Rinki-merkki viestii vastuullisuudesta

Rinki-merkin käyttöoikeus on kaikilla Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n yritysasiakkailla. Rinki-merkki on otettu hyvin vastaan: Jo tammikuussa useat yritykset ilmoittivat Ringille ottaneensa merkin heti käyttöönsä.
- Yritykset voivat käyttää Rinki-merkkiä markkinointiviestinnässään. Merkin voi laittaa esimerkiksi yrityksen verkkosivustolle tai painettuihin ja sähköisiin markkinointi- ja viestintämateriaaleihin. Tuotteisiin tai pakkauksiin merkkiä ei saa laittaa, kertoo Ringin asiakaspalvelupäällikkö Maija Peltola.
Merkistä on kaksi eri käyttöversiota: yksinkertainen Rinki-merkki sekä ”RINKI mukana pakkauskierrätyksessä” -merkki, jonka osia käytetään kokonaisuutena.
Tuhannet yritykset mukana
Ringin asiakkaita ovat yritykset, jotka ovat tehneet Ringin hallinnoiman sopimuksen pakkauksia koskevan tuottajavastuun siirtämisestä. Sopimuksen on tehnyt noin 4 500 vastuunsa hoitavaa yritystä. Lista yrityksistä on julkaistu Ringin verkkosivustolla osoitteessa www.rinkiin.fi.
Pakkausten tuottajavastuu koskee yrityksiä, jotka pakkaavat tai maahantuovat pakattuja tuotteita Suomen markkinoille ja joiden liikevaihto vähintään yksi miljoona euroa. Lainsäädännön tarkoituksena on muun muassa säästää luonnonvaroja ja ehkäistä ympäristölle koituvaa haittaa.
Rinki ja pakkausten tuottajayhteisöt järjestävät liittyneiden yritysten puolesta pakkausjätteiden keräyksen ja kierrätyksen niin, että lainsäädännön vaatimukset täyttyvät. Rinki-ekopisteisiin kotitaloudet voivat palauttaa maksutta käytöstä poistettuja pakkauksia. Kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia kerätään yli 1 850 pisteessä, muovipakkausten keräys on yli 500 pisteessä.
Lisätietoa:
viestintäpäällikkö Ritva Castrén, puh. 040 750 1233, etunimi.sukunimi@rinkiin.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ritva Castrénviestintäpäällikkö, kommunikationschef
Puh:040 750 1223ritva.castren@rinkiin.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Tynnyrintekijänkatu 1 C
00580 HELSINKI
09 6162 3500, info@rinkiin.fihttps://www.rinkiin.fi
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Yrityksille tuotamme tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja pakkausten tuottajavastuun toteutukseen. Kuluttajille tarjoamme Rinki-ekopisteverkoston pakkausten keräykseen ja lasipakkausjätteen kierrätykseen. www.rinkiin.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Muovia sisältävien kalastusvälineiden keräys laajenee: havaspyydysten kiertäviä keräyspisteitä Lounais-Suomeen3.7.2025 11:05:31 EEST | Tiedote
Palveluyhtiö Ringin Suomen SUP-Tuottajayhteisölle organisoima kalastusvälineiden keräys laajenee havaspyydysten kiertävän keräyksen muodossa. Harrastekalastajat voivat nyt laittaa Länsi-Suomessa käytöstä poistetut muovia sisältävät kalaverkot, merrat ja katiskat kiertoon kiertävissä keräyspisteissä.
Rinki-ekopiste suljetaan Levillä25.6.2025 12:54:53 EEST | Tiedote
S-market Levin yhteydessä sijaitseva Rinki-ekopiste suljetaan kaupan remontin vuoksi.
Muovia sisältävien kalastusvälineiden keräys laajenee: vapavälinekeräys on alkanut Motonet- ja Ruoto-myymälöissä18.6.2025 09:40:22 EEST | Tiedote
Palveluyhtiö Ringin Suomen SUP-Tuottajayhteisölle organisoimaa kalastusvälineiden keräystä on laajennettu maanantaista 16.6. alkaen, jolloin muovia sisältäviä vapakalastusvälineitä, kuten vapa- ja pilkkivälineitä, uistimia ja haaveja vastaanotetaan myös Ruodon ja Motonetin myymälöissä. Käytöstä poistettuja vapakalastusvälineitä kerätään myymälöissä 31.7. saakka.
Rinki-ekopiste suljetaan Nivalassa12.6.2025 15:58:11 EEST | Tiedote
Rinki-ekopiste suljetaan juhannuksen jälkeisellä viikolla osoitteessa Kalliontie 19.
Rinki-ekopiste suljetaan Kuopiossa12.6.2025 14:56:15 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Matkuksen yhteydessä sijaitseva Rinki-ekopiste suljetaan, kun kauppa ottaa tontin muuhun käyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme