Kuuntele: Kokemukset toipumisesta auttavat myös muita - KokeNet tarjoaa sähköistä vertaistukea

Esimerkiksi näin muotoilee eräs kysyjä*: ”Olen täysin lopussa, en tiedä enää mitä tehdä. Samaan aikaan minun pitäisi käydä työssä. En tiedä, mistä voisin löytää itselleni apua. Psykiatrian poliklinikalta sitä en saa, kun läheiseni ei hoitoon suostu. Mitä voisin tehdä? Tuntuu kuin olisin kohta itsekin hajoamassa.” Kuuntele KokeNetin vastaus kysymykseen täällä (linkki).
Oman kysymyksen voi jättää kirjoittamalla, laajasti tai lyhyemmin. Puolet KokeNetiin saapuneista kysymyksistä koskee kysyjän omaan elämäntilannetta. Sama osuus on ongelmista kärsivän läheisen, kuten perheenjäsenen tai ystävän kysymyksillä.
KokeNetiin voi olla yhteydessä myös Skypella, jolloin keskustelua varten varataan oma aika. Palvelut netissä ovat maksuttomia.
Vastaajina toimivat omasta tai läheisen ongelmasta toipuneet kokemusasiantuntijat. Toiminnan tärkein tavoite on, että kysyjä tulee kohdatuksi, kuunnelluksi ja ymmärretyksi. Tarjolla on vertaistukea samankaltaisista tilanteista selviytyneiltä ihmisiltä sekä ohjausta sellaisiin palveluihin, jotka voisivat olla kysyjälle avuksi. Lisäksi palvelun blogissa, KokeBlogissa ilmestyy uusia kokemustarinoita viikoittain.
Vertaisneuvonnan tarjoajana KokeNet on ainutlaatuinen, sillä palvelu on käytettävissä paikasta riippumatta. Vastaajista löytyy eri ikäisiä ihmisiä erilaisilla taustoilla. Kysyjälle löytyy näin helposti vastaaja, jolle kysyjää mietityttävät asiat eivät ole vieraita.
Kaikki palvelut ovat luottamuksellisia. Kokemusasiantuntijat ovat allekirjoittaneet salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden.
Ammattilainen saa palvelusta tukea omaan työhön. Kokemusasiantuntijan voi pyytää niin mukaan asiakkaan tapaamiseen, luennoimaan omalle työyhteisölle kuin osallistumaan kehittämistyöhönkin. Tällöin hinta on Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry:n suositusten mukainen.
*Yllä oleva KokeNetin kysymys ja sen vastaus on anonymisoitu.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.KokeNet-video
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa ja haastattelupyynnöt
Projektikoordinaattori
Mikael Söderström
A-klinikkasäätiö, KokeNet
mikael.soderstrom@a-klinikka.fi
puh. 040 647 3501
Projektisuunnittelija
Pia Alarto
A-klinikkasäätiö, KokeNet
pia.alarto@a-klinikka.fi
puh. 050 355 6953
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ratamestarinkatu 7 A
00520 Helsinki
tiedotus@a-klinikka.fihttp://www.a-klinikkasaatio.fi
A-klinikkasäätiö on addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Rakennamme inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskitymme toiminnassamme etenkin kohtaavaan työhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö
Lahjoita lämpöä -kampanjassa jokainen voi auttaa vähävaraisia ihmisiä29.8.2025 08:49:10 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lahjoita lämpöä -kampanja käynnistyy jälleen. Kampanjassa kerätään lapasia ja villasukkia asunnottomuutta kokeville ihmisille ja muille apua tarvitseville. Kampanjan avulla jokainen voi olla tukemassa heikommassa asemassa olevia talvikauden lähestyessä.
Jokainen lapsi tarvitsee luottoaikuisen – Maaret Kallio ja Matti Rönkä Luottoaikuiset-kampanjan suojelijoina11.8.2025 08:34:05 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminta lanseeraa Luottoaikuiset-kampanjan, joka korostaa turvallisten aikuisten merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnissa. Kampanjan suojelijoina toimivat kouluttajapsykoterapeutti, kirjailija Maaret Kallio sekä entinen uutisankkuri, kirjailija Matti Rönkä.
Väitöstutkimus: pakomatka arjesta voi päättyä riippuvuuteen8.5.2025 09:44:01 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki väittelee 16.5. Tampereen yliopistossa aiheesta, joka lisää ymmärrystä riippuvuuksien kehittymisestä. Tutkimus osoittaa, että todellisuuspakoisuus eli eskapismi ei ole vain hetkellinen tunne, vaan se voi ennustaa addiktioiden syntymistä. Jouhkin mukaan riippuvuudet kumpuavat usein halusta paeta arkea, jonka paineet, suoritusvaatimukset ja jatkuva mitattavuus ovat karanneet hallinnasta.
Addiktiokysely: äänestäjät pitävät huumekysymyksiä keskeisinä vaaleissa11.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön tuore Addiktiokysely osoittaa, että 57 % suomalaisista pitää huumekysymyksiä keskeisenä teemana tulevissa alue- ja kuntavaaleissa. Lähes puolet kansasta katsoo, että nuorten huumekuolemien taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset päätökset.
YleX Aamun PPP-karavaani ja Huolimöykky tien päällä pienentämässä lasten ja nuorten huolia4.4.2025 06:36:51 EEST | Tiedote
YleX Aamun Poikelus, Pehkonen ja Parikka ottavat jälleen karavaanin alleen koko päiväksi perjantaina 4.4. ja mukana on myös yksi erityinen matkustaja: Huolimöykky. PPP-karavaani käynnistää A-klinikkasäätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton Huominen ilman huolimöykkyä -lahjoituskampanjan. Sen tuotoilla autetaan lapsia ja nuoria, joiden kotona on turvatonta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme