Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Hakaniemen metroasema herää eloon

Jaa
HKL tavoitteena on kehittää kantametron metroasemia entistä viihtyisämmiksi. Konkreettisia tuloksia on nähtävillä Hakaniemessä. Uusittuja liiketiloja on jo otettu käyttöön palvelemaan matkustajia ja muita asemalla asioivia.
Hakaniemen metroasemaa käyttää kaikkiaan noin 31 000 matkustajaa päivittäin.
Hakaniemen metroasemaa käyttää kaikkiaan noin 31 000 matkustajaa päivittäin.

Ensimmäisinä uusina yrittäjinä Hakaniemen eteläpään lippuhallissa ovat toukokuun alussa aloittaneet kahvila Espresso House ja pikaruokaravintola Sushirullen. Palvelut ovat avoinna aamusta tai aamupäivästä alkaen päivittäin iltakahdeksaan.

Muidenkin vasta valmistuneiden liiketilojen vuokraneuvottelut etenevät ja uusia yrittäjiä tiloihin saataneen jo kesän aikana. Aseman lippuhallin remontin edetessä loputkin tilat otetaan käyttöön syksyn 2019 aikana.

Hakaniemi on ensimmäinen vanhan kantametron asemista, joiden palveluita on HKL:n käynnistämän erillisen hankkeen myötä kehitetty erityisesti matkustajien näkökulmasta hakemalla asemien liiketiloihin arkea helpottavia ja viihtyisyyttä lisääviä palveluja. Samalla asemien ulkoasua ja valaistusta kehitetään vastaamaan entistäkin paremmin tämän päivän vaatimuksia.

- HKL haluaa omistamiensa tilojen kehittämisen kautta olla lisäämässä matkustusviihtyvyyttä koko metrolinjan alueella, kertoo HKL:n toiminnanohjausyksikön johtaja Karoliina Rajakallio.
 

Paremmat palvelut tuovat läsnäoloa asemille ja lisäävät sitä kautta myös asiakkaiden turvallisuudentunnetta ja matkustamisen ja arjen helppoutta.

Hanke etenee tämän vuoden aikana myös muille kantametron asemille, joille tehdään hankesuunnitelma palvelujen ja tilojen kehittämisestä. Hankesuunnitelmaa lähdetään toteuttamaan vuonna 2019.

Yhteyshenkilöt

HKL, toiminnanohjausyksikön johtaja Karoliina Rajakallio, p. 09 310 35920.

Kuvat

Hakaniemen metroasemaa käyttää kaikkiaan noin 31 000 matkustajaa päivittäin.
Hakaniemen metroasemaa käyttää kaikkiaan noin 31 000 matkustajaa päivittäin.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 100
01022 Kaupunkiliikenne

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kulkureitit muuttuvat Kontulan metroasemalla – itäinen sisäänkäynti suljetaan ja läntinen avataan 2.6.8.5.2025 14:21:52 EEST | Tiedote

Kontulan metroaseman vuonna 2024 alkanut perusparannus jatkuu, ja seuraavat muutokset koskevat metroaseman sisäänkäyntejä. Kaupunkiliikenne Oy sulkee metroaseman kauppakeskuksen päädyn pääsisäänkäynnin eli itäisen sisäänkäynnin korjaustöiden vuoksi kesän ajaksi 2.6. alkaen. Samalla avataan edellisessä työvaiheessa uudelleen rakennettu aseman länsipäädyn sisäänkäynti. Aseman kolmas, keskimmäinen sisäänkäynti on lisäksi käytössä normaalisti.

Vantaan ratikan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta tehty sopimus6.5.2025 07:51:18 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne on solminut Vantaan ratikan itäallianssin palveluntuottajien kanssa allianssisopimuksen Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta. Allianssin osapuolet ovat Kaupunkiliikenne, Kreate, GRK Suomi, AFRY Finland, SWECO Finland ja WSP Finland. Nyt solmittu sopimus aloittaa varikon ratainfran suunnittelun kehitysvaiheen huhtikuussa 2025. Toteutusvaiheeseen siirrytään varikon investointipäätöksen jälkeen. Nyt alkavan kehitysvaiheen alustava tavoitekustannus on 1,9 M€.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye