Yliopiston Ilmakehätieteiden keskus INAR järjestää ilmastofestivaalin ja toimintansa avajaiset Tiedekulmassa perjantaina 25.5.2018

Ilmakehätutkimus kytkeytyy moneen luonnontieteen alaan, kuten fysiikkaan, kemiaan, ja metsätieteeseen. Suurten makroilmiöiden, kuten ilmastojärjestelmien ja ilmastonmuutoksen, ymmärtäminen edellyttää kuitenkin syventymistä myös molekyylitason yksityiskohtiin.
Ilmakehätieteiden keskuksessa INARissa ilmakehän ja ympäristön tutkimus pohjaakin siihen, että kaikki sen tutkijat hallitsevat syvällisesti yhden luonnontieteen alan, mutta samalla he tekevät yhteistyötä muitten tieteenalojen edustajien kanssa. Vain näin ekosysteemistä saadaan ehjä kuva.
– Maailmalla on paljon ilmakehään keskittyviä tutkijaryhmiä, mutta me Helsingissä olemme ainoa, jonka painopiste on fysiikassa ja enemmistö tutkijoistamme on nimenomaan fyysikoita, sanoo uutta keskusta johtava akateemikko Markku Kulmala, fyysikko itsekin.
INAR on tieteidenvälinen keskus, ja sen tutkijat työskentelevät ympäri maailmaa. Ja vaikka fysiikka on Markku Kulmalalle ja hänen lähimmille työtovereilleen tieteellisen ajattelun selkäranka, hän sanoo myös näin:
– Toisaalta, jos en olisi aikoinani liittoutunut metsätieteilijöiden kanssa, mitään tutkimuksen huippuyksikköä tälle alalle ei olisi koskaan syntynyt. Tutkisin varmaan edelleen aerosolin muodostumisen yksityiskohtia näkemättä sen yhteyttä koko ekosysteemiin. Ilman kemistejä taas moni ilmakehän reaktio olisi jäänyt selitystä vaille.
Climate Festival perjantaina 25.5.2018
INAR järjestää ilmastofestivaaliin Helsingin yliopiston Tiedekulmassa perjantaina 25.5. Festivaaliohjelmaa on aamusta iltaan.
Ohjelma tässä: https://www.helsinki.fi/en/inar-institute-for-atmospheric-and-earth-system-research/climate-festival-1
Keskuksen avajaiset ovat kello 12, ja kello 14 on jo tarjolla taiteen ja tieteen keskinäistä vuoropuhelua, mukana ovat muiden muassa Josefina Nelimarkka ja Saine ensemble. Kello 16 teemana on Tiedettä ilmassa, jolloin myös toimittaja Jukka Ruukki Helsingin Sanomista haastattelee Markku Kulmalaa.
Tiedettä ilmassa -osuuden koko ohjelma tässä: https://www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/tiedetta-ilmassa
Yhteinen matka maailman ympäri alkaa Tiedekulmassa kello 18, silloin puhujina ovat nuoret kansainväliset tutkijat, esimerkiksi Lauriane Quelever, joka juuri palasi Etelämantereelta.
Ilmoittaudu mukaan tästä: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/87932/lomake.html
Jos et pääse paikalla, osaa ohjelmasta voi seurata Tiedekulman sivulta: https://www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/katso-ja-kuuntele
Lisätietoja INARin festivaalipäivästä antaa Laura Riuttanen, 050 415 4746, laura.riuttanen@helsinki.fi
Kahden tiedekunnan yhteinen yksikkö
Ilmakehätieteiden keskus INAR on uusi toimintayksikkö Helsingin yliopistossa. Se on matemaattis-luonnontieteellisen ja maatalous-metsätieteellisen tiedekuntien yhteinen yksikkö, jossa tehdään huipputason tutkimusta fysiikan, meteorologian, metsätieteen, kemian, ympäristö- ja geoinformatiikan aloilla.
Tutkimus keskittyy ilmakehään ja sen vuorovaikutuksiin eri ekosysteemien kanssa, ja työn perimmäisenä tavoitteena on vähentää ilmastonmuutokseen liittyvää tieteellistä epävarmuutta ja ilman laatuun liittyviä uhkia.
Helsingin yliopistossa keskuksella on oma tohtori-, maisteri- ja kandiohjelmansa. Henkilöstöä on 235.
Yhteiskunnassa vaikuttaminen on osa tutkijoiden työtä
INAR-tutkimus, havaintomenetelmien kehittäminen, koulutus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen keskittyvät maapallon suurten ympäristöhaasteiden, ilmastonmuutoksen ja ilmanlaadun ratkaisemiseen. Konkreettisesti tutkimusta tehdään keskuksen johtamien kansainvälisten kärkihankkeiden kautta. Niitä ovat Pan-Eurasian Experiment (PEEX) ja GlobalSMEAR, European Center of International Eurasian Academy of Sciences (IEAS Europe) sekä eurooppalaiset tutkimusinfrastruktuurit ICOS, ACTRIS, ANAEE, eLTER.
– Tutkimus ja mittaustulokset auttavat ymmärtämään laajempia asiayhteyksiä yhteiskunnallisesti merkittävien teemojen takana, näitähän ovat ilmastopakolaisuus, ympäristön tila, ilmanlaatu ja terveys, puhtaat elintarvikkeet, ruuan riittävyys tulevaisuudessa, energiapolitiikka ja teknologinen kehitys, INARia johtava akateemikko Markku Kulmala sanoo.
INARin tavoitteena on osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se käyttää tässä tehtävässä monen tyyppisiä kanavia kuten sosiaalinen media ja tapaamiset päättäjien kanssa. INAR Facebookissa https://www.facebook.com/INARfin/ ja Twitterissä @INAR_fin.
Markku Kulmala on maailman viitatuin tutkija alallaan. Hän on sanonut muun muassa näin: Tarvitaan globaali verkosto mittaamaan maapallon hyvinvointia.
INAR: https://www.helsinki.fi/fi/inar-institute-for-atmospheric-and-earth-system-research
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen-Tenhu, @MinnaMeriTenhu, 050 415 0316, minna.merilainen@helsinki.fi
Yhteyshenkilöt
Minna Meriläinen-Tenhuviestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 415 0316minna.merilainen@helsinki.fiblogs.helsinki.fi/mmerilai/Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme