Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Tunneteatteri vie katsojat Mikä mikä -maahan

Jaa
Helsingin työväenopiston ja Kehitysvammatuki 57 ry:n yhteinen Tunneteatteri esittää vauhdikkaan version J. M. Barrien valloittavasta kertomuksesta Peter Pan.

Tunneteatterin Peter Pan -näytelmä nähdään kevään aikana kolme kertaa työväenopiston Opistotalossa. Näytelmän on ohjannut ja käsikirjoittanut Hanna Häyhä.

Näytökset:

to 26.4. klo 12 (ensi-ilta)
to 3.5. klo 12
la 5.5. klo 12

Opistotalo, juhlasali, Helsinginkatu 26

Vapaa pääsy. Ei ennakkovarauksia.

Tunneteatteri on työväenopiston ja Kehitysvammatuki 57 ry:n yhteistyöproduktio, joka toimii viikottaisena kurssina. Ryhmä on harjoitellut syksyllä teatteri-ilmaisun perusasioita ja keväällä paneutunut esityksen valmistamiseen.

Peter Pan -esitys on syntynyt työryhmälähtöisiä menetelmiä käyttäen. Ryhmä on itse valinnut esitettävän näytelmän sekä vaikuttanut esityksen sisältöön ja muotoon.

Tunneteatterissa on 13 osallistujaa ja kaksi vertaisryhmän vetäjää, jotka ohjaavat osan teatteriharjoitteista sekä esiintyvät näytelmässä. Ryhmässä toimii lisäksi taustatukityöntekijä sekä vapaaehtoinen taustatukihenkilö.

Kevään Peter Pan -näytelmä on jo kuudes Tunneteatterin valmistama esitys. Aiempina vuosina esityksissä on nähty myös vierailevia esiintyjiä.

Esiintyjät:

Peter Pan: Juha Salo
Peter Panin varjo ja kertoja: Miska Nygren
Helinä-keiju: Vuokko Malinen
Leena: Suvi Kivelä
Jukka: Joni Hämäläinen
Mikko: Christa Torkkel
Nana-koira: Joonas Laatikainen
Kapteeni Koukku: Outi Kero
Simo: Veli-Pekka Venho
Äiti ja krokotiili: Oona Karjalainen
Isä: Aarno Tall

Merirosvot, kadonneet pojat ja meri: Oona Karjalainen, Jarmo Laamanen, Seppo Rapeli, Michael Rapp-Kaplan, Aarno Tall, Jussi Broman, Janna Inkinen, Markku Ihamäki ja Hanna Terävä

Merenneito: Markku Ihamäki

Työryhmä:

Ohjaus ja käsikirjoitus (J. M. Barrien romaanin ja työryhmän ideoiden pohjalta): Hanna Häyhä

Vertaisryhmän vetäjät: Outi Kero ja Jussi Broman

Taustatukityöntekijä ja taustatukihenkilö: Markku Ihamäki ja Janna Inkinen

Valot ja äänet: Jere Kouhia ja Mikko Lappalainen

Lisätiedot:

Hanna Häyhä
hanna.hayha@gmail.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Larkovirta
tiedottaja
puh. 09 310 88599
mari.larkovirta@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä.
Toimialalla on neljä palvelukokonaisuutta ja yhteiset palvelut.

- varhaiskasvatus ja esiopetus
- perusopetus
- lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö
- ruotsinkieliset palvelut
- yhteiset palvelut

Toimintaa ja hallintoa johtaa toimialajohtaja Satu Järvenkallas. Koko toimiala toimii kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisuudessa. Lautakunnassa on suomenkielinen ja ruotsinkielinen jaosto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 9.9.20255.9.2025 10:38:55 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 9. syyskuuta klo 16.15.Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa edellisessä kokouksessa pöydälle jääneet vuoden 2025 talousarvion toinen toteutumisennuste sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnan talousarvioehdotus 2026 ja taloussuunnitelmaehdotus 2026-28. Tilahankkeista esityslistalla on lausunto Munkkiniemen ala-asteen koulun ja Munkkivuoren ala-asteen koulun liikuntahallin hankesuunnitelmasta. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 2.9.202529.8.2025 12:20:29 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 2. syyskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa vuoden 2025 talousarvion toinen toteutumisennuste sekä talousarvioehdotus 2026 ja taloussuunnitelmaehdotus 2026-28 Tilahankkeista käsittelyssä on lausunto osoitteeseen Vanha talvitie toteutettavien Hermanninrannan koulun, lasten päiväkodin ja nuorisotilojen hankesuunnitelmasta sekä päätös päiväkodin ja koulun perustamisesta lausunto Malmikartanon sydämen, osoitteessa Puustellintie 6 sijaitsevan Malminkartanon ala-asteen, päiväkoti Lasten Kartanon esiopetuksen ja Apollon yhteiskoulun perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye