Janne Haverinen yrittäjyyden työelämäprofessoriksi
17.5.2018 12:24:38 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Työelämäprofessorin tehtävänä on tukea erityisesti ICT-alan tutkimustulosten kaupallistamista ja uuden tutkimuslähtöisen liiketoiminnan syntymistä. Tavoitteena on luoda yliopistokulttuuri, jossa tutkimustulosten kaupallistaminen nähdään positiivisena voimavarana ja yrittäjyys houkuttelevana uravaihtoehtona.
Janne Haverinen valmistui tekniikan tohtoriksi Oulun yliopistosta 2004 aiheenaan hahmontunnistus, koneoppiminen, ja robotiikka. Väitöksen jälkeen hän jatkoi virkaatekevänä professorina ja tutkijana Oulun yliopistossa, kunnes siirtyi toimitusjohtajaksi vuonna 2012 perustamaansa IndoorAtlas-yritykseen. Ensikosketuksen yrittäjyyteen hän sai teknologia- ja toimitusjohtajana Nelilab-yrityksessä, jonka hän perusti yliopistokollegoidensa kanssa vuonna 2006.
IndoorAtlas on yritys, joka tuottaa sisätilapaikannukseen liittyviä ratkaisuja kansainvälisille asiakkaille, kuten Baidulle ja Yahoo! Japanille. Haverinen toimi yrityksen toimitusjohtajana vuoteen 2017 asti keräten 15 miljoonaa dollaria yksityistä rahoitusta kansainvälisiltä sijoittajilta. Nykyisin hän toimii IndoorAtlaksen omistajana ja hallituksen jäsenenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Janne Haverinen, Oulun yliopisto, janne.haverinen@oulu.fi, puh. 050 517 2355
Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tekoälyinnovaatiot ja käyttäjälähtöinen suunnittelu vauhdittavat digitaalisen suunterveydenhuollon kehitystä23.4.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston koordinoima DSS Oral –hanke esitteli verkkoseminaarissaan merkittäviä edistysaskeleita digitaalisten ja tekoälyavusteisten ratkaisujen kehittämisessä suunterveydenhuollon tueksi. Hankekumppaneiden tutkijoiden esityksissä käsiteltiin muun muassa suunterveyden riskinarvioinnin kehitystä, syväoppimiseen perustuvia seulontamenetelmiä älypuhelinkuvien avulla, automaattista hampaiden tunnistusta sekä uusia lähestymistapoja luotettavien ennustemallien rakentamiseen rajallisen aineiston pohjalta.
Tutkijat etsivät uusia keinoja HPV-seulontaan ja varhaiseen syöpäriskin tunnistamiseen22.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Papilloomaviruksiin (HPV) liittyvien syöpien ennaltaehkäisy on muutoksessa. HPV-rokotukset ovat jo vähentäneet merkittävästi kohdunkaulan syöpää eniten aiheuttavien virustyyppien esiintyvyyttä ja kohdunkaulan syövän esiasteita nuorissa ikäluokissa, mutta samaan aikaan osa muista papilloomaviruksiin liittyvistä syövistä, kuten suunielusyövät, ovat yleistyneet erityisesti rokottamattomassa aikuisväestössä.
Uusia satamatyökoneita Oulun yliopiston raskaan sarjan automaatiolaboratorioon22.4.2026 06:58:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston raskaan sarjan laboratorio OuluZonessa vahvistuu myös satamalogistiikan tutkimus- ja koulutusympäristöksi. Konttien nostotyökone ja ohjaushytitön terminaalitraktori ovat esimerkkejä, joissa kuljettajan korvaavat automaatio ja etäohjaus. Uusien työkonehankintojen ja tutkimuksen avulla Oulussa tehdään suuri siirto satamalogistiikan automatisaatiossa. Kyseessä on osa laajempaa Port Automation -investointihanketta, jonka tavoitteena on kehittää Suomeen ensimmäinen avoin ja kokeellisen tutkimus-, kehitys- ja koulutusympäristö merikonttien käsittelyyn, varastointiin, purkamiseen ja kuormaukseen automaattisesti ohjatuilla työkoneilla.
Oulun yliopisto rakentaa Suomeen johtavaa autonomisten työkoneiden tutkimusympäristöä - häiriönsietotestaus yhtenä kärkenä22.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Autonomiset työkoneet ja järjestelmät ovat tulossa työmaille. Miten ne toimivat, jos paikannus tai tiedonsiirto häiriintyy? Oulun yliopisto on käynnistänyt itsenäisiin työkoneisiin liittyvän hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa autonomisten laitteiden häiriönsietokykyä ja toimintavarmuutta vaativissa ja häiriöherkissä olosuhteissa.
Luovien menetelmien käsikirja ja malli demokraattiselle oppimiselle22.4.2026 06:36:00 EEST | Tiedote
Critical ChangeLab -projektissa on julkaistu kaksi uutta avointa materiaalia kasvattajille: käytännöllinen käsikirja, joka kokoaa yhteen luovia menetelmiä sekä joustavan pedagogian malli demokratian oppimiseen toiminnan, reflektion ja yhteistyön kautta. Molemmat ovat nyt saatavilla useilla kielillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
