
Kutsu tiedotusvälineille lehdistöaamiaiselle: Jytyn 100-vuotisjuhlavuosi tuo liiton valtuuston Kuopioon
Jytyn johto tapaa liiton puheenjohtajan Maija Pihlajamäen johdolla alkaneen juhlavuoden sekä ajankohtaisten edunvalvonta-asioiden tiimoilla aamiaisen merkeissä Kuopion kaupungin johtoa, mm. kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Raassinan. Jytystä aamiaistitilaisuuteen osallistuvat liiton puheenjohtajan lisäksi Jytyn liittovaltuuston puheenjohtaja Jani Loponen, järjestöjohtaja Ari Sauros sekä viestintäjohtaja Kari Hietamäki.
Tiedotusvälineenne edustaja on tervetullut media-aamiaiselle Cumulus City Asema -hotelliin (kabinetti Assari) torstaina 23.5. klo 8.30-10.00.
Miksi kokous Kuopiossa?
Liittomme on Suomen vanhin kunta-alan liitto ja se on perustettu vuonna 1918. Liiton nimi on vaihtunut vuosikymmenten saatossa muutaman kerran – viimeksi marraskuussa vuonna 2004 – jolloin Kunnallisvirkamiesliitto KVL sai nykyisen nimensä Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty.
Kokoonnumme Kuopiossa, koska kunnallisvirkamiesten Kuopion yhdistys (nykyisin Jyty Kuopio ry) oli yksi kuudesta liiton perustajayhdistyksestä vuonna 1918. Virallisia perustajayhdistyksiä oli kuusi eli Kuopion lisäksi Lahti, Pori, Tampere, Turku ja Vaasa.
JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY –
OFFENTLIGA OCH PRIVATA SEKTORNS FUNKTIONÄRSFÖRBUND JYTY RF
Ilmoittautumiset lehdistötilaisuuteen aamiaistarjoilujen vuoksi 21.5.2018 mennessä allekirjoittaneelle:
Kari Hietamäki
viestintäjohtaja, päätoimittaja
puh. 040 5020 115
kari.hietamaki@jytyliitto.fi
PS. Lisätietoja allekirjoittaneelta.
* Jyty ry edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jyty on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n neljänneksi suurin jäsenliitto. Jäsenistöstä naisten osuus on 84 %.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL liittyy Ammattiliitto Jytyyn15.1.2025 15:59:24 EET | Tiedote
SPALin liittyminen Jytyyn vahvistaa pelastusalan ammattilaisten edunvalvontaa ja lujittaa Jytyn neuvotteluasemaa hyvinvointialueilla.
Jytyn mielestä laki suojelutyöstä ei ole tarpeen – kertoo 5 syytä miksi2.1.2025 11:52:10 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jyty tyrmää hallituksen lakiesityksen suojelutyöstä. Jyty pitää esitystä jälleen yhtenä työnantajien tarpeiden pohjalta tehtynä toimena, jonka tarkoituksena on rajata työtaisteluja.
Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen20.12.2024 09:23:06 EET | Tiedote
KVTESiin tulee uusi tasopalkkajärjestelmä, joka tuo kannustavuutta kunta-alan työntekijöiden palkkaukseen.
Vientimalli romuttaa palkkatasa-arvon eteen tehdyn työn – ”Eduskunnan päätös vie tätä maata taaksepäin”17.12.2024 15:10:52 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tiistaina vientimallilain. Ammattiliitto Jyty on päätökseen erittäin pettynyt. Vientimalli vaikeuttaa Jytyn näkemyksen mukaan huomattavasti palkkatasa-arvon saavuttamista.
Jytyn argumentit: Miksi vientimalli on Suomelle virhe?3.12.2024 14:12:56 EET | Tiedote
Hallituksen esitys ns. vientimallista on tänään ja huomenna 3.–4. joulukuuta eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Työntekijäjärjestöt, erityisesti naisvaltaisten alojen liitot, vastustavat mallia kiivaasti. Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima perustelee, mihin liittojen kriittinen näkemys perustuu.