa 34 ja Kauniaisten lukiossa 134. Aloituspaikkoja on varattu syksyllä 2025 alkavaan suomenkieliseen lukiokoulutukseen 66,3 %:lle Espoon perusopetuksen päättävistä oppilaista. Ensisijaisia hakijoita kevään yhteishaussa Espoon suomenkielisiin lukioihin oli 2599 (vuonna 2023: 2615). Hakijamäärä laski vain 16 opiskelijalla edellisestä vuodesta. Espoon ruotsinkielisen lukion Mattlidens gymnasiumin yleislinjalle haki ensisijaisia hakijoita 143, aloituspaikkoja oli 200. Mattlidens gymnasiumin IB-linjalle haki ensisijaisia hakijoita 74, aloituspaikkoja oli 50. Aloituspaikkoja on varattu ruotsinkieliseen lukiokoulutukseen 64 %:lle Espoon ruotsinkielisen perusopetuksen päättävistä oppilaista. Kauniaisten ruotsinkielisessä lukiossa aloittaa syksyllä 97 uutta opiskelijaa. Omniaan valittiin yhteishaussa yhteensä 1 550 uutta opiskelijaa, joista 1260 on oppivelvollis

Salin täydeltä rytmejä jokaiseen makuun: Sellosalin syyskausi 2025 tarjoilee nuoria lahjakkuuksia ja nostalgian voimaa10.6.2025 09:42:10 EEST | Tiedote

Monipuolisesta musiikkitarjonnasta, tasokkaasta lastenkulttuurista ja esittävän taiteen helmistä tunnettu Sellosali on julkaissut syyskauden värikkään ohjelmistonsa. Luvassa on tapahtumia moneen makuun kotimaan laulajahuipuista aina kansainvälisiin erikoisvierailuihin. Sellosalin tapahtumat ovat pääosin ikärajattomia, joten keikkaelämysten ja kulttuuritarjonnan ääreen ovat tervetulleita myös alaikäiset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye