Yhä useampi aloittava yrittäjä eläkevakuuttaa minimin mukaan
3.5.2018 09:00:00 EEST | Eläketurvakeskus (ETK) | Tiedote

Vuonna 2017 kaikkien yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo oli 22 600 euroa vuositasolla. Keskimääräinen työtulo laski hieman vuodesta 2016. Miesten työtulo oli noin 23 600 euroa ja naisten noin 20 600 euroa. Keskimääräinen YEL-työtulo on pysynyt pitkään melko samansuuruisena.
YEL-työtulo on yrittäjän työeläkevakuutuksen perusta. Yrittäjän tulee asettaa työtulonsa määrä siten, että se vastaa yrittäjän työpanoksen arvoa. YEL-työtulo on usein verotettavaa ansiotuloa pienempi: keskimäärin 70 prosenttia verotettavasta tulosta.
– Voimassaolevista YEL-työtuloista puolet on pienempiä kuin 16 000 euroa. Matalimmat työtulot ovat keskittyneet erityisesti YEL-alarajan ja toisaalta työttömyysturvan alarajan tuntumaan, kertoo kehityspäällikkö Eeva Poutiainen Eläketurvakeskuksesta.
Aloittavien yrittäjien alarajalle vakuuttaminen yleistynyt
YEL-vakuutettuja yrittäjiä oli viime vuonna 205 000 henkilöä. Heistä joka viides (22 %) asetti työtulonsa YEL-alarajalle (7 645 €) tai sen tuntumaan.
Uusien yrittäjien keskuudessa osuus on vielä suurempi. Lähes kaksi viidestä (39 %) vakuutti itsensä alarajalle tai sen tuntumaan. Osuus on lähes kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa.
Aloittavien yrittäjien työtulojen keskiarvo oli noin 16 600 euroa vuonna 2017. Keskimääräinen työtulo laski hieman edellisvuodesta.
– YEL:n alarajalla vakuuttamisen aloittaneiden osuus on kasvanut nopeasti vuodesta 2015 alkaen. Uudet yrittäjät vakuuttavat yleisesti myös työttömyysturvan alarajalle, joka on ollut vuodesta 2015 lähtien aiempaa korkeampi, kertoo Poutiainen.
YEL-työtulo määrittää yrittäjän sosiaaliturvan perustan
Yrittäjän työeläkevakuutus on yrittäjän eläke- ja sosiaaliturvan perusta. Se turvaa toimeentulon silloin, kun yrittäjätoiminta päättyy työkyvyttömyyden tai ikääntymisen vuoksi. Leskelle ja lapsille se turvaa toimeentuloa perheenhuoltajan kuoltua.
– Nykyinen YEL panee yrittäjän hankalaan tilanteeseen, valitsemaan nykyisen tulotason ja eläkeaikaisen toimeentulon väliltä. Tarpeettoman matalaksi asetettu vakuutustaso tuottaa vaatimatonta sosiaaliturvaa ja heikon eläkkeen, kommentoi Eläketurvakeskuksen johtaja Mikko Kautto.
Etuuksien ja eläkemaksujen määrä perustuu yrittäjän vakuutettavaan YEL-työtuloon. YEL-työtulon mukaan määräytyvät eläkkeen ja eläkemaksun suuruus sekä monet sosiaaliturvaetuudet, kuten sairauspäivärahat, työttömyysturva ja vanhempainpäivärahat.
YEL-vakuutetut ja työtulot -tilastosivu
Yrittäjän vakuutus perustuu YEL-työtuloon
Voimassa olevien ja alkaneiden YEL- vakuutusten työtuloista (SlideShare)
Lisätietoja:
Johtaja Mikko Kautto, puh. 029 411 2185, 040 740 8095, mikko.kautto(at)etk.fi
Kehityspäällikkö Eeva Poutiainen, puh. 029 411 2219, eeva.poutiainen(at)etk.fi
Matemaatikko Ari Kaartinen, puh. 029 411 2638, ari.kaartinen(at)etk.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)
Medelpensionen 2 138 euro31.3.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
I fjol var kvinnornas medelpension 1 930 euro och männens 2 388 euro i månaden. År 2025 betalades sammanlagt 39,8 miljarder euro i pensioner, framgår det av Pensionsskyddscentralens (PSC) och FPA:s gemensamma statistik.
Keskieläke 2 138 euroa31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naisten keskieläke oli viime vuonna 1 930 euroa ja miesten 2 388 euroa kuukaudessa. Eläkkeitä maksettiin vuonna 2025 yhteensä 39,8 miljardia euroa, ilmenee Eläketurvakeskuksen (ETK) ja Kelan yhteistilastosta.
Nästan hälften av unga vuxna sparar med tanke på pensionstiden11.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Privat sparande med tanke på tiden som pensionär har blivit vanligare i alla åldersgrupper, men i synnerhet bland unga vuxna. Enligt en ny undersökning av Pensionsskyddscentralen uppgav nästan hälften av 25–34-åringarna att de hade sparat för pensionstiden.
Lähes puolet nuorista aikuisista säästää eläkeaikaa varten11.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Yksityinen säästäminen eläkeaikaa varten on yleistynyt kaikenikäisillä, mutta erityisesti nuorilla aikuisilla. Eläketurvakeskuksen uuden tutkimuksen mukaan vuonna 2024 lähes puolet 25–34-vuotiaista kertoi säästäneensä eläkeaikaa varten.
Pensionsövergångarna senarelagts snabbt - PSC:s Kautto: ”Förändringen stärkt de offentliga finanserna”13.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Pensioneringsåldern i Finland har stigit snabbare än målsättningen. I fjol pensionerades finländare med arbetspension i genomsnitt vid 63,2 års ålder. Samtidigt fortsatte sysselsättningsgraden bland äldre att stiga.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


