Kingspan Insulation Oy

Kingspan Insulation investoi kasvavaan Pohjoismaiden ja Baltian eristemarkkinaan

Jaa
Kingspan Insulation ilmoittaa rakentavansa uusinta teknologiaa edustavan Kooltherm-tuotantolaitoksen Ruotsin Jönköpingiin.

Tehdas rakennetaan vastaamaan Pohjoismaiden ja Baltian alueen vahvaan Kooltherm-tuotteiden kysyntään. Koolthermin kysyntä on kasvanut vahvasti viime vuosina, erityisesti Ruotsissa ja Tanskassa ja kasvun uskotaan jatkuvan vahvana kaikissa Pohjoismaissa sekä Baltiassa. ”Kooltherm on näillä kaikilla markkinoilla kasvun kulmakivi”, toteaa toimitusjohtaja Henk Bassie, Kingspan Insulation Central Europe.

Tehdasinvestointi käynnistyy välittömästi ja tehdas otetaan käyttöön vuoden 2019 toisella vuosipuoliskolla. Alkuvaiheessa Nordic Kooltherm -tehdas työllistää noin 20 henkilöä ja ollessaan täydessä toiminnassa 70 - 80 henkilöä. Tehtaan toiminnan tavoitteena on uusiutuviin energialähteisiin perustuva tuotanto, mikä on Kingspan-konsernin tavoite maailmanlaajuisesti.

Kooltherm on korkean teknologian eriste, joka mahdollistaa energiatehokkaan rakentamisen ohuemmilla rakenteilla - jopa puolta ohuemmalla eristyspaksuudella verrattuna perinteisiin eristeisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kingspan Insulation Oy
puh. 0207 786 700 / info@kingspaneristeet.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kingspan Insulation Oy
Hämeenkatu 13a A3
33100 Tampere

http://www.kingspaneristeet.fi

Kingspan on maailman johtava korkean teknologian eristeiden ja rakennusjärjestelmien toimittaja. Kingspan tarjoaa tytäryhtiöidensä kanssa ratkaisuja rakennusteollisuudelle maailmanlaajuisesti. Vuonna 2017 Kingspanin liikevaihto oli 3,7 miljardia euroa. Yhtiö toimii yli 100 toimipisteessä 60 maassa ja työllistää yli 11 000 henkilöä. Yhtiön toiminnasta 73 % toteutuu Euroopassa. Suomessa Kingspanilla on kolme tehdasta: Therma-eristetehdas sekä kaksi sandwichelementti-tehdasta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye