Italian ja Orientin lumo Ippolito Caffi - Sinebrychoffin taidemuseo 1.2.–27.5.2018

Näyttelyn teokset ovat osa Caffin lesken Virginia Missanan testamenttilahjoitusta ja kuuluvat Fondazione Musei Civici di Venezian kokoelmiin. Ippoliton Caffin teokset ovat juuri nyt ajankohtaisia. Niitä on esitelty Italian merkittävimmissä museoissa, muun muassa Museo Correrissa vuonna 2016. Keväällä 2018 taiteilijan tuotantoa tulee laajasti esille myös Palazzo del Quirinaleen Roomassa.
Ippolito Caffia pidetään veduta-maalausperinteen jatkajana ja uudistajana. Caffi oli taitava valon, värin ja ilmavaikutelmien kuvaaja. Caffi ihaili Canaletton taidetta. Se ilmenee hänen varhaisissa meri- ja arkkitehtuurinäkymissään kirkkaana ja kuulaana esitystapana. Caffi maalasi ulkoilmassa pienikokoisia maalauksia ja piirroksia, joita hän säilytti työhuoneellaan malleina. Caffin pitkäaikainen unelma Roomasta toteutui, kun hän muutti taiteen kansainväliseen keskukseen 1832. Siellä hän teki ensimmäiset veduta-maalauksensa ja saavutti taiteellisen itsenäisyytensä. Caffi oli taitava perspektiivin kuvaaja, mikä ilmenee hänen maisemissaan ja panoraamanäkymissään. Caffè Grecossa hän tutustui valokuvaukseen, sillä siellä kokoontuivat myös Rooman valokuvaseuran jäsenet. Vaikutteet aikansa valokuvauksesta näkyvät teosten rajaamisessa, kuten teoksessa Näkymä Colosseumin sisään.
Ippolito Caffi saavutti mainetta maalaamalla sumun täyttämiä maisemia sekä Venetsian naamiaiset -tyyppisiä suosittuja kuva-aiheita intensiiviseen, romanttiseen henkeen. Caffin erityinen rakkaus Venetsiaa kohtaan välittyy hänen maalauksistaan, joissa kaupunki on kuvattu päivän eri hetkinä. Lunta ja sumua -teos vangitsee Venetsian arjen olemuksen. Sumu ja kosteus on tehty näkyväksi ja aistittavaksi, miltei käsin koskettavaksi. Caffi haaveili Venetsian itsenäistymisestä Itävallan keisarikunnasta ja osallistui kansannousun taisteluihin 1848–49. Venetsian hävittyä hän joutui maanpakoon ja pystyi palaamaan takaisin vasta 1858.
Vuosina 1833 ja 1843 Caffi oleskeli Napolissa, ja vuosina 1860–61 hän oli siellä todistamassa Italian yhdistymistä. Vuosina 1849–57 hän eli maanpaossa ja asui pitkään Genovassa, Nizzassa, Sveitsissä, Torinossa, Lontoossa ja Espanjassa. Vuosina 1854–55 hän asui vuoden verran Pariisissa ja tutustui siellä Daniele Maniniin, maanpaossa elävään Venetsian vallankumouksen sankariin. Caffi osallistui teoksillaan Pariisin vuoden 1855 maailmannäyttelyyn ja sai siellä osakseen myönteistä huomiota.
Euroopassa kiinnostuttiin Lähi-idästä ja sen kulttuurista Napoleonin sotaretkien ja niitä seuranneiden tutkimusmatkojen myötä 1800-luvun alussa. Maalaustaiteessa romantisoidusti kuvatut itämaiset aiheet olivat suosittuja. Roomaan muutettuaan Caffi alkoi haaveilla matkasta Kreikkaan, Egyptiin ja Lähi-itään. Hän lähti matkalle syksyllä 1843, ensin Napolista Maltalle, sieltä Ateenaan ja edelleen Konstantinopoliin, jonne hän saapui marraskuussa.
Konstantinopolista Caffi jatkoi matkaansa Egyptiin, Syyriaan, Israeliin ja Vähä-Aasiaan asti. Hän kulki karavaaniteitä hevosen tai kamelin selässä, joutui hiekkamyrskyihin ja jopa ryöstetyksi. Caffin matka kesti vain noin viisi kuukautta kevääseen 1844, mutta se oli sitäkin merkittävämpi hänen taiteellisessa tuotannossaan.
Persoonaltaan monisärmäinen Caffi oli myös kiihkeä patriootti. Hän osallistui Daniele Maninin johtamaan Venetsian kansannousuun Itävaltaa vastaan ja menehtyi Lissan meritaistelussa Re d’Italia -lippulaivan upotessa Adrianmerellä vuonna 1866.
Näyttelyn ovat kuratoineet museonjohtaja Kirsi Eskelinen ja amanuenssi Claudia de Brün.
Näyttelyjulkaisu:
Italian ja Orientin lumo – Ippolito Caffi | The Lure of Italy and the Orient – Ippolito Caffi -näyttelykirja tutustuttaa lukijansa uusia elämyksiä janonneen, pelottoman seikkailijan taiteeseen. Teoksen myötä lukijat pääsevät Caffin mukana sekä Italiaan että myös eksoottisempiin kohteisiin Orienttiin, jonne taiteilija toteutti pitkään haaveilemansa matkan 1843–44.
Toimitus: Claudia de Brün ja Kirsi Eskelinen
Teksti: Annalisa Scarpa
Graafinen suunnittelu: Mary-Ann Lindholm
Näyttelyyn liittyvät luennot ja tapahtumat:
Luento ke 1.2. klo 16 Dott.ssa Annalisa Scarpa: Ippolito Caffi (italiankielinen, tulkkaus suomi)
Luento ke 7.2. klo 18 museonjohtaja Kirsi Eskelinen: Ippolito Caffi – taiteilija, seikkailija, patriootti
Itämainen iltapäivä la 10.2. klo 13−16. Ohjelmaa lapsille ja aikuisille
Opastus näyttelyyn 14.2. klo 17. Ystävänpäivänä kaksi yhden hinnalla koko päivän.
Luento ke 14.2. klo 18 FM Virve Heininen: Suomalaisten taiteilijoiden matkat Italiaan
Perheopastuksia museossa ti 20.2. ja ke 21.2. klo 13
Casanova seikkailee museossa ke 21.2. klo 18
Pop up -opastuksia Italian ja Orientin lumo -näyttelyyn to 22.2. klo 13–15
Luento ke 28.2. klo 18 professori Taina Syrjämaa: Caffi ja Italian yhdistyminen 1800-luvulla
Wikipedia-ilta ke 7.3. klo 16−20, illan aiheena Ippolito Caffi
Luento ke 14.3. klo 18 emeritusprofessori Paavo Castrén: Kuvia ja tunnelmia Ippolito Caffin ajan Roomasta ja Ateenasta
Luento ke 18.4. klo 18 FT Patricia Berg: ”Kaunein ja suurenmoisin oli kuitenkin itse valtava joki”. Tutkimusmatkailija Georg August Wallinin matka Niilillä vuodenvaihteessa 1844–1845.
Luento ke 25.4. klo 18 egyptologian kandidaatti Hanna Sola: Höyrylaivalla ylös Niiliä: matkailu Egyptissä 1800-luvun lopulla
Luento 16.5. klo 18 emeritusprofessori Jaakko Frösén: Egyptin uponneet kaupungit Välimeren pohjassa
Lisätietoja oheisohjelmista: www.siff.fi/tapahtumat
Ilmoittautuminen, haastattelut ja kuvauspyynnöt:
Markkinointisuunnittelija Eija Pekkanen, p. 0294 500 462, Eija.Pekkanen@siff.fi
Lehdistökuvat: http://press.sinebrychoffintaidemuseo.fi/
Pääsymaksu: 12|10 €, alle 18-v. ilmaiseksi. Meillä käy museokortti.
Opastukset:
suomeksi lauantaisin klo 14
ruotsiksi lauantait 3.2., 3.3., 7.4. ja 5.5. klo 13
venäjäksi lauantait 17.2., 24.2. ja 10.3. klo 13
Opastilaukset: ma-pe klo 9–15 p. 0294 500 500, varaukset@kansallisgalleria.fi
Museo on avoinna: ti, to, pe 11−18, ke 11−20, la, su 10−17, ma suljettu
Yhteystiedot: Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40, 00120 Helsinki, p. 0294 500 460, www.siff.fi
Facebook Siffmuseo |Instagram #Sinebrychoffartmuseum |Twitter @Sinebrychoffart
Yhteyshenkilöt
Museonjohtaja Kirsi Eskelinen
p. 0294 500 490
Kirsi.Eskelinen@siff.fi
Amanuenssi Claudia de Brün
p. 0294 500 469
Claudia.debrun@siff.fi
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinebrychoffin Taidemuseo
Invitation to exhibition press conference at 2pm on Tuesday 19.9.: The Norwegian painter Peder Balke’s paintings bring the vanishing nature of the Arctic to the Sinebrychoff Art Museum5.9.2023 17:08:56 EEST | Press release
Welcome to a press conference for the Peder Balke – The Spell of the Arctic exhibition at the Sinebrychoff Art Museum at 14.00 on Tuesday 19.9.2023. The exhibition has been co-produced with Norway’s Nordic Institute of Art. The Institute’s Director and curator of the exhibition, Knut Ljøgodt, PhD, will introduce the exhibition to media representatives in English. To register for the conference contact: merja.haikio@siff.fi
Inbjudan till utställningens pressvisning ti 19.9 kl. 14: den norske konstnären Peder Balkes målningar tar det försvinnande arktiska landskapet till Konstmuseet Sinebrychoff5.9.2023 17:08:20 EEST | Tiedote
Välkommen till pressvisningen av utställningen Peder Balke – Förtrollad av Arktis på Konstmuseet Sinebrychoff tisdagen den 19 september 2023 kl. 14.00. Utställningen är producerad i samarbete med det norska kulturinstitutet Nordic Institute of Art. Institutets chef och utställningens kurator FD Knut Ljøgodt presenterar utställningen på engelska för mediernas representanter. Anmälningar till visningen tas emot på adressen: merja.haikio@siff.fi
Kutsu näyttelyn tiedotustilaisuuteen ti 19.9. klo 14: Norjalaisen taidemaalarin Peder Balken maalaukset tuovat arktisen katoavan luonnon nähtäväksi Sinebrychoffin taidemuseoon5.9.2023 17:07:32 EEST | Tiedote
Tervetuloa Peder Balke – Arktisen lumo -näyttelyn tiedotustilaisuuteen Sinebrychoffin taidemuseoon ti 19.9.2023 klo 14.00. Näyttely on toteutettu yhteistyössä norjalaisen Nordic Institute of Art -kulttuuri-instituutin kanssa. Instituutin johtaja ja näyttelyn kuraattori FT Knut Ljøgodt esittelee näyttelyn englanniksi median edustajille. Ilmoittaudu tiedotustilaisuuteen: merja.haikio@siff.fi
Press release and invitation: A masterpiece by Valentin de Boulogne to be exhibited at the Sinebrychoff Art Museum from 6 September22.8.2023 13:39:55 EEST | Press release
The monumental painting Allegory of Italy (1628–29) by Valentin de Boulogne (1591–1632) will be on display on the second floor of the Sinebrychoff Art Museum from 6 September 2023. The work will be deposited at the Sinebrychoff Art Museum during the renovation of the Villa Lante, the Finnish Institute in Rome. Valentin is one of Caravaggio’s (1571–1610) closest followers. The mini-exhibition will present to the public the unique historical context of the painting.
Meddelande och inbjudan: Valentin de Boulognes mästerverk ställs ut på Konstmuseet Sinebrychoff 6.922.8.2023 13:39:44 EEST | Tiedote
Valentin de Boulognes (1591–1632) monumentala målning Allegori över Italien (1628–29) visas på Konstmuseet Sinebrychoffs andra våning från den 6 september 2023. Verket deponeras på Konstmuseet Sinebrychoff under den tid Finlands Rom-institut Villa Lante renoveras. Valentin hör till Caravaggios (1571–1610) mest betydande efterföljare. På miniatyrutställningen presenteras målningens unika historiska kontext.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme