Otava julkaisee Aatos Erkon elämäkerran

Otava julkaisee huhtikuussa 2018 elämäkerran ministeri Aatos Erkosta (1932–2012). Teoksen Aatos Erkko – Yksityinen valtiomies on kirjoittanut jo edesmennyt toimittaja ja kirjeenvaihtaja Lauri Karén (1927–2006).
Kirjan keskeisin aineisto pohjautuu Aatos Erkon ja Lauri Karénin käymiin kahdenkeskisiin keskusteluihin 2000-luvun alussa. Teos kuvaa millainen oli todellinen Aatos Erkko, mies myytin takana.
Elämäkerralla on erikoinen tausta. Sen käsikirjoitus valmistui jo vuonna 2005, ja Erkko oli siihen tyytyväinen. Hän kuitenkin ilmoitti, että elämäkerran saisi julkaista vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Lauri Karénilla todettiin pian tämän jälkeen syöpä ja hän menehtyi toukokuussa 2006. Erkko kuoli toukokuussa 2012, melko tarkkaan kuusi vuotta Karénin jälkeen.
Asiat kirjan julkaisemiseksi alkoivat edetä vasta syksyllä 2017, jolloin Lauri Karénin tytär Michelle Karén ja kustannusosakeyhtiö Otava sopivat elämäkerran julkaisemisesta keväällä 2018.
”Olen erittäin ylpeä, että kirja Aatos Erkosta julkaistaan 12 vuotta isäni kuoleman jälkeen”, Michelle Karén kirjoittaa elämäkerran esipuheessa.
Elämäkerta yllättää, eihän juuri kukaan tiennyt sen olemassaolosta. Koska teos on kirjoitettu 2000-luvun alussa, se heijastelee aikaansa, mutta valtaosin kirja on säilyttänyt ajattomuutensa. Kirja on iätön ja häikäisevä kuvaus Aatos Erkosta yksityisenä ihmisenä ja kansainvälisen tason vaikuttajana. Kuten Jaakko Iloniemi totesi Lauri Karénille, Erkko oli ”yksityinen valtiomies”, ainoa laatuaan.
Lauri Karén (1927–2006) tuli tunnetuksi Helsingin Sanomien ulkomaantoimittajana. Valtiotieteen maisteri Karén työskenteli ennen Helsingin Sanomia Lontoossa BBC:n toimituksessa ja Uudessa Suomessa, lehden Lontoon-kirjeenvaihtajana. Vuodesta 1965 lähtien hän toimi Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana Pariisissa ja myöhemmin Genevessä sekä Washingtonissa.
Yhteyshenkilöt
Kirsi TähjänjokiMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:040-7255374kirsi.tahjanjoki@otava.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Otava on johtava yleisen kirjallisuuden ja oppimateriaalien kustantaja Suomessa. Olemme osa Otava-konsernia, jonka liiketoiminta-alueita ovat kirjat, kauppa, lehdet ja uudet liiketoiminnot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Media-alan kapinallisen mehevät muistelmat2.7.2025 10:52:46 EEST | Tiedote
Koukuttavia tarinoita suomalaisen mediakentän ytimestä. Kari Kivelä paljastaa mitä median kulisseissa oikeasti tapahtuu.
Korkeushyppääjä Ella Junnilasta Tähtipöllö-lukukilpailun suojelija24.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tulevana syksynä jo kolmatta kertaa käynnistyvä Tähtipöllö-kilpailu saa nyt lisävauhtia korkeushypyn arvokisamitalistilta. Tähtipöllön suojelijana Ella Junnila tulee pitämään somekanavillaan lukupiiriä, tekemään kouluvierailuja kisaan osallistuviin luokkiin sekä kantamaan mediapaidassaan Tähtipöllö-logoa.
Jo 25 vuotta Ratamo-trillereitä! Taavi Soininvaara viettää juhlavuotta24.6.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
25-vuotiskirjailijajuhlaansa viettävän Taavi Soininvaaran uusin trilleri Musta legenda on jännittävä ja monitasoinen geopoliittinen trilleri, joka vie lukijan kansainvälisen vakoilun, kyberrikollisuuden ja bioterrorismin maailmaan.
Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta19.6.2025 11:00:26 EEST | Tiedote
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme