Veikkauksen asiakaslehden nimi muuttui – uutuusnumerossa muhkea olympiapaketti

X jatkaa Suomen palkituimman asiakaslehden Raymondin jalanjäljillä mutta entistä laaja-alaisempana. Myös X:n ydinsisältöä ovat syväluotaavat ja kuvallisesti voimakkaat tarinat Suomesta ja maailmalta, mutta nyt juttujen aihepiireihin kuuluvat Veikkauksen asiakaskunnalle läheiset urheilu, kulttuuri ja tiede.
– Kun aloitimme uuden lehden suunnittelun elokuussa, alusta alkaen halusimme tehdä viihdyttävän ja modernin verkkojulkaisun, joka yllättää oivaltavilla näkökulmilla ja menee lukijan tunteisiin. Tekemisessämme tärkeää on rohkeus, perusteellisuus ja kansainvälisen tason laatu, jonka luovat Suomen parhaimmistoon kuuluvat tekijät, sanoo X:n vastaava päätoimittaja Tero Salonen Veikkaukselta.
Vuosi 2018 on urheilun supervuosi. X julkaiseekin ensi töikseen suuren talviolympialaispaketin. X esittelee talviolympiahistorian oudoimmat kommellukset ja suurimmat luuserit ja testaa, selviäisikö tavis hengissä olympialajeissa. Jutuissa kysytään myös, miksi naisjääkiekkoilijoille maksetaan oikeaa palkkaa vain Kiinassa ja miksi ampumahiihto on Suomen katsotuin urheilulaji. Riku Rantalan essee puolestaan tarkastelee olympialaisten isäntämaan Etelä-Korean perinneherkkua, koiraa.
– Teemallisuus tulee olemaan tärkeää myös jatkossa, sekä urheilussa että muissa käsittelemissämme aihealueissa, Tero Salonen sanoo.
Salonen oli perustamassa Raymondia vuonna 2011 Raha-automaattiyhdistyksen asiakaslehdeksi. Raymond voitti 15 kultaista digi- ja printtipalkintoa journalismin, designin ja markkinoinnin kilpailuissa niin Suomessa kuin maailmalla. Syksyllä 2014 perustettu Raymond.fi keräsi verkossa lähes miljoona täysi-ikäistä lukijaa, joista valtaosa oli 18–34-vuotiaita.
Kuten Raymondissa, myös X:ssä tärkeää on vahva visuaalinen ilmaisu. Ilmeestä vastaa jälleen art director Jesper Vuori.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Vastaava päätoimittaja Tero Salonen, Veikkaus, p. 040 505 4093
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotissa ei täysosumia - perjantaina potissa 120 miljoonaa ja toisessa voittoluokassakin jo noin 21 miljoonaa euroa6.5.2025 22:23:09 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti jatkaa maksimilukemissa 120 miljoonaa euroa. Pelin toisen voittoluokankin potissa on perjantaina jo noin 21 miljoonaa euroa.
Kenosta suuri voitto - 200 000 euron potti Siikajoelle6.5.2025 11:32:00 EEST | Tiedote
Nettipelaaja Siikajoelta voitti Keno-rivillään 200 000 euron suurvoiton.
Loton potti ponnahti kymmeneen miljoonaan euroon - Kuopioon liigakulta ja kaksi isoa lottovoittoa3.5.2025 22:52:02 EEST | Tiedote
Lotossa ei löytynyt kierroksella 18/2025 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla 10 miljoonaa euroa.
Eurojackpotin päävoitto on nyt 120 miljoonaa euroa - tässä perjantain tulokset2.5.2025 22:19:43 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantainen arvonta viikolla 19/2025 ei tuonut täysosumia. Ensi tiistaina potti onkin sitten maksimisummassa 120 miljoonaa euroa.
Suomalaisvoittajien taustalta paljastui yllättävä yhteys: ”Me kaikki voittajat tunnetaan toisemme”2.5.2025 16:12:41 EEST | Tiedote
Suomeen osui Eurojackpotin kierroksella 17/2025 kolme yksittäistä yli puolen miljoonan euron voittoa. Yllätys oli suuri, kun kolmen voittajan välillä paljastui yhteys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme