DNA on Suomen perheystävällisin pörssiyhtiö
Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -tunnus myönnettiin DNA Oyj:lle 15.3.2018. DNA on ollut Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa mukana sen käynnistymisestä saakka, vuodesta 2016. Väestöliiton hankepäällikkö Lassi Köpän mukaan DNA on selkeä perheystävällisyyden suunnannäyttäjä suurten yritysten luokassa.
– DNA on hieno esimerkki siitä, miten hyvin erityyppisiä työtehtäviä voi tuoda joustavan työajan ja etätöiden piiriin. Se on osoittanut täysin ainutlaatuista rohkeutta ja kykyä ajatella työnteko toisin myös työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta, kertoo Köppä.
Perheystävällisyys on perheen ja työn yhteensovittamista sekä johtamista
DNA:n tavoitteena on olla erinomainen työpaikka, jossa pidetään hyvää huolta henkilöstöstä. Työntekijät pystyvät palvelemaan asiakkaita mahdollisimman hyvin ja asiakaslähtöisesti voidessaan kokonaisvaltaisesti hyvin. Siksi DNA lähti kehittämään uusia työn tekemisen mallejaan jo vuonna 2012 ja ryhtyi luomaan työkulttuuria, jossa työntekijällä on vapaus tehdä töitä ajasta ja paikasta riippumatta. Heti työn alussa tunnistettiin, että joustavaan työtapaan liittyy oleellisesti luottamus.
- Luottamuksen puute on työpaikoilla suuri ongelma. Esimerkiksi etätyöskentelyn tehokkuutta epäillään ja arvellaan työntekijöiden hoitavan omia asioita työpäivän aikana. Voisiko kuitenkin ajatella toisin, eli omia asioita saa hoitaa, kunhan se ei aiheuta haittaa työskentelylle? Meistä jokainen varmasti arvostaa työskentelyn joustavuutta ja sitä saadessaan on valmis joustamaan tarvittaessa itsekin, kuvailee DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen.
Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa DNA kehitti perheystävällisiä toimintamallejaan entisestään ja pyrki myös tunnistamaan jo käytössä olevia hyviä toimintatapoja. Ohjelman kohderyhmäksi valittiin alkuvaiheessa asiakaspalvelutehtävissä olevat työntekijät, joiden työ on perinteisesti ollut hyvin aika- ja paikkasidonnaista. - Sekä kuluttaja- että yritysasiakaspalvelussa on nyt etätyömahdollisuus. Yritysasiakaspalvelussa on otettu lisäksi liukuva työaika käyttöön. Toiminnon oma henkilöstö itse ideoi sen, miten liukuva työaika toteutetaan. Nyt se menee niin, että joka toinen viikko toinen puoli asiakaspalvelusta käyttää liukuvaa työaikaa ja joka toinen viikko toinen puoli, jatkaa Rissanen.
”Väestöliiton hankkeen idea on, että jokaisella on perhe. Perhe koskettaa meitä kaikkia, sillä meillä kaikilla on itselle läheisiä ihmisiä. Käsite perhe kattaa DNA:lla nämä läheiset ihmiset.”
Marko Rissanen, DNA:n henkilöstöjohtaja
DNA:n menestyksen avaimet Perheystävällinen työpaikka -mallin toteutuksessa:
- Pitkäjänteinen työ kulttuurin rakentamisessa: vapaus – vastuu – luottamus
- Johtamiskulttuuri: Työntekijöiden yksilöllisten tarpeiden ja elämäntilanteiden aito huomioiminen – kun työnantaja on joustava, niin työntekijätkin haluavat joustaa
Perheystävällinen työpaikka -kyselyn tuloksia
Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen saaminen edellytti kolmen eri kriteerin täyttymistä. Keskeisin niistä oli perheystävällisen henkilöstökyselyn tulokset. Kyselyt toteutettiin DNA:lla aivan hankkeen alussa ja uudelleen heti alkuvuodesta 2018. Toinen kriteeri oli yrityksen tekemä kehittämissuunnitelma, sen laatu ja toteutuminen. Kolmas kriteeri oli Väestöliiton eri toimipisteissä tekemien kartoitusten tulokset, joissa selvitettiin, miten perheystävällisyys käytännössä toteutuu.
DNA:n työntekijät pitivät Perheystävällinen työpaikka -kyselyssä tärkeimpinä työnantajan tarjoamina etuina perheen ja työelämän yhteensovittamisen kannalta (suluissa %-luku, joka kertoo, kuinka moni piti asiaa tärkeänä):
- Mutkatonta työtä (89 %). DNA:n mutkattoman työn malli perustuu joustavuuteen ja luottamukseen. Mobiilityöpisteissä työskentelevä henkilöstö päättää itse työnteon paikan ilman erillistä sopimista esimiehen kanssa.
- Liukuvaa työaikaa (83 %)
- Palkatonta vapaata (64 %)
Lisäksi 85 prosenttia DNA:laisista koki, että tällä hetkellä työ ja muu elämä on tasapainossa. Kyselyssä 88 prosenttia oli sitä mieltä, että esimiehen kanssa on helppo ottaa puheeksi työaikaa tai muita toiveita koskevat asiat.
Lisätietoja medialle:
henkilöstöjohtaja Marko Rissanen, DNA Oyj, puh. 044 2203 230, marko.rissanen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA on vuodesta 2016 ollut mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa, jossa huomio kiinnitetään yrityksen tärkeimpään pääomaan - henkilökuntaan. Osana hanketta – ja ensimmäisenä yrityksenä Suomessa – DNA on ottanut käyttöön palkallisen isovanhempainvapaan. Viikon mittainen mummo- tai pappaloma käytetään perheen yhdessäoloon vuoden sisällä lapsenlapsen syntymästä. Olipa sitten perheellinen tai ei, elämässä on tilanteita, jolloin läheinen saattaa sairastua ja tarvita apua. Silloin on helpottavaa, että työ ei ole liiaksi aikaan tai paikkaan sidottua. DNA onkin laajentanut etätyömahdollisuuksia kuluttaja- ja yritysasiakaspalvelussa sekä tuonut liukuvan työajan yritysasiakaspalveluun.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Tutkimus: Moni pitää älylaitteiden omaa tietoturvaa riittävänä, vaikka se ei tarjoakaan riittävää suojaa2.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset kokevat tietoturvan entistä tärkeämmäksi ja kaikkia koskettavaksi asiaksi. Samalla yhä useampi jättää älylaitteensa suojaamatta tietoturvauhilta ja kokee tietoturvaratkaisut kalliiksi, selviää DNA:n teettämästä Digitaalinen elämä -kyselytutkimuksesta. Noin kolmasosa (35 %) suomalaisista luottaa siihen, että laitteiden oma tietoturva on riittävä. Asiantuntija pitää tätä huolestuttavana, sillä älylaitteiden tietoturva ei itsessään ole tarpeeksi kattava.
Survey: Many consider their smart devices' security sufficient, even though it does not provide adequate protection2.7.2025 08:30:00 EEST | Press release
Finns view cybersecurity as a topic that is increasingly important and universal. However, more individuals leave their smart devices unprotected against security threats, feeling that security solutions are too expensive, according to DNA’s Digital Life 2025 survey. Approximately one-third (35%) of Finns trust that their devices' built-in security is sufficient. This is concerning, as the security of smart devices alone is not comprehensive enough.
DNA:n kesäkuun 2025 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Apple vei kärkipaikan sekä DNA:n kuluttaja- että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla iPhone 16 Pro 5G -mallillaan. Applen iPhone 13 5G säilytti puolestaan ensimmäisen sijan käytettyjen puhelinten listalla. Kesäkuun myydyimpien älykellojen kärkisijat menivät lasten kellopuhelimille. Myydyimpien tuotteiden kärkeen kiilasi Xplora XGO2 -kellopuhelin, ja listan toiselle sijalle nousi ZTE K1 Pro -kellopuhelin. Toisen kvartaalin myydyimmän tietokoneen paikan otti Applen MacBook Air 13" M2.
Puhelimen katoamiseen kannattaa varautua jo ennakolta – tee ainakin nämä toimet uudelle puhelimelle27.6.2025 11:54:39 EEST | Tiedote
Välillä sattuu ja tapahtuu – puhelimille siis. Jos puhelin katoaa tai varastetaan, uuden laitteen saa tilalle, mutta sen sisältämien tietojen päätyminen vääriin käsiin voi aiheuttaa ongelmia. Onneksi tilanteeseen voi varautua ennakolta, jolloin vahingot jäävät pienemmiksi.
Be prepared in case your phone is lost – do at least these steps for your new phone27.6.2025 11:54:39 EEST | Press release
Accidents happen, and your phone is no exception. If a phone is lost or stolen, you can get a new replacement, but information stored in your phone ending up in the wrong hands can cause problems. Fortunately, you can take steps to minimise the damage caused by this in advance.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme