Uudet maksupalvelut tulevat kuluttajille asteittain
Maksutilejä pitävien palveluntarjoajien, kuten pankkien, on sallittava pääsy maksutileille myös muiden toimiluvan saaneiden palveluntarjoajien välityksellä. Toimiluvan saamisen edellytyksistä on säädetty päivitetyssä maksulaitoslaissa.
Kun uudet palvelut tulevat markkinoille, asiakas voi esimerkiksi käynnistää tilisiirron pankkitililtään tai saada tilitietoja pankkitileistään muun palveluntarjoajan kuin tiliä pitävän pankin välityksellä. Uusia palveluja ei kuitenkaan ole saatavilla vielä 13. tammikuuta.
"Tärkeintä palveluissa on aina niiden turvallisuus kuluttajalle. Sen vuoksi tarvitaan Finanssivalvonnan (Fiva) kannanoton mukaan ulkopuolisten palveluntarjoajien ja pankin välille maksupalvelun käynnistämistä ja tilitietopyyntöjä varten oma rajapinta. Siinä ulkopuolinen palveluntarjoaja tunnistautuu pankille asiakkaan jokaisen toimeksiannon yhteydessä ja saa käsiteltäväkseen vain toimeksiantoon tarvittavat tiedot", sanoo FA:n johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen.
Vaikka laki astuu voimaan 13. tammikuuta, rajapintojen tekniset säännökset ja tarkemmat tekniset kuvaukset tulevat myöhemmin. Palveluja ei voi rakentaa, ennen kuin suuntaviivat ovat selvillä.
Tässä vaiheessa vaihtoehdoksi on tarjottu asiakasrajapinnan hyödyntämistä niin sanotulla screen scraping- eli kuvakaappausmenetelmällä. Kuvakaappauksella tarkoitetaan sitä, että maksupalvelun tai tilitietopalvelun tarjoaja pyytää asiakasta antamaan pankkitunnuksensa omalle sivulleen, eikä pankin tunnistautumislinkin kautta, ja kirjautuu sen jälkeen tunnusten avulla asiakkaan verkkopankkiin. Euroopan pankkivalvontaviranomaisen mukaan kuvakaappausmenetelmää ei tarvitse hyväksyä, jos se on tähän asti ollut kansallisessa laissa kiellettyä. Fiva on 10. tammikuuta antamassaan kannanotossa kieltänyt kuvakaappausmenetelmän käytön Suomessa.
”Muutosten teko pankkien järjestelmiin vie aikaa. Jos lainsäädäntö teknisten asioiden osalta etenee aikataulussa, valmista tulee syksyyn 2019 mennessä”, toteaa Inkeri Tolvanen.
Muutoksista aiheutuvat kustannukset ovat finanssialalle merkittävät, sillä nykyisiä verkkopankkipalveluja ei ole suunniteltu eikä tarkoitettu kolmansien osapuolten hyödynnettäväksi.
Kuluttajien rahallinen vastuu pienenee heti
Kuluttajan rahallinen vastuu maksupalvelun, kuten maksukorttien, oikeudettomasta käytöstä pienenee. Jos maksuvälinettä on käytetty oikeudettomasti, on tähän mennessä kuluttaja vastannut kuluista 150 euroon asti. Tästedes kuluttajan vastuu on rajoitettu 50 euroon. Jos kuluttaja on ollut maksuvälineen käytössään törkeän huolimaton, on hän edelleenkin itse vastuussa koko menetetystä rahasummasta.
Jatkossa maksun saaja ei saa periä lisämaksua tavallisimpien maksukorttien käytöstä. Kaupoilla ei siis ole enää oikeutta veloittaa ylimääräistä maksua siitä, että maksutavaksi valitsee tavallisimmin käytössä olevan maksukortin.
Nämä muutokset tulevat voimaan 13. tammikuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen, puh. 020 793 4254
johtava asiantuntija Teija Kaarlela, puh. 020 793 4256
asiantuntija Peter Jansson, puh. 020 793 4298
verkkotoimittaja Jussi Karhunen, puh. 020 793 4297
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Pankin turvatili on sitkeä valhe – Pankki ei tarvitse asiakkaan tunnuksia rahojen turvaamiseen31.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pankkien nimissä soitettavat huijauspuhelut ovat yleistyneet kesällä. Huijarit saattavat kohdistaa yrityksiään henkilöille, joilla on käyttöoikeudet yritysten tileille. Pankki ei koskaan pyydä verkkopankkitunnuksia tai salasanaa puhelimessa tai viestillä. Minkäänlaista ”pankin turvatiliä”, jonne varat siirretään turvaan, ei ole olemassa. Jos yhteydenottaja pyytää tunnuksia tai tarjoutuu siirtämään rahat turvatilille, kyseessä on huijari. Yli 7 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Huijausten torjuntaa helpottaisi, jos myös somealustojen kaltaiset palveluntarjoajat velvoitettaisiin torjuntaan.
Suomalaiset tyytyväisiä vakuutuksiinsa – hakemusten hylkäykset harvinaisia, 86 prosenttia koki korvauksen vastanneen sattunutta vahinkoa24.7.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Kyselyn vastaajista 27 prosenttia on hakenut viimeisen vuoden aikana korvausta vakuutusyhtiöiltä. Eniten vahinkoja on tapahtunut lapsiperheille, joista jopa 44 prosenttia on hakenut korvausta. Vain viisi prosenttia hakemuksista hylättiin. Vastaajista 86 prosenttia koki korvauksen vastanneen sattunutta vahinkoa. Useimmiten korvausta on haettu kotivakuutuksesta (30 prosenttia) ja autovakuutuksesta (22 prosenttia). Tiedot käyvät ilmi Finanssiala ry:n Norstat Finland Oy:llä teettämästä kyselystä. Keväällä 2025 tehtyyn kyselyyn vastasi noin tuhat 18–79-vuotiasta mannersuomalaista.
Ambulanssilento Suomeen vai yksiö Töölöstä? - Lähes puolet uskoo virheellisesti, että valtio kustantaa sairaalle kotiinkuljetuksen ilman matkavakuutusta14.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jopa 48 prosenttia suomalaisista uskoo valtion hoitavan kuljetuksen kotimaahan vakavan sairauden tai onnettomuuden sattuessa. Alle 40-vuotiaat uskovat muita ikäryhmiä useammin valtion kustantavan kotiinkuljetuksen. Tiedot ilmenevät Finanssiala ry:n (FA) Norstat Finland Oy:llä teettämästä kyselystä. Todellisuudessa paluukuljetuksen kustannukset saattavat kuitenkin nousta pahimmillaan jopa 200 000 euroon ilman voimassa olevaa matkavakuutusta. Ulkomaille lähdettäessä oman matkavakuutuksen sisältö tulee aina tarkistaa huolellisesti hyvissä ajoin etukäteen. Norstat Finland Oy:n vuonna 2025 tekemän kyselyn kohderyhmään kuuluivat mannersuomalaiset 18-79-vuotiaat henkilöt (n=1000).
Turvallinen arki ja vauraampi tulevaisuus – Huijausten torjunta ja kansankapitalismin edistäminen FA:n lobbauksen kärkiaiheita12.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Avoimuusrekisterin viimeisin ilmoituskausi päättyi 30.6.2025. Finanssiala ry (FA) ilmoitti avoimuusrekisteriin 56 eri aihetta, joista se lobbasi päättäjiä 1.1.–30.6.2025 välisenä aikana. FA:n edustajat olivat yhteydessä 96 eri päättäjään ja virkamieheen. Huijausten, petosten ja rahanpesun torjuntaan tarvittavat lainsäädäntötoimet, vastasyntyneiden osakesäästötili, ASP-lainsäädännön kehittäminen, vapaaehtoisen eläkesäästämisen verovähennysoikeuden poiston peruminen sekä kansankapitalismin edistäminen olivat useimmin käsiteltyjä aiheita FA:n lobbauksessa. Viimeisin toimintailmoitus kattaa tähän mennessä kirjatut tiedot, ja sitä voi lain mukaan tarvittaessa vielä täydentää määräaikaan 30.8.2025 mennessä. FA on julkaissut vapaaehtoisesti jo vuodesta 2020 lähtien tiedot tapaamistaan vaikuttajista ja käsitellyistä aiheista omilla verkkosivuillaan. Vuoden 2024 alussa voimaan tullut avoimuusrekisterilaki velvoittaa kaikki lobbausta harjoittavat organisaatiot ilmoittamaan kaksi kertaa vuodessa
Rahastomarkkinoilla oli kesäkuussa myönteinen vire – uusia pääomia kertyi kaikkiin rahastoluokkiin yhteensä yli 1,3 miljardia euroa9.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin kesäkuussa yhteensä 1,3 miljardia euroa uusia pääomia. Rahastopääoma kasvoi myös markkinakehityksen ansiosta. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 186 miljardia euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme