Väitös: Magmasta malmiksi – Kevitsan syväkivien synty

Tutkimustuloksissa korostuu dynaamisen magman intrudoitumisen merkitys sulfidimalmin muodostuksessa. Tutkimus tehtiin osaksi yhteistyössä Kevitsan kaivoksen kanssa tavoitteena edistää uusien varantojen etsintää.
Mafis-ultramafiset intruusiot syntyvät maan kuoreen tunkeutuneen magnesium-rikkaan vaipasta peräisin olevan sulan erilaistuessa ja kiteytyessä kivilajisarjoiksi. Ne sisältävät taloudellisesti merkittäviä malmimetalliesiintymiä (esim. Ni, Cu, Co, Pt, Pd ja Cr), mikä johtuu ensisijaisesti vaippaperäisen sulan korkeasta metallipitoisuudesta, mutta malmin syntymisen edellytyksenä ovat myös oikeanlaiset olosuhteet. Erilaiset magman erilaistumisprosessit (fraktioiva kiteytyminen, kontaminaatio, magmojen sekoittuminen jne.) vaikuttavat syntyvien kivilajisarjojen koostumukseen ja mineralogiaan ja voivat olla erityisen tärkeitä malminmuodostuksessa. Näiden prosessien tunnistaminen ja niiden merkityksen ymmärtäminen malmimineralisaation synnyssä on ensisijaisen tärkeää tehokkaan malmietsinnän kannalta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin geologista ja geokemiallista aineistoa, mineraalikemiaa sekä strontiumin ja rikin isotooppikoostumusta Kevitsan intruusion sisäisen rakenteen, magmasäiliön prosessien ja malminmuodostusmekanismien selvittämiseksi.
Tutkimustulokset osoittavat, että Kevitsan syväkivet ovat kiteytyneet eriaikaisissa magmaattisissa vaiheissa. Intruusion malmipitoista osaa luonnehtii epäsäännöllinen kivilajien vaihtelu, lukuisat sivukivistä revityt kappaleet sekä selkeä geokemiallisen ja isotooppisen koostumuksen vaihtelu. Tämä viittaa siihen, että merkittävä malminmuodostus tapahtui dynaamisessa systeemissä, jossa magmakammioon virtasi uutta magmaa useassa eri vaiheessa. Rikin isotooppikoostumus viittaa sen kuorelliseen alkuperään, minkä perusteella voidaan sanoa, että sivukivistä tullut kontaminaatio oli tärkeää sulfidimalmin synnyssä.
----
Filosofian maisteri Kirsi Luolavirta väittelee tohtoriksi Oulun yliopistossa 27.4.2018. Taloudellisen geologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Magmatic evolution of the Kevitsa igneous complex, northern Finland, and its relation to the associated Ni-Cu-(PGE) mineralization (Kevitsan intruusion magmaattinen evoluutio ja siihen liittyvän Ni-Cu-(PGE) malmin synty). Vastaväittäjän toimii professori Pertti Lamberg Keliber Oy:stä ja kustoksena professori Eero Hanski Oulun yliopistosta. Väitöstilaisuus pidetään Linnanmaalla salissa L10 klo 12 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Filosofian maisteri Kirsi Luolavirta, puh. 044 3569 599, kirsi.luolavirta@gmail.com
Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, puh. 0294 48 4091, tiina.pistokoski@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Suomen Akatemialta Oulun yliopistoon kaksi merkittävää hankerahoitusta tekoälyä hyödyntävään tutkimukseen10.9.2025 07:36:05 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Oulun yliopisto on mukana kahdessa kolmivuotisessa kokonaisuudessa, joissa molemmissa hyödynnetään tekoälyä.
Taantuva hömötiainen joustaa – aikaistanut pesintää jo viikolla10.9.2025 05:05:00 EEST | Tiedote
Oululaiset tali- ja hömötiaiset ovat aikaistaneet pesintäänsä viime vuosikymmeninä. Talitiaiset munivat keväällä pesäänsä ensimmäisen munan nykyisin keskimäärin noin kolme ja hömötiaiset noin seitsemän päivää aikaisemmin kuin viisi vuosikymmentä sitten.
Oulun yliopiston yrittäjyyden dosentuuri myönnetty Stefan Långille5.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto on myöntänyt yrittäjyyden dosentin arvon Åbo Akademin apulaisprofessori ja yliopistolehtori Stefan Långille. Dosentuurin erikoisalana on maahanmuuttajayrittäjyys ja liiketoiminnan kehittäminen.
Arvostettu ERC-rahoitus Sumit Ghoshille erikoislujien terästen ja keveiden teräsrakenteiden kestävään kehittämiseen – lupaavia mahdollisuuksia energia-, auto- ja puolustusteollisuudelle4.9.2025 13:08:30 EEST | Tiedote
Euroopan tutkimusneuvosto (ERC) on myöntänyt 1,5 miljoonan euron Starting Grant -rahoituksen Oulun yliopiston yliopistotutkija Sumit Ghoshille. Uudessa tutkimuksessa terästen uudenlaisella, erittäin nopealla iskukuumennuksella tuotetaan luontoa jäljitteleviä rakenteita.
Avajaisjuhla, juhlaluennot ja festarit käynnistävät Oulun yliopiston lukuvuoden – tervetuloa mukaan tapahtumiin!4.9.2025 10:49:07 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston lukukausi 2025–2026 avataan juhlallisesti syyskuun toisella viikolla 8.–12.9.2025 monin tapahtumin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme