Leppävaaran hotellitarjonta ja kaupalliset palvelut vahvistuvat entisestään – suunnitteilla tornihotelli ja liikekeskus

Hatsinanpuisto sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella Perkkaantien, rautatien, Kehä I:n ja Perkkaanpuronkujan rajaamalla alueella, josta on matkaa Leppävaaran asemalle vain 300 metriä. Raide-Jokeri parantaa valmistuttuaan yhteyksiä entisestään.
Hatsinanpuistoon rakennetaan koteja kolmellesadalle asukkaalle
”Hatsinanpuistosta tavoitellaan kaupunkikuvallisesti vahvaa arkkitehtonista kokonaisuutta kuitenkin siten, että rakennukset ovat ilmeeltään erilaisia toiminnoista riippuen.Keskustakortteliin ja korkeampien toimistorakennusten ja asuinrakennusten väliin rakennetaan matalampi liikekeskus, jonka ylimmät kerrokset on varattu liikuntatilaksi. Hotelli nousee Perkkaantien varteen maamerkiksi. Vermon asuinalueen lähelle puolestaan on suunniteltu koteja kolmellesadalle asukkaalle”, kertoo Leppävaaran aluearkkitehti Tiina Piironen.
Alueelle halutaan vetovoimaisia isoja tiloja vaativia myymälöitä ja erikoiskauppoja, joissa voi myydä liikunta- ja vapaa-ajan palveluita ja tuotteita.
Monikonpuron puro- ja puistoalueesta tehdään Perkkaan identiteettiä vahvistava kaupunkilaisille avoin kokonaisuus. Monikonpuron varrelle toteutetaan Hatsinanpuiston vehreä kaupunkimainen sydän kahvila- ja ravintolapalveluineen, josta pääsee kevyen liikenteen reittiä pitkin aina Laajalahden rantaan saakka.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Hatsinanpuiston asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä nähtäville kokouksessaan 25. huhtikuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Rantala, projektinjohtaja, Espoon kaupunki puh. 046 877 2843
Tiina Piironen, aluearkkitehti, Espoon kaupunki puh. 043 824 6897
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21
Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme