Vakio Grand Prix toi 51 000 euroa Grand Prix -kaupunki Lahteen

Tarkka voittosumma on 51 957,70 euroa. Rivin yllätykset tulivat vierasvoitoilla Italiassa ja Saksassa. Roman 0-2-tappio Milanille, Leverkusenin 0-2-tappio Schalke 04:lle ja RB Leipzigin 1-2-tappio Bundesligan hännänhuipulle Kölnille laittoivat sormen suuhun monella veikkaajalla. Myös Hellas Veronan 2-1-voitto Torinosta Serie A:ssa pudotti monta riviä.
Vuoden suurin vakiovoitto on toistaiseksi Vakio Grand Prix´n 52 397,60 euroa, joka meni kierroksella 6/2018 nettipelaajalle Helsingin Vallilaan.
- Alkuvuoden kierrokset ovat olleet joko niin helppoja, että voitot ovat jakautuneet monelle tai niin vaikeita, että täysosumia ei ole löytynyt. Näin kävi esimerkiksi viime lauantaina Vakio 1:ssä. Isot osumat odotuttavat vielä itseään, mutta niitä tulee vuorenvarmasti. Seuraava Vakion bonuskierros on edessä kierroksella 10/2018, kertoo muuttuvakertoimisen vedonlyönnin tuotepäällikkö Miikka ”Knalli” Nurmi.
Lahti on Grand Prix -kaupunki
Lahden sunnuntain voitto ei hätyyttele Päijät-Hämeen suurimpien vakiovoittojen kärkeä, sillä ennätys on vuoden 1997 kierroksen 14 Orimattilaan mennyt voitto, joka kohosi 420 306 euroon.
Päijät-Hämeeseen saatiin kolme kaikkien aikojen seuraavaksi suurinta vakiovoittoa viime vuonna, ja niistä jokainen Vakio Grand Prix´llä:
Voittosumma | kierros | paikkakunta | peli |
301 261,10 euroa | 52/2017 | Lahti | Vakio Grand Prix, kolmen osuuden porukka |
200 017,20 euroa | 35/2017 | Lahti | Vakio Grand Prix |
200 000,00 euroa | 48/2017 | Lahti | Vakio Grand Prix |
Vakio Grand Prix 2, sunnuntai 25.2.2018
1. Manchester U – Chelsea 2–1 1
2. Manchester C – Arsenal 3–0 1
3. Roma – Milan 0–2 2
4. Juventus – Atalanta arvottu X
5. Sassuolo – Lazio 0–3 2
6. Fiorentina – ChievoVerona 1–0 1
7. Sampdoria – Udinese 2–1 1
8. Hellas Verona – Torino 2–1 1
9. Athletic – Malaga 2–1 1
10. Valencia – Real Sociedad 2–1 1
11. Sevilla – At. Madrid 2–5 2a
12. Leverkusen – Schalke 04 0–2 2
13. RB Leipzig – FC Köln 1–2 2
14. Bordeaux – Nice 0–0 X
15. Lyon – St-Etienne 1–1 X
16. Paris SG – Marseille 3–0 1
17. Standard – Club Brugge 1–1 X
18. KV Kortrijk – Zulte Waregem 0–1 2
Voitonjako
16 oikein 1 kpl 51 957,70 €
15 oikein 33 kpl 524,80 €
14 oikein 312 kpl 55,50 €
13 oikein 2325 kpl 14,80 €
Minivakio
7 oikein 173 kpl 42,80 €
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Vain yksi 13 oikein tulos - Vakiosta 200 000 euroa Helsinkiin7.5.2025 15:43:41 EEST | Tiedote
Lauantain Vakiosta löytyi yksi täysosuma. Nettipelaaja Helsingistä voitti ainoalla 13 oikein -tuloksella 200 000 euron takuupotin.
Kaikki tai ei mitään -pelistä täysosuma Kaarinaan7.5.2025 13:54:48 EEST | Tiedote
Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa löytyi maanantain arvonnassa yksi 0 oikein -tulos, jolla onnekas pelaaja nappasi 125 000 euron voiton.
Vuoden 1995 Suomen maailmanmestaruus tuli pienin kertoimin – ”Tänä vuonna Leijonat on vahvasti haastajan asemassa”7.5.2025 07:48:57 EEST | Tiedote
Tänään on kulunut tasan 30 vuotta Suomen ensimmäisestä jääkiekon maailmanmestaruudesta. Vuonna 1995 Leijonien maailmanmestaruuden puolesta vetoa lyöneet Veikkauksen asiakkaat lunastivat kertoimella 2,47. Tänä vuonna Suomen kerroin on selvästi suurempi.
Eurojackpotissa ei täysosumia - perjantaina potissa 120 miljoonaa ja toisessa voittoluokassakin jo noin 21 miljoonaa euroa6.5.2025 22:23:09 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti jatkaa maksimilukemissa 120 miljoonaa euroa. Pelin toisen voittoluokankin potissa on perjantaina jo noin 21 miljoonaa euroa.
Kenosta suuri voitto - 200 000 euron potti Siikajoelle6.5.2025 11:32:00 EEST | Tiedote
Nettipelaaja Siikajoelta voitti Keno-rivillään 200 000 euron suurvoiton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme