Vuosi eläkeuudistuksesta: eläkeiän nouseminen alkoi ja uudet eläkelajit kiinnostavat hakijoita
Eläkeuudistuksesta on nyt kulunut vuosi. Uudistuksen myötä eläkettä karttuu nyt iästä riippumatta 1,5 prosenttia vuosiansioista tai yrittäjän YEL-työtulosta. 53–62-vuotiaat saavat korkeampaa 1,7 prosentin vuotuista eläkekarttumaa vuoden 2025 loppuun asti.
− Eläkeuudistuksen merkittävimpiä muutoksia on asteittain nouseva vanhuuseläkeikä vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneillä, kertoo Marjo Skoglund, asiakaspalvelupäällikkö, Elon eläkepalvelut. Vuoden 2018 alusta eläkeikä nousi ensimmäisen kerran, ja vuonna 1955 syntyneiden eläkeikä on nyt 63 vuotta ja 3 kuukautta. Vanhuuseläkettä voi hakea alimman eläkeiän täyttämiskuukautta seuraavan kuukauden alussa. Jos esimerkiksi täyttää 63 vuotta ja 3 kuukautta kesäkuussa, eläke voi alkaa aikaisintaan 1.7. alkaen.
Eläkeikä nousee ensin kolmella kuukaudella per ikäluokka aina 65 ikävuoteen asti. Tämän jälkeen vuonna 1965 ja sitä myöhemmin syntyneiden alin vanhuuseläkeikä sidotaan suomalaisten elinikään, ja se vahvistetaan lähempänä eläkeikää.
− Elon asiakkaat ovat suhtautuneet eläkeikämuutoksiin mielenkiinnolla, ja olemme saaneet heiltä paljon yhteydenottoja, sanoo Skoglund. Omasta tulevasta eläkeiästä tai sen arviosta kannattaa pysyä kartalla. Tarkistaminen onnistuu usein helposti oman eläkeyhtiön verkkopalvelusta.
Uusina eläkelajeina osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke
Eläkeuudistus toi myös kaksi uutta eläkelajia. Vanhuuseläkettä voi halutessaan ottaa osittaisena varhennettuna vanhuuseläkkeenä maksuun 25 tai 50 prosenttia jo 61-vuotiaana. Vaihtoehto oli Elon asiakkaiden joukossa varsin suosittu: vuonna 2017 osittaisia varhennettuja vanhuuseläkkeitä annettiin noin 2 400.
Työuraeläke antaa pitkän ja raskaan työuran tehneelle mahdollisuuden siirtyä eläkkeelle jo ennen alinta eläkeikää. Ensimmäiset työuraeläkkeet voivat alkaa 1.2.2018.
Osa-aikaeläke poistui uusien eläkelajien myötä. Ennen eläkeuudistusta annetut osa-aikaeläkkeet kuitenkin jatkuvat.
Elolta ensimmäinen myönteinen työuraeläkepäätös – hakemuksia varsin vähän
Elo on antanut yhtiön ensimmäisen myönteisen työuraeläkepäätöksen. Työuraeläkkeen saaminen edellyttää tiukkojen kriteereiden täyttymistä. Vaatimuksiin kuuluu esimerkiksi vähintään 38 vuoden työura rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavassa työssä.
− Työuraeläke on tarkoitettu henkilöille, joiden mahdollisuudet jatkaa työssä ovat heikentyneet, mutta joilla ei ole oikeutta täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen, kertoo Skoglund. Jokainen eläkkeenhakija ja hänen tilanteensa on ainutlaatuinen. Tämän vuoksi palvelemme asiakkaitamme mahdollisimman yksilöllisesti esimerkiksi opastamalla eläkepäätösten tekemisessä tarvittavien lisätietojen hankkimisessa.
Vuonna 2018 työuraeläke voi olla maksussa enintään kolme kuukautta ennen kuin se muuttuu vanhuuseläkkeeksi eläkeiän täyttyessä. Toistaiseksi työuraeläkehakemuksia on tullut Eloon odotetun mukaisesti varsin vähän.
− Tarkkojen kriteereiden takia työuraeläkkeen hakeminen on varsin työlästä, sillä se vaatii selvityksiä työn luonteesta ja kuormittavuudesta pitkältä ajanjaksolta, huomauttaa Skoglund. Siksi kannattaa selvittää myös mahdolliset muut vaihtoehdot, kuten työkyvyttömyyseläke tai vanhuuseläke. Työuraeläkkeen houkuttelevuuteen vaikuttanee myös se, että vuonna 1955 syntyneillä alin vanhuuseläkeikä on vain 3 kuukauden päässä työuraeläkkeen ikärajasta. Muutaman vuoden kuluttua työuraeläke voi olla jo suositumpi, kun työuraeläkkeen eläkeikä on selvästi matalampi kuin alin vanhuuseläkeikä.
Lisätietoja työuraeläkkeestä löytyy Elon verkkosivuilta. Lisätietoja osittaisesta varhennetusta vanhuuseläkkeestä löytyy Elon verkkosivuilta.
Oman eläkeiän tai sen arvion voi tarkistaa täällä.
Lisätietoja:
Marjo Skoglund, Asiakaspalvelupäällikkö, Eläkepalvelut, 020 703 5120, marjo.skoglund@elo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671
Kristiina NieminenViestinnän suunnittelupäällikkö
Puh:040 586 8778, 020 7035 106kristiina.nieminen@elo.fiTietoja julkaisijasta
Me Elossa näemme koko suomalaisen työelämän kirjon pienyrittäjistä suurimpiin konserneihin. Vastaamme noin 500 000 työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 210 000 eläkkeensaajasta sekä noin 23 miljardin euron sijoitusomaisuudesta. Olemme nuori yhtiö, jolla on pitkät perinteet: synnyimme 1.1.2014, kun Eläke-Fennia ja LähiTapiola Eläkeyhtiö fuusioituivat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Nyförsäljningen var alltjämt stark, kostnadseffektiviteten förbättrades och placeringsavkastningen var -0,4 procent29.4.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elos placeringsavkastning sjönk och var negativ i januari–mars i den osäkra omvärlden. Solvensnivån var alltjämt stabil och driftskostnaderna minskade jämfört med motsvarande period året innan. – Vår nyförsäljning ökade rekordartat och för närvarande är Elo det mest populära arbetspensionsbolaget mätt i antalet försäkringar, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.
Uusmyynti jatkui vahvana, kustannustehokkuus parani ja sijoitustuotto oli -0,4 prosenttia29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon sijoitustuotto painui tammi-maaliskuussa negatiiviseksi epävarmassa toimintaympäristössä. Vakavaraisuusasema pysyi vakaana ja liikekulut alenivat viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. −Uusmyyntimme kasvoi ennätysmäisesti ja tällä hetkellä Elo on vakuutusten kappalemäärissä suosituin työeläkeyhtiö, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Kestävyystyö ponnistaa strategiasta - Elon kestävyysraportti 2024 julkaistu19.3.2025 08:57:00 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2024. Kestävyydestä raportoimme EU:n kestävyysraportointi-direktiivin (CSRD, Corporate Sustainability Reporting Directive) mukaisesti osana hallituksen toimintakertomusta.
Elos resultat 2024: Placeringsintäkterna steg till 8,5 procent och kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare14.2.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Elos placeringar gav utmärkt avkastning i en varierande verksamhetsmiljö och bäst var avkastningen på noterade aktieplaceringar. Totalavkastningen på fastighetsplaceringar var alltjämt positiv trots marknadsläget.
Elon tulos 2024: Sijoitustuotto nousi 8,5 prosenttiin ja kustannustehokkuus parani entisestään14.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Elon sijoitukset tuottivat erinomaisesti vaihtelevassa toimintaympäristössä ja parhaiten tuottivat noteeratut osakesijoitukset. Kiinteistösijoitusten kokonaistuotto pysyi positiivisena markkinatilanteesta huolimatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme