
V8-Magazine renkaat kuumina jo 40 vuotta!

Juuri ilmestyneen numeron 40-vuotisteemassa esitellään historian ensimmäinen, 1978 American Car Shown voittaja-auto, Kari Viitasen ’48 Oldsmobile Futuramic sekä sen rakentamisessa mukana olleen Martti ”Luppe” Luoson huikea harrastajatarina.
”Veekasilla on aina ollut uskomaton taito yhdistää jenkkiautounelmat, nostalgia, tieto ja tekniikka. Samoihin kansiin mahtuvat autoesittelyt, amerikkalaisten autojen rakentaminen, tapahtumat meillä ja muualta sekä tietysti itse tekijät ja heidän tarinansa autojen takana”, sanoo lehteä jo 23 vuotta luotsannut päätoimittaja Jarmo Markkanen.
”Olen koko ikäni touhunnut tavalla tai toisella jenkkiautojen parissa. Mikäpä sen ihanteellisempaa kuin pystyä yhdistämään harrastus ja työ”, sanoo Markkanen unelmaroolistaan. Hän on automies henkeen ja vereen ja toimii myös Autobildin ja GTi Magazinen päätoimittajana.
Fokus Median kustantama V8-Magazine on pitänyt vahvan asemansa harrastajien ykköslehtenä. Sen perustivat vuonna 1978 jenkkiautoharrastajat Riitta ja Berndt Ekman yhdessä Kim Petterssonin kanssa. Veekasi oli tuolloin aihealueen pioneeri. Alkuaikoina käväissyt raggari-imago hävisi, ja jenkkiautoilu sai vuosien kuluessa yleisen hyväksynnän. Nykyään roddaus on arvostettu autojenrakenteluharrastus ikään, sukupuoleen ja asemaan katsomatta.
”Käsillä tekemistä arvostetaan vahvasti tässä lehdessä. V8-Magazine tarjoaa sellaista harrastuksen ydinsisältöä, jota netistä ei löydy”, päätoimittaja sanoo ja kiteyttää: ”Jenkkiautot ja niiden rakentelu on enemmän kuin ohimenevä harrastus. Se on elämäntapa, joka siirtyy isältä pojalle.”
V8-Magazine on ollut koko jenkkiautoharrastuksen veturi ja puolestapuhuja muun muassa rakentelusäännöksiä luotaessa. Kilpailijoita vuosien varrella on ollut runsaasti, mutta Veekasi on säilyttänyt suvereenisti asemansa jenkkiautolehtien ykkösenä. V8-Magazinen kultainen ohjenuora lehdenteossa on ”harrastajalta harrastajalle”.
Juhlavuonna V8-Magazine ilmestyy tuhtina pakettina. Jokaisessa numerossa on enemmän sivuja kuin tavallisesti, ja joulukuussa ilmestyy suuri juhlanumero. Juhlateeman hengessä vuoden aikana kurkistetaan lehden historiaan, kuullaan pioneeriharrastajien tarinoita ja esitellään menneiden vuosien kuuluisia autoja. V8-Magazine ilmestyy 10 kertaa vuodessa, ja sen lukijamäärä on noin 90 000.
Hot rodding eli roddaus on Amerikassa syntynyt jenkkiautojen rakenteluharrastus, jossa parannetaan auton suorituskykyä ja ulkonäköä. Tavoitteena on persoonallinen, omistajansa näköinen auto. Harrastuksen juuret ulottuvat 1930-40 -luvuille asti, ja se pääsi vauhtiin, kun toisesta maailmansodasta palanneet nuoret alkoivat rodata käyttöautojaan. Autoja kevennettiin ja virityspalikoita lisättiin V8-moottoreihin.
Suomen jenkkiautoharrastuksen kattojärjestö Finnish Hot Rod Association (FHRA) perustettiin vuonna 1972, ja ensimmäiset kiihdytyskisat järjestettiin vuonna 1975 Keimolan Moottoriradalla. Tänä päivänä harrastus voi Suomessa hyvin. Vuosittain järjestetään yli 300 kotimaista tapahtumaa, ja maassamme toimii yli 50 paikallis- ja merkkikerhoa.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Päätoimittaja Jarmo Markkanen
V8-Magazine
+358 400 454 961
jarmo.markkanen@fokusmedia.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Fokus Media Finland Oy (www.fokusmedia.fi) on vuonna 2014 perustettu sisältö- ja mediatalo, joka on erikoistunut erikoislehtien- ja asiakaslehtien kustantamiseen sekä monikanavaisen sisältömarkkinoinnin suunnitteluun ja tuotantoon. Julkaisukanaviamme ovat niin printti, verkko kuin sosiaalinen media. Fokus Median kustantamat lehdet ovat Antiikki & Design, Fit, GEO, Hifimaailma, Pelit, Auto Bild Suomi, GTi-Magazine ja V8-Magazine. Vuonna 2018 Fokus Mediaan liittyivät Cosmopolitan, Elle, Koti ja keittiö sekä Oma Aika. Verkkosivustojamme ovat mm. overdrive.fi, autobild.fi, hifimaailma.fi, antiikkidesign.fi ja pelit.fi. Sisältömarkkinoinnin asiakkaihimme kuuluvat mm. Finnair Blue Wings, Orion, Outokumpu, Toyota ja Varma. Yhtiö on toimivan johdon omistama.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fokus Media Finland
Fokus Media nimitti Taina Riston nuorten naisten lehtiryhmän vetäjäksi6.7.2018 10:05:44 EEST | Tiedote
Taina Risto on nimetty Fokus Media Finlandin nuorten naisten lehtiryhmän päälliköksi ja Elle-lehden päätoimittajaksi. Hän toimii myös Fit-lehden päätoimittajana. Lehtiryhmän muodostavat Elle, Fit ja Cosmopolitan. Cosmopolitanin päätoimittaja on Stina Mäntyniemi. "Nimityksellä Fokus Media Finland tiivistää strategiaansa tässä naisten kohderyhmässä, jolla on sekä yhteisiä kulutustottumuksia että mediankäyttötapoja. Elle, Cosmopolitan ja Fit muodostavat ainutlaatuisen kolmen mediabrändin kokonaisuuden, joka on jo herättänyt paljon kiinnostusta kaupallisissa kumppaneissamme", sanoo toimitusjohtaja Tapani Pitzen. Fokus Media Finland osti viime vuoden lopussa Aller Median kuukausilehdet Ellen, Koti ja Keittiön sekä Oman Ajan sekä Sanomilta Cosmopolitan-lehden. Fit-lehti siirtyi kaupan myötä Allerilta Fokus Mediaan huhtikuussa 2017. "Tavoitamme nuorten naisten lehtibrändeillä yli 250 000 printtilukijaa ja verkkosaiteilla yli 450 000 kävijää kuukaudessa. Ellen, Cosmon ja Fitin lukijoilla on om
Suomen Elle 10 vuotta11.4.2018 07:00:00 EEST | Tiedote
Maailman suurin muotilehti vakiinnutti paikkansa Suomessa. ”Kymmenvuotias Elle on raikas ja sinnikäs, ja siinä on ripaus hullua rohkeutta”, toteaa vt. päätoimittaja Taina Risto.