
Matkamessuilla esillä mielenkiintoisia koti- ja ulkomaan ryhmämatkakohteita
Myös Baltian matkapaketit ovat edelleen hyvin suosittuja. Tallinnaan liikennöivien laivojen lisääntynyt vuorotarjonta on lisännyt entisestään Viron matkojen kysyntää. Tallinnan ja Helsingin välillä vuonna 2017 kulki 9 miljoonaa matkustajaa.
Bussiryhmämatkoilla on nostetta. Matkaelämyksen lisäksi bussilla tehtävä ryhmämatka antaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhdessäoloon ryhmän muiden matkalaisten kanssa. Hyvin varustellussa bussissa ja ammattikuljettajan ohjastamana matkanteko sujuu turvallisesti ja rentouttavasti. Matkatavarat kulkevat kätevästi mukana. Ryhmämatka on vaivaton myös siksi, että esim. kulttuuritapahtumiin matkustavat pääsevät astumaan useimmiten suoraan bussista ja ilman pysäköintiongelmia.
Matkamessut Helsingin messukeskuksessa ovat avoinna 19.1.2018 klo 10-20 ja 20-21.1.2018 klo 10-18.
Tietoja julkaisijasta
Linja-autoliitto ry on kaikkien Suomessa linja-autoliikennettä harjoittavien ja muita henkilökuljetuspalveluita tarjoavien henkilöliikenneyritysten ammatillinen yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö markkinaehtoisessa, sopimus-ja matkailuliikenteessä.
Liiton tavoitteena on yhteiskunnallisena vaikuttajana turvata jäsenyrityksille kaupunkiliikenteessä ja maanteiden henkilöliikenteessä hyvät, tasapuoliset ja kestävät liiketoimintaedellytykset sekä asiakkaille laadukkaat ja kattavat liikennepalvelut. www.linja-autoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Linja-autoliitto ry
Kuhmolainen Jaakko Kyllönen jatkaa Linja-autoliiton puheenjohtajana19.6.2018 13:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylässä 19.6.2018 pidetyssä Linja-autoliiton 90-vuotisliittokokouksessa valittiin liiton puheenjohtajaksi johtaja Jaakko Kyllönen. Puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan. Jaakko Kyllönen on Kuhmossa kotipaikkaa pitävän A Kyllönen Oy:n/Kattilinjat johtaja. Hän on myös Linja-autoliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen.
Reput tulevat –turvallisesti koulutielle3.8.2017 11:34:50 EEST | Tiedote
Useat koulut käynnistävät syyslukukauden viikolla 32. Liikenne lisääntyy ja liikenteessä on paljon pieniä koululaisia, joille koulumatka on uusi asia. Koulunkäynnin aloittaa tänä syksynä noin 63 000 ekaluokkalaista.
Kuhmolainen Jaakko Kyllönen valittiin Linja-autoliiton puheenjohtajaksi20.6.2017 13:21:04 EEST | Tiedote
Jyväskylässä 20.6.2017 pidetyssä Linja-autoliiton liittokokouksessa valittiin liiton puheenjohtajaksi johtaja Jaakko Kyllönen. Puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan. Nykyisellä puheenjohtaja Matti Vainiolla on meneillään 8. toimikausi, joka päättyy vuoden 2017 lopussa. Jaakko Kyllönen on Kuhmossa kotipaikkaa pitävän A Kyllönen Oy:n/Kattilinjat johtaja. Hän on myös Linja-autoliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen.
Bussiala panostaa vastuulliseen toimintaan ja riskien hallintaan4.5.2017 15:16:22 EEST | Tiedote
Linja-autoliitto on käynnistänyt jäsenyrityksilleen eri alueilla toteutettavat Vastuullinen bussiyritys -teematilaisuudet, joissa yrityksille annetaan konkreettisia työvälineitä vastuullisen toiminnan systemaattiseen kehittämiseen. Tämän kevään viimeinen teematilaisuus oli Kuopiossa 3.5.2017.
Liikennekaaren ensimmäiset konkreettiset hyödyt nähtävissä23.9.2016 14:22:51 EEST | Tiedote
Liikenne-ja viestintäministeriö on tänään kertonut valtion ja siten ELY-keskusten luopuvan Waltti-lippu-ja maksujärjestelmästä, jota on julkisuudessakin kritisoitu.