KORJAUS: Työpaikan päihdeohjelma voi kannattaa taloudellisesti LIITTEENÄ RAPORTTI
30.1.2018 07:00:00 EET | EHYT | Tiedote
Tutkimusraportissa on laskettu ensi kertaa yksittäisen työpaikan tasolla, onko työnantajalle taloudellisesti kannattavaa yrittää ehkäistä tai puuttua ajoissa työntekijän alkoholiongelmaan. Raportissa tehty esimerkkilaskelma kertoo, että jos 1000 hengen organisaatio sijoittaa yhden euron vaikuttaakseen työntekijöidensä alkoholinkäyttöön, niin sen voi realistisesti olettaa tuottavan työnantajalle 1-2 euroa. Summa koostuu muun muassa parantuneesta tuottavuudesta ja vähentyneistä sairaspoissaoloista. Saman suuruusluokan arvioon on päädytty myös muussa hyvinvointi-investointien hyötyjä käsitelleessä kirjallisuudessa.
"Jos työpaikan päihdeohjelmalla uskotaan saavutettavaksi edes hyvin maltillisia tuloksia, päihdeohjelmaan tai muihin vastaaviin terveyttä ylläpitäviin ja parantaviin toimiin sijoittaminen on perusteltua suurissa organisaatioissa jo pelkästään taloudellisesta näkökulmasta. Tämä edellyttää, että työpaikkainterventio kattaa koko organisaation, saavuttaa alkoholin ongelmakäyttäjät ja viedään sitoutuneesti läpi”, toteaa toinen raportin kirjoittajista, apulaisprofessori Elias Rantapuska.
Päihdeohjelma hyödyttää kaikkia
Suomalaisilla työpaikoilla alkoholi aiheuttaa esimerkiksi poissaoloja, työtehon alenemista ja lisää virheitä. Se voi näkyä esimerkiksi väsymyksenä, jolloin työntekijä tekee töitä puoliteholla. Myös työtapaturmat lisääntyvät.
Alkoholi aiheuttaa myös ns. epäsuoria kustannuksia työnantajalle: esimerkiksi rokulipäivä voi kasvattaa muiden työntekijöiden työtaakkaa tai poissaolijalle pitää palkata sijainen. Alkoholin vuoksi voi päätyä lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle tai kuolla ennenaikaisesti.
”Olisi myös inhimillisesti kestävää, että työnantaja osaisi puuttua jo työntekijän orastavaan ongelmaan. Tai vielä parempi, työnantaja osaisi ehkäistä päihdeongelmia jo ennen niiden syntymistä”, sanoo aikuistyön päällikkö Antti Hytti Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.
Kilpailu parhaista työntekijöistä on joillain aloilla kovaa. Yritykselle tai organisaatiolle on eduksi, jos sen tiedetään välittävän työntekijöidensä hyvinvoinnista.
”Se, että työpaikalla on yhdessä laadittu päihdeohjelma, johon kaikki ovat sitoutuneet, on juuri sitä välittämistä”, Hytti sanoo.
Tutkimusraportin tilasi EHYT ry. Se on osa Selvästi hyvää työtä -ohjelmaa, jonka rahoittajana on Alko Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Aikuistyön päällikkö Antti Hytti, EHYT ry, p. 040 779 1387 tai antti.hytti@ehyt.fi
Apulaisprofessori Elias Rantapuska, Kauppakorkeakoulu, rahoituksen laitos, p.040 353 8419 tai elias.rantapuska@aalto.fi (Hongkongissa työmatkalla 31.1.saakka, p. +85223587882 tai Whatsapp p. 041-539 9450)
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Valiokuntakäsittelyssä tehdyt alkoholilain muutokset tukevat suomalaisten terveyttä – muutokset notifioitava EU:lle ennen täysistuntoa9.6.2026 11:57:15 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry pitää eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan alkoholilakiesitykseen tekemiä muutoksia oikeansuuntaisina. Valiokunta rajasi rajat ylittävän etämyynnin samoihin alkoholipitoisuusrajoihin kuin kotimaisen vähittäismyynnin eli enintään 8,0- ja 5,5-prosenttisiin juomiin, tiukensi etämyynnin verovalvontaa ja asetti alkoholin kotiinkuljetukselle 24 tunnin vähimmäisviiveen tilauksesta. Muutokset vastaavat osaltaan kansanterveydellisiin ja taloudellisiin huoliin, joita alkuperäinen hallituksen esitys herätti. EHYT lähetti 9.6.2026 Euroopan komissiolle kirjeen, jossa se pyytää komissiota kiinnittämään Suomen viranomaisten huomion notifiointivelvollisuuteen ja ilmaisemaan kantansa siihen, edellyttävätkö valiokunnan muutokset uutta notifiointia ennen lakiesityksen hyväksymistä.
EHYT ry:n selvitys: Osa alaikäisistä ja nuorista aikuisista suhtautuu entistä myönteisemmin rahapelaamiseen27.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtaosa nuorista ei pidä rahapelaamista trendikkäänä, mutta suhtautuminen siihen on viime vuosina muuttunut hieman aiempaa myönteisemmäksi. Nuorten miesten asenteet ovat naisia myönteisemmät: 18–24-vuotiaista miehistä 50 % pitää rahapelaamista trendikkäänä. Rahapelimainontaan 15–29-vuotiaat suhtautuvat kuitenkin kriittisesti ja tunnistavat siihen liittyviä haittoja. Tulokset selviävät Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026 * -selvityksestä.
EMBARGO to 21.5. klo 7.00 Alaikäiset kokevat alkoholin hankkimisen helpoksi – kolmasosa saa alkoholin sisaruksen tai huoltajan kautta21.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Alkoholin hankkiminen alaikäisenä koetaan erittäin helpoksi, selviää Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreesta Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026* -selvityksestä. Samaan aikaan vanhempien asenteet vaikuttavat entistä vahvemmin nuorten alkoholinkäyttöön. Selvityksessä kysyttiin nuorten omasta alkoholin käytöstä ja alkoholin käyttöön liittyvistä asenteista. Verkkokyselyyn vastasi 1 890 iältään 15–29-vuotiasta suomalaista nuorta.
Puhdasta voittoa – Ehkäisevä päihdetyö EHYTin 50 ratkaisua parempaan päihdepolitiikkaan7.5.2026 08:16:00 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on julkaissut 50 ratkaisua, joilla Suomi voi vähentää päihde- ja rahapelihaittoja, keventää sote-kustannuksia ja parantaa arjen turvallisuutta.
”Omat tarpeeni, tunteeni ja rajani ovat jääneet toissijaisiksi” – päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee tukea omien rajojen löytämiseen28.4.2026 08:14:59 EEST | Tiedote
Läheiset ottavat usein vastuuta päihderiippuvaisten ihmisten ongelmista oman terveytensä, taloutensa ja jopa turvallisuutensa kustannuksella, selviää järjestöjen tekemästä tuoreesta kyselystä. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta muistetaan niitä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päivän teemana on tänä vuonna "Omat rajat". Päivän aikana läheisille järjestetään webinaari sekä Oulussa ja Seinäjoella paikallinen tapahtuma. Seitsemättä kertaa vietettävän Läheistenpäivän takana ovat päihdejärjestöt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
