
Lindorff aloittaa yhteistyön Jakeluyhtiö Suomen kanssa - Lindorffin kirjeet jaetaan viitenä päivänä viikossa
Luotonhallintayhtiö Lindorff siirtyy käyttämään kirjeidensä jakelussa Postin rinnalla Jakeluyhtiö Suomen verkoston jakeluyhtiöitä. Jakeluyhtiöt jakavat kirjeet toiminta-alueillaan varhain aamulla viitenä päivänä viikossa. Posti siirtyi kirjepostin nelipäiväiseen jakeluun kesällä 2017.
”Haluamme varmistaa, että paperiset laskut ja kirjeet kulkevat perille asiakkaille viiveettömästi. Se on kaikkien laskun saajien etu,” varatoimitusjohtaja Seppo Lahtinen sanoo Lindorffista.
Lindorff lähettää suomalaisten yritysten puolesta noin 13 miljoonaa laskua, maksumuistutusta ja perintäkirjettä vuodessa. Digitaalisia laskuista ja kirjeistä on noin 30 prosenttia eli valtaosa kulkee edelleen paperisena.
”Uuden jakelukumppanin avulla toimituksen seuranta on läpinäkyvää, ja pystymme siten parantamaan postinkulun viivästymiin liittyvää asiakaspalvelua, mikä on meille tärkeä asia,” Seppo Lahtinen sanoo.
Jakeluyhtiö Suomen palveluun kuuluu yksilöity tieto kirjeen perille toimittamisesta. Yhteistyö Jakeluyhtiö Suomen ja Hansaprintin kanssa koskee toistaiseksi Lindorffin omia laskuja sekä asiakkaiden muistutus- ja perintälaskuja. Lindorffin laskutuspalvelun laskujen kohdalla kahden jakelukumppanin käytäntöön siirrytään vaiheittain toukokuusta alkaen.
Lindorffin omistajaksi tuli maaliskuussa luotonhallinnan palveluyritys Lowell. Lindorffin nimi ja brändi vaihtuu Suomessa myöhemmin tänä vuonna Lowelliksi.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Seppo Lahtinen
varatoimitusjohtaja
Lindorff Oy
puh. 040 557 9694
Marko Toivari
toimitusjohtaja
Jakeluyhtiö Suomi Oy
Puh. 040 770 0328
Lindorffin viestintä
puh. 010 2700 610
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lindorff on auttanut ihmisiä luottojen hallinnassa Suomessa jo yli 50 vuotta. Tätä nykyä yritys on osana Lowellia Euroopan toiseksi suurin luotonhallinnan palveluyritys. Lindorffin asiakaspalvelu auttaa yli puolta miljoonaa suomalaista laskujen ja velkojen hoitamisessa vuosittain. www.lindorff.fi
Jakeluyhtiö Suomen jakeluverkosto työllistää lähes 3 000 jakajaa osa-aikaisesti ja tavoittaa päivittäin varhaisjakeluverkollaan noin puolet suomalaisista kotitalouksista ja suuren osan yrityksistä. Jakeluyhtiö Suomen omistavat suomalaiset lehtikustantajat. www.jakeluyhtio.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lowell Suomi Oy
Lowell ottaa käyttöön lisäjoustoja kuluttajien sähkölaskuihin13.12.2022 08:15:00 EET | Tiedote
Lowell mahdollistaa lisäjoustot sähkösaatavien perinnässä. Toimenpiteiden tarkoitus on helpottaa energiakriisin ja inflaation vuoksi haastavaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneita.
Lowell: Sote-palveluiden asiakasmaksuja ei tulisi periä maksukyvyttömiltä22.11.2022 08:10:00 EET | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Lowell ehdottaa, että maksukyvyttömät henkilöt tulisi vapauttaa julkisista terveydenhuollon maksuista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain perusteella. Toimenpiteellä voitaisiin hidastaa ylivelkaantumista ja parantaa maksuvaikeuksissa olevien ihmisten tilannetta.
Analyysi: Yritysten talous elpymässä, kuluttajien velkaantuminen syvenee18.11.2021 08:05:00 EET | Tiedote
Suomalaisyritysten velkamäärän kehitys on vihdoin taittumassa ja talous osoittaa selviä tervehtymisen merkkejä. Kuluttajista etenkin nuorilla ja yli 70-vuotiailla on entistä enemmän haasteita maksaa laskunsa ajallaan. Kehitys on nähtävillä selvästi Suomen suurimpiin luotonhallintayrityksiin kuuluvan Lowellin tietokannan perusteella tehdystä Lowell Analyysista.
Pohjoismainen tutkimus: Sosiaalinen media lietsoo naisia ja nuoria kuluttamaan28.10.2021 08:05:00 EEST | Tiedote
Joka neljäs suomalainen kokee somen seurauksena painetta shoppailuun. Tuoreen pohjoismaisen tutkimuksen mukaan erityisesti naiset ja nuoret kokevat somen aiheuttamat ostopaineet voimakkaana.
Pohjoismainen vertailu: Suomalaiset kaikkein valmiimpia korjaamaan talousahdinkoaan20.10.2021 07:00:00 EEST | Tiedote
Koronan aiheuttama kuluttajien talousahdinko on taittumassa. Pohjoismaalaisista suomalaisilla on vahvin halu toimia oman taloutensa turvaamiseksi. Asia käy ilmi Lowellin tuoreesta maksukykybarometrista.