Tiedote/kutsu: Ritva Larssonin näyttely Katu – Malmitalon galleria 26.4.–19.5.2018

Larsson on vuonna 1965 syntynyt helsinkiläistynyt kuvataiteilija. Hän on keskittynyt teemoihin, jotka usein nivoutuvat urbaanin arkielämän ympärille. Yksi keskeinen teema on ”katu” eli kadulla elävien ja/tai paljon aikaa viettävien osin marginalisoitujenkin ihmiskohtaloiden tarkastelu perinteisen maalaustaiteen keinoin. Aihevalikkoon kuuluvat niin alkoholistit, kerjäläiset, asunnottomat kuin muutkin arkiset kadunkulkijat.
Taide toimii myös tienä epäoikeudenmukaisuuden, syrjäytymisen ja muiden päivänpolttavien sosiaalisten ongelmien tarkasteluun. Nämä ongelmat, epätasa-arvo, mutta toisaalta myös inhimillisyys ja ilo ovat nähtävissämme, jos vain haluamme ne kohdata. Ritva Larsson, joka on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2009 Lahden taideinstituutista, on aiemmalta koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Tällä taustayhdistelmällä on melko luontevaa päätyä tutkimaan ”sosiaalista” myös taiteen keinoin.
Näyttelyn teosten toteutustapa on traditionaalinen, hyvin klassisia perinteitä kunnioittava maalaus kaksiulotteiselle pinnalle. Jännite virittyy perinteisen tekniikan ja modernin aihemaailman kohdatessa, ”sosiaalinen” ja ”realismi” tapaavat toisensa. Galleriaan tuotuna marginaaliin tiputettua on pakko katsoa, joudumme kohtaamaan sen, mitä emme ehkä haluaisi nähdä tai ajatella.
Taidemaalauksissa tilanteet tallentuvat kankaalle tai paperille hitaasti, eikä kovin pitkälle menevä dialogi teoksen ja maailman välillä ole mahdollista. Teos jää taiteilijan kannanotoksi asioihin tai ilmiöihin jalostuen katsojan mielessä tulkinnaksi teoksesta. Silti maalaustaide vaikuttamisen välineenä voi olla kiehtova ja tarpeellinen. Kuvat eivät tarjoa vastauksia, vain kysymyksiä, jotka ansaitsevat tulla kysytyksi.
-----------------------------------
26.4.–19.5.2018 Ritva Larsson: Katu, maalauksia
Galleria on avoinna ma–pe 9–20 ja la 9–18 paitsi 30.4. suljetaan jo klo 16 ja 9.5. klo 18.
Vapaa pääsy, Malmitalon galleria, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
Yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseura ja Malmitalo
----------------------------------
KUTSU
Hyvä toimittaja ja taiteen ystävä
Olet sydämellisesti tervetullut Ritva Larssonin näyttelyn avajaisiin Malmitalon galleriaan keskiviikkona 25.4. klo 17–19.
Ritva Larsson
ritvalarsson@gmail.com
041 469 6090
www.ritvalarsson.net
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Malmitalon kulttuurituottaja Päivi Mikkola
Kulttuuri ja vapaa-aika / Helsingin kaupunki
+358 9 310 80823 /+358 40 509 8035
paivi.mikkola@hel.fi
Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki
PL 70402, 00099 Helsingin kaupunki
Viestintäsuunnittelija Irene Salama
Viestintä ja markkinointi / Kulttuuri ja vapaa-aika / Helsingin kaupunki
+358 9 310 80825 /+358 400 293376
irene.salama@hel.fi
Fredrikinkatu 65 A, 00100 Helsinki
PL 10416, 00099 Helsingin kaupunki
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Malmitalo on vilkas ja eloisa Koillis-Helsingin kulttuurikeskus, jossa viihdytään erityisesti elokuvien, rytmimusiikin, näyttelyiden, teatteri- ja tanssitaiteen sekä koko perheen tapahtumien parissa. Malmitalon gallerian näyttelyt järjestetään yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseuran kanssa.
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki
malmitalo.fi
www.facebook.com/malmitalo/
#malmitalo
www.malmitalo.fi/fi/yhteystiedot
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Nuorisotyöllä tärkeä rooli mutta väkijoukossa ammutut ilotulitteet olivat vaara kaikille1.5.2025 03:15:29 EEST | Tiedote
Nuorten kanssa vappuillassa kulki joukko nuorisotyöntekijöitä. Helsingin kaduille jalkautui noin 100 nuorisotyöntekijää ja vapaaehtoista. Nuorisotyöntekijät kuuntelivat, olivat läsnä ja tarjosivat apua. Illan ja yön aikana kohdattiin yli 2100 nuorta.
Vuosaaren kirjasto uudistuu – kirjaston palveluissa muutoksia kesällä30.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisessä Vuosaaren kirjastossa tehdään kesän aikana lattiaremontti ja tilamuutoksia. Remontin aikana 2.6.–15.8.2025 kirjasto palvelee pop up -tilassa Vuotalon 2. kerroksen musiikkiluokassa. Lasten kirjastoauto Skidi pysähtyy Vuotalon pihalla kesällä kuutena maanantaina ja täydentää näin Vuosaaren kirjastopalveluita.
Nordsjö bibliotek förnyas – bibliotekets tjänster förändras under sommaren30.4.2025 06:59:00 EEST | Pressmeddelande
Under sommaren renoveras golvet på Nordsjö bibliotek i Nordhuset och ändringar görs i lokalerna. Under renoveringen 2.6–15.8.2025 betjänar biblioteket i en pop up-lokal i musikklassrummet på Nordhusets andra våning. Barnens bokbuss Skidi stannar på Nordhusets gård sex måndagar under sommaren för att komplettera bibliotekstjänsterna i Nordsjö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme