Attendo avaa Tampereen keskustaan työterveyshuollon ja yksityislääkärin vastaanotot
Attendo avaa 1. maaliskuuta Tampereen keskustassa Rautatienkadulla perinteikkään Postin Hammaslääkäriaseman oheen työterveyshuollon ja yksityislääkärien vastaanottojen toimipaikat. Attendolla on ennestään Pirkanmaalla Valkeakosken työterveyshuollon toimipaikka, joka on toiminut vuodesta 2008 lähtien vastaten esimerkiksi kokonaisuudessaan Valkeakosken kaupungin työterveyshuollonpalveluiden toteuttamisesta.
- Työterveyshuollon toimintamallimme perustuu yrityksille ja asiakkaille kustannusvaikuttaviin ratkaisuihin ja tuomme yrityksille selkeitä kustannussäästöjä vaikuttamalla työkyvyttömyysjaksojen ennaltaehkäisyyn ja työurien pidentämiseen tehokkaasti, kertoo Kirsi Salminen Attendon Tampereen työterveyshuollosta.
Asiakkaat saavat käyttöönsä perinteisen työterveyshuollon palvelun lisäksi sähköiset terveyspalvelut, joiden välityksellä työterveyshuollossa voi asioida myös kotoa tai työpaikalta käsin.
- Ajanvarauksia voi tehdä nettiajanvarauksessa, mutta korostamme palvelumallissamme hoitoon hakeutumista puhelimitse tai sähköisen palvelualustan kautta, jolloin voimme jo heti ensikontaktista alkaen ohjata asiakkaan oikean henkilön vastaanotolle tai esimerkiksi tarvittaviin tutkimuksiin jo ennen vastaanottoa. Pyrimme pitämään asioinnin mahdollisimman sujuvana asiakkaan palvelutarpeeseen vastaamisessa ja tämä tuo myös palveluita hankkivalle kustannussäästöjä, kuvaa Kirsi Salminen.
Attendon Tampereen työterveyshuolto on aluksi avoinna arkisin klo 8 – 16, mutta palvelutarjontaa laajennetaan iltoihin ja viikonloppuihin kysynnän mukaan. Toimipaikka tarjoaa työterveyslääkärin ja -hoitajan palvelujen lisäksi työpsykologin ja työfysioterapeutin palvelut. Palvelut ovat myös yksityisasiakkaiden käytettävissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi Salminen
yksikönjohtaja, Attendo Tampereen työterveyshuolto
p. 044 494 3190
kirsi.salminen@attendo.fi
Tietoja julkaisijasta
Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on yli 24 000 työntekijää noin 700 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Poriin rakentuu uusi kehitysvammaisten koti16.6.2025 10:52:13 EEST | Tiedote
Attendo, Investori Plus Hoivakodit Oy ja urakoitsija Rakennuspalvelu Lindholm Oy toteuttavat Porin alueelle uuden modernin kehitysvammaisten kodin. Kodissa on yhteensä 23 asukaspaikkaa, joista 17 on ympärivuorokautista palveluasumista ja kuusi yhteisöllisen asumisen paikkaa.
Tekoäly vapauttaa aikaa hoivatyöhön – Attendo mukana Työterveyslaitoksen uudessa tutkimushankkeessa13.6.2025 10:11:31 EEST | Tiedote
Attendo on mukana Työterveyslaitoksen käynnistämässä tutkimushankkeessa, jossa tarkastellaan tekoälysovellusten vaikutuksia hoivatyössä. Hankkeessa analysoidaan muun muassa sisäpaikannus- ja aikamittausdataa hoiva-alan työpaikoilla, ja tavoitteena on ymmärtää, mitä onnistunut tekoälyn integrointi alalla vaatii.
Läheisten luottamus vahvistunut edelleen – henkilöstön tyytyväisyydessä laskua15.5.2025 13:44:41 EEST | Tiedote
Me Attendolla olemme nostaneet kohtaamiset kaiken toimintamme keskiöön, ja tämän myötä positiiviset tulokset ovat jo pitkään näkyneet tyytyväisyyskyselyidemme tuloksissa. Asukkaidemme ja heidän läheistensä luottamus meitä kohtaan on vahvistunut vuosi vuodelta. Juuri julkaistuissa viimeisimmissä tyytyväisyyskyselyiden tuloksissa on nähtävissä koko toimintaympäristöömme vaikuttaneet muutokset.
Attendo Suomen vuoden 2025 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos: vahva aloitus vuodelle7.5.2025 09:03:11 EEST | Tiedote
Attendo-konserni on julkaissut tänään 7.5. vuoden 2025 ensimmäisen vuosineljänneksen (Q1) tuloksen. Tämä on kooste Attendo Suomen osuudesta konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta https://www.attendo.com/en/.
Markkinaoikeus langetti Attendolle huomattavasti KKV:n esitystä pienemmän seuraamusmaksun31.3.2025 14:27:36 EEST | Tiedote
Markkinaoikeus on antanut päätöksensä liittyen Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) esitykseen määrätä Attendolle noin 4,4 miljoonan euron seuraamusmaksu yritystarkastuksen vastustamisesta. Markkinaoikeus on päättänyt langettaa seuraamusmaksun 1,5 miljoonan euron suuruisena, mikä on huomattavasti KKV:n esitystä pienempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme