Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola: Yliopistoindeksin palauttaminen ensi vuodelle tärkeää
Vuosikymmenten aikana tehdyt sijoitukset ovat tuottaneet kauttaaltaan korkeatasoisen koulutusjärjestelmän. Pohja on kuitenkin rapautumassa, koska yliopistojen perusrahoitus on niukentunut koko 2010-luvun.
-Yliopistojen rahoitus on saatava kasvu-uralle, jotta menestymisemme ei jäisi osaamisesta kiinni. Verrokkimaissamme tämä on ymmärretty: muissa Pohjoismaissa ja esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa on panostettu koulutukseen ja tutkimukseen viime vuosina. Tämä hallitus voi aloittaa yliopistojen perusrahoituksen korjaamisen palauttamalla yliopistoindeksin vuodelle 2019, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola.
Yliopistojen rooli tulee tulevaisuudessa vain kasvamaan, kun korkean osaamisen merkitys yhteiskunnassa korostuu.
-Tutkintokoulutuksen lisäksi tarvitaan enenevässä määrin myös elinikäistä kouluttautumista ja digitalisaation hyödyntämistä erityisesti opetuksessa. Hallitus on myös 2030-visiotyössä ottanut tavoitteeksi korkeakoulutettujen osuuden nostamisen puoleen nuoresta ikäluokasta. Kaikki tämä vaatii rahoitusta tulevina vuosina, Kola huomauttaa.
Nykyisen ja edellisen hallituksen yliopistoindeksin leikkaukset vähentävät vuonna 2019 Helsingin yliopiston tuloja 32 miljoonaa euroa ja apteekkikompensaation poisto lisäksi 30 miljoonaa euroa. Kumulatiivisesti indeksileikkaukset ja apteekkikompensaation poisto vähentävät tuloja 250 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä. Tämän seurauksena Helsingin yliopisto on joutunut irtisanomaan lähes 400 henkilöä ja pienentämään käytössä olevia tiloja.
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFIn, Arenen, Sivistystyönantajien, SAMOKin ja SYLin kannanotto kehysriihessä tarvittavista osaamispanostuksista:
Lisätiedot:
Tietopyyntöjen ja haastatteluiden koordinaatio
Suvi Reijonen
Vaikuttajaviestinnän asiantuntija
Helsingin yliopisto
p. 050 544 7508
suvi.reijonen@helsinki.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme