Helsingin Casinon Matti Kankaisesta Euroopan paras pelinhoitaja

- Olen sijoittunut kilpailussa aiemmin toiseksi, kolmanneksi, toiseksi ja kolmanneksi. Tämän putken päätteeksi tuntuu totta kai tosi hienolta, että nyt tuli se kultamitalikin. Nyt tuntuu, että lopetan tältä osin huipulta ja ehkä ensi vuonna olen sitten itse tuomaroimassa kilpailua. Mutta vannomatta paras. Ihan huikea reissu on ollut ja tästä saavutuksesta tuli himottu pokaali sekä hieman palkintorahaa, joten fiilis on katossa, torstai-iltana lentokentältä tavoitettu Euroopan mestari iloitsee.
Sekä Kankainen että Winterhalter lunastivat EM-edustuspaikkansa Montenegroon huhtikuun Suomen karsintojen kärkikaksikkona.
- Näistä kotimaisista ja ulkomaisista kilpailuista saa paljon hyvää oppia kollegoilta. Kannattaa ehdottomasti lähteä rohkeasti mukaan kisaamaan, sillä nämä ovat hienoja mahdollisuuksia oppia ja kokea uutta, Suomen karsinnan voittanut ja nyt 37 kollegaa ympäri Euroopan kukistanut Kankainen kannustaa.
Sami Winterhalter oli ensimmäistä kertaa mukana EM-kisoissa.
- Tavoitteenani oli yltää finaaliin. Meni aivan yli odotusten ja tietysti pronssi oli lähellä, mutta ehkä ensi vuonna sitten isketään mitaleille. Varsinkin jos Matti jää sivuun EM-kisasta. Näissä kilpailuissa on oltava oma itsensä ja luotettava vain omaan tyyliin. Hyvää oppia täältä sai ja hyvät voittojuhlat saatiin aikaan, hieno reissu, Winterhalter kertoo.
Kasinopäällikkö Tiina Siltanen iloitsee suomalaisten onnistumisista.
- Etukäteen oli sellainen tunne, että menestystä voisi olla tulossa. Mutta tämä meni vielä paremmin kuin uskottiin. Paljon onnea Matti ja Sami!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Oulun Kuninkuusravien perjantain Toto75-pelistä 33 000 euron voitto porukkapeliin - Tänään lauantaina potissa jopa 500 000 euroa2.8.2025 08:14:25 EEST | Tiedote
Vuoden suurin ravitapahtuma Kuninkuusravit kilpaillaan tänä viikonloppuna Oulussa. Avauspäivänä perjantaina Toto75-pelistä osui 33 672 euron voitto viiden osuuden porukkapeliin. Pelin oli laatinut nettipelaaja Ilmajoelta.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 26 miljoonaan euroon - Suomeen kaksi 117 000 euron voittoa1.8.2025 22:41:59 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten tiistaina pelin potti kohoaa noin 26 miljoonaan euroon.
Kaikki tai ei mitään -pelistä 125 000 euron täysosuma Varkauteen1.8.2025 11:22:56 EEST | Tiedote
Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa löytyi keskiviikon arvonnassa yksi nolla oikein -tulos, jolla onnekas pelaaja nappasi 125 000 euron voiton. Voittorivi on pelattu Varkauden K-Citymarketissa.
Kenosta jälleen jättipotti: 500 000 euron suurvoitto Helsinkiin31.7.2025 11:01:55 EEST | Tiedote
Nettipelaaja Helsingistä voitti 500 000 euron suurvoiton Kenon keskiviikon ilta-arvonnasta. Heinäkuussa Veikkauksen Kenosta on voitettu peräti kolme yli 500 000 euron pottia.
Veikkauksen TotoTV välittää vuoden kovimman raviurheiluviikonlopun tapahtumat suorina lähetyksinä - Oulun Kuninkuusravit 1.-3.8.30.7.2025 08:19:50 EEST | Tiedote
Suomen suurin ravitapahtuma Kuninkuusravit kilpaillaan viikonloppuna Oulun Äimärautiolla. Kaikki Kuninkuusravien lähdöt ovat Toto-pelikohteina ja tapahtumia voi seurata suorina ja ilmaisina lähetyksinä Veikkauksen TotoTV:n kautta. Myös Veikkauksen vedonlyönnin puolelta löytyy kohteita Oulun Kuninkuusraveihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme