Helsingin yliopisto

Akateemisesti onnistunut vuosi 2017 - operatiivinen tulos miinuksella

Jaa
Helsingin yliopiston vuosi 2017 oli akateemisten tulosten osalta hyvä. Yliopiston varsinaisen toiminnan alijäämä oli neljä miljoonaa euroa. Taloudellinen tilanne on kuitenkin vakaa ja tasapainossa.
Helsingin yliopiston tuotot ja kulut 2017
Helsingin yliopiston tuotot ja kulut 2017

Vuonna 2017 moni yliopiston iso uudistus konkretisoitui osaksi yliopistolaisten arkea. Uudet koulutusohjelmat saivat ensimmäiset opiskelijansa, opetuksen digitalisoituminen jatkui, lukuvuosimaksut ja apurahat otettiin käyttöön ja opiskelijavalinnan uudistus eteni. Vuonna 2017 alkoi myös Helsingin yliopiston uusi strategiakausi, jota ohjaa visio Globaali vaikuttaja – yhdessä.

Alempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi

Vuonna 2017 Helsingin yliopistossa opiskeli 31 312 tutkinto-opiskelijaa, jotka suorittivat yhteensä 6 055 tutkintoa. Tutkintojen määrä nousi hieman edellisvuodesta. Kasvu johtui kandidaatin tutkintojen määrän kasvusta. Maisteri- ja tohtoritutkintoja suoritettiin hieman edellisvuotta vähemmän.

Uusia tutkinto-opiskelijoita aloitti vajaa 3 400. Ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita oli 1 872. Määrä väheni hieman edellisvuodesta.

Yliopistossa oli käynnissä yli 3 200 tutkimusprojektia vuoden 2017 aikana. Julkaisuja tehtiin yhteensä lähes 11 500. Näistä tieteellisten julkaisujen osuus oli 63 %.

Helsingin yliopiston henkilöstömäärä kasvoi vuonna 2017 kolmella prosentilla. Henkilöstön määrä joulukuun 2017 lopussa oli 7 783. Lukumäärän noususta huolimatta henkilötyövuodet vähenivät yhden prosentin. Henkilöstöstä 56 % oli opetus- ja tutkimushenkilöstöä, 2 % harjoittelukoulujen opetushenkilöstöä ja 42 % muuta henkilöstöä. Naisten osuus koko henkilöstöstä oli 57 %.

Kilpaillun tutkimusrahoituksen merkitys yhä tärkeämpi

Helsingin yliopisto on hakenut aktiivisesti Suomen Akatemian profiloitumisrahoitusta ja menestynyt rahoitushaussa hyvin. Avoinna olleissa hauissa yliopisto on saanut yhteensä 34,5 miljoonaa euroa, näistä 15 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Vuonna 2017 yliopiston tutkijat menestyivät hyvin Euroopan tutkimusneuvoston ERC-rahoitushauissa. Yhteensä rahoitusta sai 12 tutkijaa ja samalla rikkoontui 60 saadun ERC-rahoituksen raja.

Operatiivisen toiminnan tulos miinuksella

Vuonna 2017 Helsingin yliopiston kokonaistuotot olivat 704 miljoonaa euroa (2016: 692 milj. e), josta 403 miljoonaa euroa oli valtion perusrahoitusta. Kokonaiskulut olivat 680 miljoonaa euroa (2016: 687 milj. e). Henkilöstökulujen osuus oli 59 prosenttia ja tilavuokrien osuus 13 prosenttia.

Yliopiston varsinaisen toiminnan alijäämä oli neljä miljoonaa euroa. Varsinainen toiminta oli alijäämäistä myös vuonna 2016. Alijäämät johtuvat valtion perusrahoituksen äkillisestä vähenemisestä.

Arvopapereiden myynneistä ja osingoista kertyi 28 miljoonaa euroa, mikä nosti yliopiston tuloksen 24 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Poikkeuksellisen korkeat sijoitustuotot koostuvat myyntivoitoista ja -tappioista, jotka liittyvät arvopaperisalkkuun tehtyihin muutoksiin ja varainhoitajien lukumäärän vähentämiseen. Varat sijoitettiin markkinoille uudelleen.

Ylijäämä vastaa noin neljää prosenttia kokonaiskuluista ja sillä voisi rahoittaa yliopiston toiminnan 13 päivän ajan.

Avainlukuja 2017

  • 31 312 tutkinto-opiskelijaa
  • 1 872 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa, 112 kansalaisuutta
  • 6 055 tutkintoa
  • 1,1 miljoonaa suoritettua opintopistettä
  • 22 120 hakijaa päähaussa, 3 367 uutta opiskelijaa
  • 25 310 opiskelijaa Avoimessa yliopistossa

  • 7 783 työntekijää, joista 4 383 opettajia ja tutkijoita
  • 1 234 ulkomaalaista työntekijää, 97 eri kansalaisuutta
  • 11 446 julkaisua, joista vertaisarvioituja 63 %
  • 3 252 tutkimusprojektia
  • 56. sija Shanghain yliopistovertailussa
  • 81. sija US News ‑yliopistovertailussa
  • 21 Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksikköä, joista 15:ta johdettiin Helsingin yliopistosta
  • 20 akatemiaprofessoria
  • 10 tutkijaa Helsingin yliopistosta Highly Cited Researchers-listalla, yhteensä listalla 21 suomalaista tutkijaa
  • 108 keksintöilmoitusta ja 43 patenttihakemusta

  • 28 000 rekisteröityä alumnia
  • 48 miljoonaa euroa lahjoituksia yliopistolle Tekoja maailman parhaaksi ‑varainhankintakampanjassa vuosina 2013–2017
  • 36 miljoonaa sivukäyntiä Helsinki.fi-verkkosivuilla
  • 28 000 mediaosumaa + tv- ja radio-osumat

  • Toimintaa 16 paikkakunnalla

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antavat:
Opetus ja opiskelu: Sari Lindblom: vararehtori, sari.lindblom@helsinki.fi, p. 02941 20628
Tutkimus: Ritva Dammert, kehitysjohtaja, Tutkimuspalvelut, ritva.dammert@helsinki.fi, p. 02941 22292
Talous: kvestori Marjo Berglund, marjo.berglund@helsinki.fi, p. 0400 812 538

Kuvat

Helsingin yliopiston tuotot ja kulut 2017
Helsingin yliopiston tuotot ja kulut 2017
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye