KUTSU: Kiasman uudet näyttelyt avautuvat 9. helmikuuta

Meno-paluu – Nykytaidetta Itämeren alueelta päivittää käsitystämme Itämeren alueen nykytaiteesta. Näyttely tuo yhteen 26 taiteilijaa itäisen Itämeren alueelta: Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Suomesta ja Venäjältä. Kiasman kokoelmiin kuuluvia teoksia yhdistäviä aiheita ovat matkustaminen, muutto sekä paikka ja siihen kuuluminen.
Vladyslav Mamyshev-Monroen Tähtipölyä Venäjältä avautuu Kiasman toisessa kerroksessa. Mamyshev-Monroe (1969-2013) kuului Leningradissa 1980-luvulla esiin nousseen uuden taiteilijasukupolven keskeisiin hahmoihin. Mamyshev-Monroen erityislahjana oli kyky mukautua eri rooleihin. Kuvissaan hän asettuu usein traagisen kohtalon kokeneiden historian suurmiesten ja -naisten rooliin.
Maija Luutosen uusi teos Patch puolestaan esitellään Studio K:ssa. Luutonen tunnetaan paperipohjaisista maalauksista, jotka häilyvät abstraktin ja esittävän rajamailla. Uudessa teoksessa Luutonen on laajentanut maalauksen kolmiulotteiseksi installaatioksi. Maija Luutosen teos on ensimmäinen osa Kiasma Commission by Kordelin -sarjaa.
Ilmoittautumiset: paivi.oja@kiasma.fi
Yhteyshenkilöt
Piia Laita, viestintäpäällikkö, 040 590 8805, piia.laita@kiasma.fi
Päivi Oja, tiedottaja, 040 575 1486, paivi.oja@kiasma.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
I Dafna Maimons verk kan man känna igen sig själv, och det kan locka till skratt – utställningen Symptomer öppnar på Kiasma24.4.2025 09:48:44 EEST | Pressmeddelande
Konstnären Dafna Maimon har på Kiasma byggt upp en utställning där människokroppen med sina olika delar och symtom öppnar sig mot publiken. Besökaren får röra sig genom en sammetslik tarm och en visdomstand, och får se pastellmålningar vars motiv påminner om bland annat inre organ. På utställningen kan man också möta björndjur som hör till de segaste varelserna i världen, och i en musikal uppträder filosofen René Descartes, känd som en förespråkare av distinktionen mellan kropp och själ. Denna uppfattning utmanar Maimon på sin utställning. Utställningen Symptomer öppnar på Kiasma 25.4.2025.
Dafna Maimonin teoksista voi tunnistaa itsensä, ja se vähän naurattaa – Oireita-näyttely avautuu Kiasmassa24.4.2025 09:48:44 EEST | Tiedote
Taiteilija Dafna Maimon on rakentanut Kiasmaan näyttelyn, jossa ihmiskeho erilaisine osineen ja oireineen rönsyää vastaan. Kävijä kulkee samettisen suolen ja viisaudenhampaan läpi ja näkee pastellimaalauksia, joiden kuva-aiheet muistuttavat esimerkiksi sisäelimiä. Näyttelyssä voi kohdata myös karhukaisen, maailman sitkeimpiin lukeutuvan otuksen, ja musikaalissa seikkailevan René Descartesin, joka tunnetaan mieli-ruumis-erottelun edistäjänä. Tämän näkemyksen Maimon haastaa näyttelyssään. Oireita-näyttely avautuu Kiasmassa 25.4.2025.
Seeing ourselves reflected in Dafna Maimon’s art, we can’t help but smile – Symptoms opens at Kiasma24.4.2025 09:48:44 EEST | Press release
Dafna Maimon’s exhibition at Kiasma opens up the human body, inviting its varied components and symptoms to sprout up and sprawl out around us. Visitors pass through a velvety intestinal tunnel and a cave-sized wisdom tooth to see artworks such as a series of pastel paintings showing mysterious internal worlds. We also encounter an enlarged tardigrade, one of the world’s toughest microscopic creatures, as well as noted proponent of the mind-body split René Descartes, who appears in Maimon’s musical installation Homebody – and whose dualistic worldview is challenged throughout the exhibition. Symptoms opens at Kiasma on 25 April 2025.
Inbjudan till media: Dafna Maimons utställning Symptomer presenteras till pressen 24.4.202522.4.2025 08:52:00 EEST | Pressmeddelande
Konstnären Dafna Maimon har på Kiasma byggt upp en utställning där människokroppen med sina olika delar och symtom öppnar sig mot publiken. I sina verk beskriver hon på ett milt humoristiskt sätt människan som i dagens vardagsjäkt inte alltid är medveten om sin egen kropps behov – men betraktaren kan i verken känna igen de beskrivna situationerna i sitt eget liv. Välkommen till presskonferensen för Dafna Maimons utställning Symptomer på Museet för nutidskonst Kiasma torsdagen den 24.4. Vänligen anmäl ditt deltagande: kiira.koskela@kiasma.fi
Kutsu medialle: Dafna Maimonin Oireita-näyttelyn tiedotustilaisuus to 24.4. Kiasmassa22.4.2025 08:52:00 EEST | Tiedote
Taiteilija Dafna Maimon rakentaa Kiasmaan näyttelyn, jossa ihmiskeho erilaisine osineen ja oireineen rönsyää vastaan. Hän kuvaa teoksissaan lempeän humoristisesti ihmistä, joka ei nykyarjen keskellä aina tunnista kehonsa tarpeita – mutta katsoja voi tunnistaa teoksissa kuvattuja tilanteita omasta elämästään. Tervetuloa tutustumaan Oireita-näyttelyyn ennakkoon tiedotustilaisuuteen 24.4.2025. Ilmoittauduthan: kiira.koskela@kiasma.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme