
Jytyn liittovaltuusto hyväksyi neuvottelutuloksia, työtaistelutoimet uhkaavat laajentua
16.2.2018 14:44:31 EET | Ammattiliitto Jyty ry | Tiedote
Kunta-alan lisäksi muita Jytyn hyväksymiä neuvottelutuloksia ovat Teknisten sopimus, Yleissopimus, Suomen metsäkeskus, Suomen riistakeskus, Neuvonta-ala, Faba osuuskunta ja Viking Genetics, Partiotyönantajat, Kirkon ala, Avaintes sekä Seure henkilöstöpalvelut. Sopimukset ovat olleet kunta-alan sopimuksen tavoin ns. yleisen korotuslinjan mukaisia.
Jytyn liittovaltuusto pitää äärimmäisen valitettavana, ettei yksityisellä opetusalalla eikä sosiaali- ja terveyspalvelualalla ole päästy sopimukseen. Valtuusto vaatii, että neuvottelupöytään palataan mahdollisimman pikaisesti ja sopimus syntyy yleisen linjan mukaisena.
Ylivoimaisesti suurin Jytyn jäsenistöä koskeva hyväksytty neuvottelutulos on Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES). Se on voimassa 1.2.2018-31.3.2020. Sopimuksen mukaan tehtäväkohtaiset palkat nousevat 1.5.2018 alkaen 26 eurolla, kuitenkin vähintään 1,25 %. Lisäksi palkkoja korotetaan paikallisella 1,2 %:n suuruisella järjestelyerällä KVTES:n palkkasummasta 1.1.2019 lukien. Sopimuskaudelle sovittu toinen yleiskorotus maksetaan kaikille 1.4.2019 ja sen suuruus on 1 % työntekijän tehtäväkohtaisesta palkasta.
Jytyn liittovaltuuston mukaan oli tärkeää, että sopimukseen saatiin neuvoteltua ns. paikalliseen tuloksellisuuteen perustuva kertaerä, joka maksetaan tammikuussa 2019. Kertaerän suuruus on 9,2 % ja se lasketaan palkansaajan marraskuun 2018 varsinaisesta palkasta.
Jytyn liittovaltuuston mukaan tärkeää on nyt solmitussa kunta-alan sopimuksessa myös se, että palkankorotusten lisäksi neuvottelutulokseen sisältyy useita merkittäviä tekstimuutoksia. Tällaisia ovat mm. palkallinen isyysvapaa, joka piteni 12 arkipäivään entisen kuuden sijaan ja tilapäinen hoitovapaa koskee nyt alle 12 vuotiaita lapsia kun raja ennen oli 10 vuotta.
Lisäksi sopimukseen kuuluu, että sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua viedään eteenpäin ns. sote-työryhmässä, jossa on mukana myös Jytyn edustaja. Ryhmä tarkastelee sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden asemaa ja valmistelee vuosina 2018-19 maakuntien tulevaa sopimusjärjestelmää. Maakuntien palvelukseenhan siirtyy vuoden 2020 alusta yli 200 000 henkilöä kuntien ja kuntayhtymien palveluksesta, mikäli sote- ja maakuntauudistus etenee suunnitellulla aikataululla ja tavalla. Varmistus siihen saadaan viimeistään kesäkuussa.
Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen osalta sopimus sisältää korvauksiin 7 %:n korotukset sekä parannuksia edustettavien määrän osalta.
Tarkempaa tietoa sopimusten sisällöistä ja sopimusneuvotteluista liiton nettisivulla www.jytyliitto.fi.
Medialle lisätietoja:
puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi
edunvalvontajohtaja Marja Lounasmaa, puh. 040 594 5872, marja.lounasmaa@jytyliitto.fi
* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.
Yhteyshenkilöt
Maija Pihlajamäkipuheenjohtaja
Puh:0400 537 756maija.pihlajamaki@jytyliitto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL liittyy Ammattiliitto Jytyyn15.1.2025 15:59:24 EET | Tiedote
SPALin liittyminen Jytyyn vahvistaa pelastusalan ammattilaisten edunvalvontaa ja lujittaa Jytyn neuvotteluasemaa hyvinvointialueilla.
Jytyn mielestä laki suojelutyöstä ei ole tarpeen – kertoo 5 syytä miksi2.1.2025 11:52:10 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jyty tyrmää hallituksen lakiesityksen suojelutyöstä. Jyty pitää esitystä jälleen yhtenä työnantajien tarpeiden pohjalta tehtynä toimena, jonka tarkoituksena on rajata työtaisteluja.
Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen20.12.2024 09:23:06 EET | Tiedote
KVTESiin tulee uusi tasopalkkajärjestelmä, joka tuo kannustavuutta kunta-alan työntekijöiden palkkaukseen.
Vientimalli romuttaa palkkatasa-arvon eteen tehdyn työn – ”Eduskunnan päätös vie tätä maata taaksepäin”17.12.2024 15:10:52 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tiistaina vientimallilain. Ammattiliitto Jyty on päätökseen erittäin pettynyt. Vientimalli vaikeuttaa Jytyn näkemyksen mukaan huomattavasti palkkatasa-arvon saavuttamista.
Jytyn argumentit: Miksi vientimalli on Suomelle virhe?3.12.2024 14:12:56 EET | Tiedote
Hallituksen esitys ns. vientimallista on tänään ja huomenna 3.–4. joulukuuta eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Työntekijäjärjestöt, erityisesti naisvaltaisten alojen liitot, vastustavat mallia kiivaasti. Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima perustelee, mihin liittojen kriittinen näkemys perustuu.
Ammattiliitto Jyty ry