Kotihoidon palvelut paranivat ja hoitajien työtaakka keveni – uusi toimintamalli käytössä jo viidesosassa Suomen kunnista
17.1.2018 08:08:49 EET | Aalto-yliopisto | Tiedote
Kotihoitoa tarvitsevien ikäihmisten määrä kasvaa vauhdilla lähitulevaisuudessa. Miten taata kaikille hyvä hoito, kun hoitajien määrä ei lisäänny samassa tahdissa, mutta henkilökunnan ylikuormittuminen ja lyhytaikaiset hoitosuhteet aiheuttavat jo nyt isoja haasteita?
Aalto-yliopistosta lähtöisin oleva tutkijaryhmä on yhteistyössä hoitajien ja kuntien kotihoitoyksiköiden johtajien kanssa etsinyt hankalaan ongelmaan ratkaisuja. Vuonna 2009 alkanut tutkimus on jo keventänyt hoitajien työtaakkaa ja parantanut samalla kotihoitoa tarvitsevien ihmisten palvelua.
”Hoitajat ylikuormittuvat ennen kaikkea siksi, että he ovat väärässä paikassa väärään aikaan. Kotihoitoyksikön yhdellä alueella hoitajat saattavat ovat liian kiireisiä, vaikka samaan aikaan lähialueella kollegoilla on kevyt päivä”, selittää Aalto-yliopistossa aiheesta väitellyt Johan Groop, joka on jatkanut tutkimustaan Nordic Healthcare Groupissa.
Koska käsimäärä tuntuu aina liian vähäiseltä, hoitajatiimit yrittävät minimoida matka-ajat potilaskäyntien välillä. Tarpeettomia ruuhkahuippuja syntyy erityisesti aamuisin, kun juuri silloin hoitoa tarvitsevan asiakkaan luota siirrytään suoraan naapuriin, jossa ei ehkä tarvitsisi käydä aamulla lainkaan. Asiakkaiden kunto saattaa myös muuttua äkillisesti ja vaihdella päivittäin.
”Koska hoitajat ovat sidottuja oman yksikkönsä alueelle, he eivät pääse sinne, missä heidän panostaan eniten tarvittaisiin”, Groop sanoo.
Jatkuva ylikuormitus lisää hoitajien sairaspoissaoloja ja tuuraajien ja vuokratyövoiman tarvetta. Sijaisjärjestelyt ja perehdytys vievät aikaa ja pahentavat osaltaan kiirettä.
”Olemme ratkaisseet ongelmia siten, että osa hoitajista varataan yhteiseen hoitajapooliin, josta he voivat liikkua yksikön eri alueille – sinne, missä työvoiman tarve on suurin”, Groop kertoo.
Pooli vähentää myös jatkuvaa tarvetta sijaisille ja toistuvalle perehdyttämiselle. Samalla vastataan kotihoitoa tarvitsevien merkittävimpään huoleen: hoitajat vaihtuvat koko ajan, eikä suhdetta tuttuihin hoitajiin pääse muodostumaan, koska vastassa on aina uusi sijainen.
”Kunnissa ja yksiköissä, joissa toimintamalli on otettu käyttöön, lyhytaikaisten sijaisten määrää on saatu vähennettyä 30–60 prosenttia”, Groop kertoo.
Suunnittelutiedettä hoitajien ja asiakkaiden parhaaksi
Groopin tutkijakollegoineen kehittämät toimintamallit on otettu käyttöön noin viidesosassa Suomen kuntia. Hoitajapoolin lisäksi tutkijat ovat kehittäneet myös hoitajien käyntilistojen suunnittelua. Yhden alueen asiakkaiden tarpeita ei välttämättä voi ennustaa edes päivää etukäteen, mutta työvuorolistat tehdään usein jopa viikkoja etukäteen. Lisäksi henkilöstöllä on paljon äkillisiä sairauspoissaoloja. Tämän takia tietyn alueen asiakastarve ja käytettävissä oleva hoitajamäärä eivät kohtaa.
”Jos yritetään ennustaa tiimin tarvittavaa hoitajamäärää etukäteen, se menee vääjäämättä usein pieleen. Ennustamisen hankaluutta voidaan vähentää hoitajapoolilla”, Groop kertoo.
Ongelmista yhteisymmärrykseen pääseminen, totuttujen toimintatapojen muuttaminen ja eri ratkaisujen kokeilu ovat kaikki ”suunnittelutiedettä”, Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella 20 vuoden ajan kehiteltyä tutkimusotetta. Professori Jan Holmström korostaa suunnittelutieteen käytännönläheisyyttä ja tutkittavan organisaation ihmisten kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä.
”Tavoite ei ole optimoida tai tehostaa hoitajien toimintaa jollain heidän työlleen vieraalla tavalla. Sen sijaan etsimme yhdessä ratkaisuja, joista on oikeasti hyötyä – jotta hoitajat jaksaisivat työssään paremmin ja asiakkaat saisivat juuri sellaista palvelua, kuin kulloinkin tarvitsevat”, Holmström kuvailee.
"Tutkijat ovat tottuneet ajattelemaan, että heidän tehtävänsä on selittää ja ymmärtää maailmaa. Suunnittelutieteessä tutkija taas pyrkii aktiivisesti muuttamaan maailmaa, yksi järjestelmä ja organisaatio kerrallaan,” kuvailee Mikko Ketokivi, kotihoidon tutkimukseen osallistunut Madridin IE Business Schoolin professori.
Johan Groopin, Mikko Ketokiven, Mahesh Guptan ja Jan Holmströmin artikkeli suunnittelutieteen menetelmistä kotihoidon parantamisessa on julkaistu operaatiotutkimuksen kansainvälisessä kärkilehdessä Journal of Operations Management.
“Improving home care: Knowledge creation through engagement and design”
Linkki artikkeliin (sciencedirect.com)
DOI: 10.1016/j.jom.2017.11.001
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan Groop, Nordic Healthcare Group, Aalto-yliopisto
p. 050 358 1610
johan.groop@nhg.fi
Jan Holmström, professori, Aalto-yliopisto
jan.holmstrom@aalto.fi
Mikko Ketokivi, professori, IE Madrid Business School
p. +34 684 124 516
mikko@ketokivi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tutkimus paljastaa uusia tietoja pimeän aineen vaikutuksesta universumiin26.1.2026 18:01:26 EET | Tiedote
Nasan vetämä tutkimusryhmä on kartoittanut James Webb -teleskoopilla pimeän aineen vaikutusta galaksien, tähtien ja jopa planeettojen, kuten Maan syntyyn. Kartta paljastaa, kuinka näkymätön, aavemainen aine limittyy ja kietoutuu "normaaliin" aineeseen ̶ eli juuri siihen, josta tähdet, galaksit ja kaikki näkemämme koostuvat.
Suuri avaruuskonferenssi Otaniemessä 20.–23.1. – Winter Satellite Workshop kokoaa lähes 2 000 osallistujaa Suomeen19.1.2026 11:15:00 EET | Kutsu
Lehdistölle avoin konferenssi tarjoaa lähes 400 esitystä, yleistajuisista luennoista tieteellisiin ja teknisiin ammattilaisesitelmiin. Näyttelyssä on mukana yli 60 yritystä ja tutkimuslaitosta, ja tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua Suomenkin kannalta keskeiseen avaruustoimintaan sekä tavata alan asiantuntijoita.
Winter Satellite Workshop Brings New Space Community to Finland19.1.2026 11:15:00 EET | Press invitation
This year’s programme includes close to 400 presentations covering the whole scope of space activities, from propulsion and innovation to space sustainability and policymaking.
Miljoonat klikkaukset paljastavat: nettishoppailu lisää stressiä, uutiset ja aikuisviihde voivat lievittää sitä12.1.2026 07:32:00 EET | Tiedote
Kymmenien miljoonien verkko- ja sovelluskäyntien analyysi piirtää tarkan kuvan siitä, miten netin käyttö näkyy hyvinvoinnissa: rentoutumista ei kannata hakea ainakaan shoppailun, somen tai pelien parista.
Visiot vihreämmästä Turusta esillä pääkirjastossa – opiskelijoilta ratkaisuja monilajiseen hyvinvointiin30.12.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Lisää kaupunkivihreää – lisää monilajista hyvinvointia -näyttely tuo Turun pääkirjastoon 7.1.–1.2.2026 Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtiopiskelijoiden näkemykset siitä, miten kaupunki voisikin olla vehreämpi ja elinkelpoisempi paitsi ihmisille myös muille lajeille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
