Rikosuhripäivystys tunnetaan entistä paremmin – tämä näkyy lisääntyneinä yhteydenottoina
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.riku.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Rikosuhripäivystyksen eri palveluissa oli viime vuonna 12 700 asiakasta, kun vuotta aiemmin asiakkaita oli 8 400. Vuonna 2017 asiakkuuksiin liittyviä yhteydenottoja tilastoitiin 62 800, kun vastaava luku oli vuotta aiemmin 44 000 (kasvua 44 prosenttia). Asiakaskontaktit lisääntyivät kaikissa palvelumuodoissa ja suurinta kasvu oli verkon chat-palvelussa. RIKUchatin yhteydenotot kasvoivat 3 100 yhteydenottoon edellisvuoden 1 100 yhteydenotosta.
Tammikuussa 2018 tehdyn kyselyn (Kantar TNS) perusteella Rikosuhripäivystyksen tunnettuus on lisääntynyt selvästi.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.riku.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
– Tunnettuuskyselyn perusteella voidaan sanoa, että 72 prosenttia vastaajista tunsi tai oli kuullut Rikosuhripäivystyksen ainakin nimeltä. Tässä on peräti 15 prosenttiyksikön kasvu edelliseen, joulukuussa 2016 tehtyyn mittaukseen verrattuna. Tämä varmasti selittää myös asiakasmäärien kasvua, kertoo Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.
– Kasvu johtuu varmasti myös siitä, että olemme pystyneet valtioavun kasvun myötä parin viime vuoden aikana vahvistamaan entisestään koko maan kattavaa palveluverkostoamme. Viimeisimpänä olemme helmikuussa avanneet uuden palvelupisteen Ahvenanmaalle. Nyt meillä on jo 31 palvelupistettä eri puolilla maata, kertoo Åberg.
Ammatillisesti ohjattu vapaaehtoistoiminta on tärkeä osa Rikosuhripäivystyksen tukitoimintaa.
– Koulutamme joka vuosi uusia vapaaehtoisia, jotka toimivat tukihenkilöinä rikoksen uhreille ja heidän läheisilleen sekä tarjoavat asiantuntevaa ja luotettavaaneuvontaa kaikissa RIKUn eri palvelumuodoissa. Palvelupisteiden lisäksi meidät tavoittaa myös verkossa ja puhelimitse. Vapaaehtoisia oli toiminnassa mukana viime vuonna jo yli 500, kertoo Leena-Kaisa Åberg.
Kansainvälinen rikosuhriviikko rohkaisee hakemaan apua
Kansainvälistä rikosuhriviikkoa vietetään helmikuussa viikolla 8 eli 19.–25.2.2018. Euroopan rikosten uhrien päivää vietetään kyseisen viikon torstaina 22. helmikuuta. Suomessa viikkoa vietetään teemalla Kaikki haavat eivät parane laastarilla. Teemalla muistutetaan rikosten uhreja ja heidän läheisiään olemassa olevista palveluista sekä rohkaistaan hakemaan apua.
– Kaiken kaikkiaan vuonna 2017 määrälliset tavoitteet saavutettiin erinomaisesti. Valitettavaa on, että asiakkaiden sukupuolijakauma muuttuu edelleen hyvin hitaasti, vaikka miesten osuus asiakkaista viime vuonna hieman kasvoi, kertoo toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg, 050 3378 703, leena-kaisa.aberg@riku.fi
tiedottaja Sami Liukkonen, 050 432 9998, sami.liukkonen@riku.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Rikosuhripäivystys parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa tuottamalla matalan kynnyksen tuki- ja neuvontapalveluita. RIKUn palvelut ovat käytettävissä 31 palvelupisteessä ympäri maata – kasvokkain, puhelimitse ja verkossa. Palvelut ovat maksuttomia ja RIKUun voi ottaa yhteyttä myös nimettömänä. Toimintaa rahoittaa oikeusministeriö. riku.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosuhripäivystys
Rekordmånga offer för våld i nära relationer och sexualbrott bland Brottsofferjourens klienter17.2.2025 00:01:00 EET | Pressmeddelande
Våld i nära relationer och sexualbrott är de vanligaste orsakerna till att söka hjälp hos Brottsofferjouren (RIKU). Förra året hade RIKU totalt 30 800 klienter i sina olika tjänster, varav 6 700 sökte stöd på grund av våld i nära relationer och 4 700 på grund av sexualbrott.
Rikosuhripäivystyksen asiakkaina ennätysmäärä lähisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten uhreja17.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivalta ja seksuaalirikokset ovat yleisimmät syyt hakea apua Rikosuhripäivystyksestä (RIKU). Viime vuonna RIKUn eri palveluissa oli yhteensä 30 800 asiakasta, joista 6 700 haki tukea lähisuhdeväkivallan ja 4 700 seksuaalirikosten takia.
Oikaisu: Tarkennus rikosuhrien tukipalveluiden leikkauksia koskevaan tiedotteeseen 9.8.13.8.2024 11:30:22 EEST | Tiedote
Rikosuhripäivystyksen 9.8. julkaisemassa uhrien tukipalveluiden leikkauksia koskevassa tiedotteessa oli virheellinen luku.
Leikkaukset vaarantavat rikoksen uhrien tukipalvelut9.8.2024 11:39:53 EEST | Tiedote
Rikosuhripäivystyksen (RIKU) rahoitukseen esitetään 850 000 euron eli noin viidenneksen leikkausta vuodelle 2025. Oikeusministeriö on julkaissut esityksen RIKUn ja muiden saman valtionavustusmomentin organisaatioiden rahoituksesta. RIKUlle esitetään 3 950 000 euron avustusta.
Ihmiskauppaa ei torjuta yksin viranomaisvoimin30.7.2024 00:01:00 EEST | Tiedote
Valtiolla on velvoite torjua ihmiskauppaa ja tunnistaa ihmiskaupan uhrit. Järjestöjen tukipalvelut helpottavat viranomaisten työtä sekä tavoittavat pelokkaita ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevia uhreja. Tiistaina 30.7. vietetään kansainvälistä ihmiskaupan vastaista päivää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme