Finanssiala ryFinanssiala ry

Rahoitusalan viikonlopputyö: Asiakaspalvelun toimittava kaikissa olosuhteissa

Jaa
Rahoitusalan tes-neuvotteluja on käyty jo neljä kuukautta, jona aikana palkansaajapuoli on järjestänyt kaksi kahden päivän lakkoa. Myös ylityökielto on ollut voimassa pitkään. Valtakunnansovittelija esitti 31.1.2018 kiistaan molempien osapuolten vaatimuksia huomioivan sovintoesityksen, jonka Ammattiliitto Pro ja Ammattiliitto Nousu hylkäsivät viime perjantaina. Finanssiala ry (FA), Palvelualojen työnantajat Palta ry sekä ylempiä toimihenkilöitä edustava YTN olisivat sovintoesityksen hyväksyneet. Kiistaa on käyty erityisesti viikonlopputyön järjestämisestä.

Pron julkaiseman tuoreen kyselyn mukaan 40 prosenttia työntekijöistä on valmiita vapaaehtoisesti viikonlopputöihin. ”Tämä on sinänsä myönteinen uutinen”, sanoo varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto Paltasta.

Viikonlopputyöjärjestelmä ei Aarton mielestä voi kuitenkaan perustua pelkkään vapaaehtoisuuteen. ”Asiakaspalvelun pitää toimia kaikissa olosuhteissa. Uudistuva rahoitusala tarvitsee pysyvän ja helposti käyttöönotettavan työaikajärjestelmän, jonka sisältö ja kustannustaso ovat etukäteen työnantajan tiedossa.”

Paikallinen sopiminen ja vapaaehtoisuus ensisijainen

Pron ja Nousun hylkäämä sovintoesitys viikonlopputyöstä sisälsi palkansaajapuolen edellyttämän paikallisen sopimisen sekä työnantajapuolen lähtökohdan siitä, että varmuus viikonlopputyön pyörimisestä kaikissa olosuhteissa turvataan.

Paikallinen sopiminen oli mallissa ensisijainen tapa ottaa viikonlopputyö käyttöön. Vasta, jos sopimukseen ei olisi päästy, olisi työnantajalla ollut mahdollisuus päättää viikonlopputyöstä. Siinäkin tapauksessa viikonlopputyötä olisi teetetty ensisijaisesti vapaaehtoisesti siihen haluavilla. Vasta, jos vapaaehtoisiakaan ei olisi ollut riittävästi, työnantajalla olisi ollut oikeus osoittaa työhön lisähenkilöitä.

Viikonlopputyön toteuttaminen sovintoesityksen mukaisesti olisi ollut tasapainoinen kompromissi ja kaukana siitä, että työnantaja olisi yksipuolisesti sanellut ehdot. Lisäksi malli olisi ollut paljon työntekijälähtöisempi kuin monilla muilla aloilla, joilla viikonlopputyö on jo pitkään ollut arkipäivää.

Väärät väitteet eivät ole työntekijöiden etu

Pro ja Nousu käyvät rahoitusalan tes-kiistassa julkista sotaa kärjistäen tai jopa väärin väittein.

Väitteet siitä, että työnantajapuoli ei tullut vastaan palkansaajaapuolen vaatimuksissa, on perätön. Sovintoesitykseen sisältyi mm. matkakustannusten korvausta koskevien määräysten kehittäminen, joka on ollut palkansaajapuolen pitkäaikainen tavoite. Myös palkkausjärjestelmämääräyksiä olisi uudistettu.

Viikonlopputyön teettämisessä kyse on ollut koko ajan työajan sijoittamismahdollisuudesta myös lauantaille ja sunnuntaille, ei työajan pidentämisestä. Korvaustaso sovintoesityksessä olisi ollut lauantailta parempi ja sunnuntailta samantasoinen kuin monilla muilla toimialoilla. Myös vapaiden viikonloppujen määrä oli sovintoesityksessä hyvin vertailukelpoinen muihin aloihin nähden.

Pallo toimihenkilöjärjestöillä

FA ja Palta toivovat kiistaan pikaista ratkaisua. ”Viikonlopputyökysymys ei ratkea lakkoilemalla vaan neuvottelemalla. Toivomme kaikkien osapuolten ymmärtävän tämän”, Aarto sanoo.

Sovintoesityksen sisältämä palkkaratkaisu oli viennin tason mukainen ja yrityskohtaisen erän suuruus palkankorotuksessa sama kuin vakuutusalalla. Kiistan pitkittyminen lykkää palkankorotuksia koko alalla. Tästä vastuun kantavat yksinomaan sovintoesityksen hylänneet toimihenkilöjärjestöt.

Rahoitusalan työehtosopimuksen piirissä on noin 25 000 toimihenkilöä. Työehtosopimuksen työnantajaosapuolena ovat FA ja Palta. Palta edustaa neuvotteluissa molempia työnantajaliittoja FA:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen perusteella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Palvelualojen työnantajat Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö.

Rahoitus- ja vakuutusalan työehtosopimukset ovat FA:n ja Paltan nimissä. Palta hoitaa käytännön työmarkkinaneuvottelut ja niihin liittyvän jäsenpalvelun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Pankki tai poliisi ei kysy pankkitunnuksia, huijari kysyy – kalasteluhuijausten määrä räjähti vuonna 202429.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Jos pankin tai viranomaisen edustaja pyytää puhelimessa tai viestissä pankkitunnuksia, kyseessä on huijari. Kalasteluhuijaukset olivat yleisin huijaustyyppi vuonna 2024. Suomalaiset menettivät niihin lähes 32 miljoonaa euroa. Kalasteluhuijauksissa myös kasvu oli kovinta. Ne lisääntyivät edellisvuodesta 161 prosenttia. Kaikkiaan suomalaisia yritettiin huijata yli 107 miljoonan euron edestä vuonna 2024. Pankit onnistuivat pysäyttämään ja palauttamaan yli 44 miljoonaa euroa huijattuja varoja.

Asunto- ja mökkikaupan jumi viimein aukeamassa? – FA:n Ahosniemi toiveikas hallituksen puoliväliriihen päätöksistä26.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi suhtautuu myönteisesti hallituksen puoliväliriihen päätökseen keventää asuntorahoituksen sääntelyä. Päätöksellä on mahdollista parantaa työvoiman liikkuvuutta ja kehittää asuntomarkkinoiden toimivuutta. "Asuntolainojen enimmäiskeston pidentäminen 30 vuodesta 35 vuoteen on yksi tarpeellisista muutoksista. Asuntorahoituksen sääntelyn tarkastelu on nyt erittäin ajankohtaista asuntomarkkinoiden alakulon takia. Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on ollut pitkään matalalla tasolla. Hallituksen toimilla on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asunto- ja mökkikaupoille”, Ahosniemi toteaa. Kotitalouksien uskallus ja mahdollisuus tehdä suuria hankintoja, kuten asunnon ja mökin ostamista tai remontoimista, on ollut hyvin alhaisella tasolla. Puolet FA:n vuodenvaihteessa teettämän kansalaiskyselyn vastaajista kertoi luopuneensa hankintasuunnitelmistaan joko kokonaan tai pidentäneensä harkinta-aikaa. Vastaajista 23 pr

Ahosniemi: Kotitalouksien ja yritysten rahoitusta vaikeuttavan sääntelyn purkaminen sekä kotimaisten sijoitusrahastojen toimintaedellytysten vahvistaminen ovat hallitukselta vahvoja tekoja kasvun vauhdittamiseksi23.4.2025 23:05:14 EEST | Tiedote

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kiittää maan hallitusta puoliväliriihen kasvua tukevista linjauksista. Ahosniemen mukaan talouden sumuiset näkymät, kotitalouksien vaisu investointihalukkuus ja kauppasota edellyttävät rohkeita päätöksiä, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuvat.

Pankkisektori säilyi vakaana, vakuutusyhtiöillä yllätyksetön vuosi – tutustu vakuutus- ja pankkisektorien vuosikatsauksiin22.4.2025 11:18:47 EEST | Tiedote

Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2024. Pankkisektori pysyi vakaana ja toimintakykyisenä talouden heittelyistä huolimatta. Hyvä kannattavuus ja vakavaraisuus antavat pankeille vastustuskykyä riskien varalle. Vakuutussektorilla vuosi oli hyvä ja sangen yllätyksetön. Vakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat hyvin, mutta eläke- ja korvausmenot kasvoivat maksutuloa voimakkaammin.

Ahosniemi: Kauppasota ja talouden sumuiset näkymät edellyttävät hallitukselta rohkeita tekoja – kansankapitalismia vahvistettava ja tuloverotusta kevennettävä16.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Maailmantaloutta ravisteleva kauppasota ja Suomen talouden sumuiset näkymät edellyttävät tekoja, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuisivat. FA odottaa Petteri Orpon hallitukselta nopeita kasvua tukevia toimia. Nyt tarvitaan kasvuhakuisia veromuutoksia, kuten palkansaajien ansiotulojen verotuksen keventämistä. Hallituksen on myös vietävä eteenpäin hallitusohjelman talouskasvua tukevia kirjauksia, kuten vastasyntyneelle annettavan ensisijoituksen toteuttaminen. Hallituksen on parannettava suomalaisen rahastoalan kilpailuedellytyksiä, jotta Suomeen saadaan lisää investointeja, työtä ja verotuloja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye