Espoon kotihoito uudistuu
Maaliskuussa 2018 Espoossa aloittaa uusi kotihoidon yksikkö, joka tukee asiakasta moniammatillisella työryhmällä. Uusi yksikkö huolehtii siitä, että ikääntyneet henkilöt kotiutuvat sairaalasta turvallisesti ja että sairaalassa aloitettu kuntoutus jatkuu kotona. Yksikkö toteuttaa myös kuntouttavan arviointijakson kotihoidon uusille asiakkaille. Tavoitteena on tukea asiakkaan kotona asumista ja vahvistaa asiakkaan omia voimavaroja arjen askareissa selviytymiseen.
Kotihoidon henkilöstölle on vapautunut lisää aikaa asiakastyöhön, kun lääkkeiden jakelu on koneellistettu ja laboratorionäytteiden ottaminen on siirretty HUSLABille.
Kotihoidon valinnanvapautta kokeillaan Etelä-Tapiolassa
Etelä-Tapiolan kotihoidon alueella toteutetaan valinnanvapauspilotti. Pilotin toimintamalli on rakennettu valinnanvapauslakiesityksen mukaiseksi. Kokeilu alkaa toukokuussa 2018 ja päättyy syyskuussa 2019. Etelä-Tapiolan kotihoidon kaikki 150 asiakasta voivat valita kotihoidon palvelut joko Espoon kaupungilta, yksityiseltä palveluntuottajalta tai kolmannen sektorin toimijalta. Asiakasmaksut ovat samat riippumatta sitä, kenen palvelut asiakas valitsee. Maksuun vaikuttavat palvelujen määrä, talouden koko ja tulot. Pilotissa kerätään tietoa asiakkaiden valinnoista, palveluntuottajien toiminnasta ja palvelun laadusta. Seniorineuvonta Nestori opastaa asiakkaita pilotin aikana.
Espoossa palvelujen piiriin pääsee viiveettä
Espoon kotihoidon asiakkaat ovat keskimäärin parempikuntoisia kuin muualla Suomessa. Tämä ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valvomassa valtakunnallisessa RAI-vertailussa. Kotihoidon ja omaishoidon tuen piiriin pääsee Espoossa viiveettä. Jos kotona ei pärjää, hoiva-asumiseen pääsee keskimäärin 30 vuorokaudessa.
Kotihoidon resurssit ovat kasvaneet viime vuosina keskimäärin 12 prosenttia vuodessa. Tänä keväänä aloittaa 20 uutta lähihoitajaa. Syksyllä 2017 tehdyn vertailun mukaan Espoossa lähihoitajan kotikäynti kesti keskimäärin 24 minuuttia ja sairaanhoitajan käynti 25 minuuttia. Hoitajien käynnin kesto oli vertailuun osallistuneista kunnista toiseksi pisin: kärkisijan vei Siilinjärvi minuuttia pitemmillä käyntiajoilla.
Espoon kaupunki ei ole löytänyt vahvistusta julkisuudessa esitettyihin väitteisiin, joiden mukaan Espoon kotihoidon asiakas olisi kuollut kotihoidon laiminlyönnin seurauksena keväällä 2017.
– Julkisuudessa asia on esitetty muodossa ”Espoossa epäillään”. Mikään viranomainen ei kuitenkaan ole ilmoittanut meille tällaisesta epäilystä, eikä myöskään kukaan yksityishenkilö. Henkilöstö ei ole ilmoittanut kuvausta vastaavaa tapausta vaaratapahtumajärjestelmäämme eikä esimiehillemme, sanoo vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen.
Jos havaitsee puutteita, kannattaa ottaa heti yhteyttä
Espoossa on menettelytavat sekä vakavien vaaratapahtumien että pienempien puutteiden käsittelyä varten.
– Jos asiakas tai asiakkaan läheinen huomaa palveluissamme puutteita, kannattaa ottaa välittömästi yhteyttä palvelun esimieheen. Meille voi tehdä myös kirjallisen muistutuksen, jonka täyttämiseen saa tarvittaessa apua sosiaali- ja potilasasiamieheltä, Lyytikäinen muistuttaa.
Lisätiedot
vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen, p. 0500 796 810
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Info från nämnden Svenska rum 21.8.202521.8.2025 19:56:25 EEST | Pressmeddelande
På torsdagen hade nämnden Svenska rum sitt första möte efter sommarpausen. På mötet beslutade nämnden bland annat om att införa en idrottslinje vid Mattlidens gymnasium och om att inleda ett pilotförsök med undervisning i grundläggande konstundervisning för småbarn.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 20.8.202520.8.2025 20:49:16 EEST | Tiedote
Lukuvuoden ensimmäisessä kokouksessaan 20.8. Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Espoon kaupungin päivitetyn opiskeluhuoltosuunnitelman ja päätti perheille maksuttoman taiteen perusopetuksen varhaisiän opintojen pilottihankkeen käynnistämisestä lukuvuodelle 2025-2026.
Luontopolulle vai luennolle – tutustu 28.8.–7.9. vietettävän Luontoviikon ohjelmaan!20.8.2025 09:37:04 EEST | Tiedote
Espoossa 5.9. järjestettävä Luontofoorumi laajenee Luontoviikoksi 28.8.–7.9. Teemaviikolla Espoo kutsuu jokaista lähentämään omaa suhdettaan luontoon. Laajasta tapahtumakattauksesta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, ja tapahtumia voi myös järjestää itse.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto jatkoi kolmea suunnitteluvarausta18.8.2025 10:50:21 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa kolmea eri suunnitteluvarausta Espoonlahdesta, Pohjois-Tapiolasta ja Kauklahdesta. Lisäksi se päätti, että Nöykkiössä sijaitsevan Finnoonpuiston urheilutontin hakumenettely päättyy, eikä tonttia tulla vuokraamaan tai varaamaan hakumenettelyyn osallistuneille.
Taideiskut ottavat haltuun kaupunkitilaa Espoossa14.8.2025 11:15:24 EEST | Tiedote
Elokuusta alkaen espoolaisten arkea ja lähiympäristöä värittävät Tulevaisuustarinoiden Taideiskut. Kestävän kehityksen teemoihin liittyvät Taideiskut ovat pienimuotoisia, pääsymaksuttomia ja kaikille avoimia taide- ja kulttuurielämyksiä, joita nähdään ympäri kaupunkia aina marraskuun loppuun saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme