Taloyhtiö vastaa leikkipaikan turvallisuudesta

Taloyhtiöiden leikkipaikat ja siellä käytettävät välineet ovat kuluttajaturvallisuuslain mukaisia kuluttajapalveluita ja kulutustavaroita. Leikkipaikan tulee olla turvallinen käyttäjälleen riippumatta siitä, asuuko yhtiössä lapsia tai minä vuonna taloyhtiö on rakennettu.
”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että taloyhtiöiden leikkipaikat tulee suunnitella huolellisesti ja ne tulee ylläpitää turvallisina koko käyttöiän ajan”, kertoo Tukesin leikki- ja liikuntapaikoista vastaava ylitarkastaja Arttu Mäkinen.
Leikkipaikan ylläpito ei vaadi suuria resursseja, kun tarkastukset ja huollot tehdään säännöllisesti. Vaaran paikkoja ilmestyy leikkipaikoille ajan myötä, jos tarkastus- ja huoltotyöt laiminlyödään. ”Mikäli taloyhtiön leikkipaikalla on teknisiä välineitä tai käyttöaste on korkea, tarkastuksen tekijällä on oltava syvempää osaamista ja tietoa aiheesta”, Mäkinen ohjeistaa.
Leikkivälineillä omat turvallisuusstandardit
Vuosien saatossa leikkivälineet tulevat käyttöikänsä päähän, ja taloyhtiössä tulee ajankohtaiseksi uusia niitä.
”Taloyhtiön tulee huolehtia siitä, että se hankkii käytettäväksi vain turvallisia leikkivälineitä”, muistuttaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.
Leikkivälineiden turvallisuudesta on olemassa omat turvallisuusstandardit, ja taloyhtiön kannattaa varmistaa, että hankittavat välineet ovat standardin mukaisia. Taloyhtiö voi kuitenkin hankkia myös muunlaisia kuin standardit täyttäviä leikkivälineitä, kunhan se varmistaa, että ne eivät ole lapsille vaarallisia. Kaikenlaisten leikkivälineiden turvallisuudesta on tärkeää huolehtia säännöllisellä huollolla ja kunnossapidolla.
Leikkikenttävälineiden turvallisuusvaatimuksia päivitetään tietyin aikavälein. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että käytössä olevia leikkikenttävälineitä tulisi päivittää uusien vaatimusten mukaisiksi silloin, kun ne ovat turvallisia.
”Jos vahinkoja sattuu, taloyhtiön on tärkeää pystyä osoittamaan, että leikkivälineiden turvallisuudesta ja niiden turvallisesta sijoittelusta on huolehdittu”, Pynnönen sanoo.
Kristel Pynnönen suosittelee, että taloyhtiö tekee useammin kuin kerran vuodessa silmämääräisiä tarkastuksia leikkipaikan turvallisuuteen. Näin yhtiössä huomataan, jos leikkipaikka on joutunut esimerkiksi ilkivallan kohteeksi tai sen siisteydessä on puutteita.
Lisätiedot:
Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies
Kiinteistöliitto
puh: 040 5796978
Arttu Mäkinen, ylitarkastaja
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (TUKES)
puh. 029 5052 046
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Lainansaantihaasteet ajavat taloyhtiöitä varautumaan korjauksiin2.10.2025 09:02:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton taloyhtiöiden Talous- ja rahoituskyselyn tulosten perusteella taloyhtiöiden lainansaantihaasteet ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet. Lisäksi saatiin lisätietoa taloyhtiöiden velan määrästä sekä ennakkoon varautumisen kasvusta. Kyselyyn vastasi elokuun aikana 3 566 taloyhtiöiden hallituksen edustajaa ja noin 285 ammatti-isännöitsijää.
Hinnankorotusesitykset käsiteltävä hallituksessa23.9.2025 09:04:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöt saavat syksyisin isännöintiyrityksiltä, kiinteistönhuoltoyhtiöiltä ja muilta palveluntarjoajilta esityksiä sopimuksiin tehtävistä hinnankorotuksista. Isännöinti- ja huoltoyhtiöiden on tarpeen tiedostaa, että hinnanmuutos ei ole yksipuolinen ilmoitusasia, vaan sopimusasia ja toimia sen mukaisesti. Taloyhtiön hallituksen tulee puolestaan ottaa kantaa ehdotettuun hinnanmuutokseen ja käsitellä asia. Käytännössä tämä tarkoittaa taloyhtiön hallituksen päätöstä joko hinnanmuutoksen hyväksymisestä tai siitä, että taloyhtiö ei esitettyä korotusta hyväksy. Tällöin joko jatketaan aiemmalla hinnalla tai aloitetaan neuvottelut mahdollisesti hyväksyttävästä korotustasosta.
Naapurin pihalta rönsyävää puuta tai pensasta ei pidä lähteä suin päin saksimaan18.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Syksyllä taloyhtiön pihatalkoissa saattaa olla työlistalla puiden ja pensaiden karsimista. Toisinaan rönsyävä ja lehtiään pudotteleva puu saattaa sijaita naapuritontin puolella, jolloin talkoolaisten on hyvä huomioida muutamia seikkoja ennen karsimispuuhiin ryhtymistä.
Vesi, lämmitys ja jätehuolto tuoneet lisäkustannuksia taloyhtiöille11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet hieman edellisvuotta vähemmän. Edelleen monissa kunnissa nousu on erittäin nopeaa. Eniten kasvoivat edellisvuodesta vesi- ja kaukolämpökustannukset.
Asumishäiriöihin puuttuminen vaatii välittömiä lainsäädäntötoimia tällä hallituskaudella3.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Suomessa on käynnissä huolestuttava kehitys asumishäiriöiden määrän kasvussa. Huumeiden käyttö, väkivallan uhka ja rauhattomuus näkyvät yhä useamman asuinympäristössä. Alan järjestöt ovat erittäin huolestuneita siitä, ettei lainsäädäntö tällä hetkellä mahdollista asumishäiriöihin puuttumista nopeasti ja tehokkaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme