ETLA: Lupaavia startup-yrityksiä perustetaan Suomeen noin sata vuodessa
23.5.2018 09:00:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote
Yrittäjyyden merkitys tuottavuudelle tuntuu ilmeiseltä, mutta jostain syystä se on jäänyt tutkimuksissa vähemmälle. Etlan tänään julkistaman Startupit kansantaloudessa -tutkimuksen (ETLA B277) mukaan yrittäjyys on laajempaa ja hyvinvoinnin kasvun kannalta keskeisempää kuin mitä aiemmin on luultu. Mika Malirannan, Mika Pajarisen ja Petri Rouvisen (toim.) kirjassa on nyt otettu aiemmin mittauksen ulkopuolelle jäänyt omistajayrittäjyys mukaan analyysiin, mikä muutti myös tutkijoiden itsensä käsitystä yrittäjyydestä ja sen roolista kansantaloudessa.
- Yrittäjyysaktiivisuutta mitataan yleensä elinkeinonharjoittajien määrällä. Nyt pääsimme laajentamaan yrittäjyyden käsitettä Tilastokeskuksen uuden omistaja-aineiston myötä, jolloin kuva suomalaisen yrittäjyyden määrästä ja erityisesti laadusta muuttui. Omistajayrittäjyyden huomioiminen toi yrittäjyyden lähemmäs talouskasvun ydintä, kertoo tutkimusjohtaja Mika Maliranta Etlasta.
Ei yksisarvisia, mutta lupaavia kasvuyrityksiä
Startupeista puhutaan välillä myös yksisarvisina, jolloin termillä tarkoitetaan yli miljardin euron markkina-arvon alle 10 vuodessa saavuttaneita yrityksiä. Suomen taloushistoriaan mahtuu vasta yksi yksisarvinen: pelifirma Supercell. Lupaavia, ns. potentiaalisesti skaalautuvia startupeja perustetaan Suomeen kuitenkin vuosittain satakunta.
Vuonna 2016 Suomeen perustettiin pääomasijoittajia kiinnostavia startupeja 79. Muita aloittelevia yrityksiä useammin ne toimivat ohjelmistoalalla ja sijaitsivat yrityshautomoissa ja -kiihdyttämöissä. Niiden kasvuodotuksetkin olivat jo lähtökohtaisesti muita korkeammat. Joka kolmannella näistä potentiaalisista kasvuyrityksistä oli kuitenkin vaikeuksia saada riittävästi rahoitusta.
- Startupien kansantaloudellisen roolin kuvaaminen ei ole aivan yksinkertaista, kuten ei ole näiden potentiaalisten kasvuyritysten ennalta tunnistaminenkaan. Se tekee elinkeinopoliittisten toimien kohdentamisen haastavaksi. Olennaista olisi yleisten ja yhtäläisten toimintaedellytysten tarjoaminen kaikille yrityksille. Tiivistettynä se tarkoittaa yksinkertaista ja vakaata lainsäädäntöä sekä sääntelyä, toteaa tutkimusjohtaja Petri Rouvinen Etlasta.
Startupit kansantaloudessa-tutkimushanke on TT-säätiön rahoittama ja täydentää yrittäjyyttä koskevaan tietämykseen jääneitä aukkoja. Hanke avaa samalla uusia tutkimussuuntia mm. sarjayrittäjyyden tutkimiseen. Kirja on julkaistu Etlan tutkimussarjassa (ETLA B277) ja sen ovat kirjoittaneet Paavo Hurri, Annu Kotiranta, Mika Maliranta, Satu Nurmi, Mika Pajarinen, Petri Rouvinen ja Samuli Sadeoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri RouvinenTutkimusjohtaja, ETLA Toimitusjohtaja, Etlatieto
Puh:050-367 3474petri.rouvinen@etla.fiMika MalirantaTutkimusjohtaja, ETLA professori, Jyväskylän yliopisto
Puh:050-369 8054mika.maliranta@etla.fiTytti SulanderViestintäjohtaja, ETLA
Puh:040-505 1241tytti.sulander@etla.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Kutsu medialle: Voiko talouskasvu kiihtyä? Etlan ennuste julki 25.3.18.3.2026 12:15:00 EET | Kutsu
Päästäänkö tänä vuonna jo voimakkaampaan kasvuun? Tuliko Hormuzinsalmesta maailmantalouden tulppa? Kohenevatko Suomen työttömyysluvut viimein?
Etlan pääekonomistiksi Jenni Pääkkönen valtiovarainministeriöstä17.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen pääekonomistiksi on valittu finanssineuvos VTT Jenni Pääkkönen. Hän on työskennellyt valtiovarainministeriön kansantalousosastolla julkisen talouden yksikön päällikkönä. Pääkkönen aloittaa 1.5.2026 Etlassa uudessa pääekonomistin tehtävässä ja johtaa talouden tilannekuvaa ylläpitävää tutkijaryhmää.
Korkea verotus jarruttaa urakehitystä ja aineettoman pääoman kasvua – tutkijat suosittavat rajaverojen laskua17.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen ylimmät ansiotulojen rajaveroasteet ovat edelleen niin korkeat, että ne saattavat vähentää kokonaisverokertymää. Viimeaikaisen tutkimusnäytön perusteella ainakin tulojakauman ylimmässä prosentissa verotuottoa maksimoiva rajavero olisi nykyistä alemmalla tasolla. Tämä on kuitenkin ääriesimerkki tehottomasta verotuksesta. Laajemmin veropäätökset pitäisi suunnitella kasvun ja hyvinvoinnin maksimoinnin näkökulmasta, eikä verotuksen maksimointi pitäisi olla politiikan tavoitteena. Tuore Etla-tutkimus varoittaa, että korkea verotus ei ainoastaan vääristä lyhyen aikavälin työn tarjontaa, vaan heikentää pitkän aikavälin kasvun edellytyksiä jarruttamalla uraponnisteluja ja aineettoman pääoman kertymistä.
Henkilökohtainen ohjaus lisäsi matalasti koulutettujen osallistumista aikuiskoulutukseen selvästi, mutta ohjaus on toimenpiteenä kallis16.3.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Aktiivisella ja henkilökohtaisella ohjauksella saataisiin matalasti koulutetut työntekijät osallistumaan tehokkaimmin aikuiskoulutukseen. Pelkkä yleinen tiedonjakaminen ei riitä muuttamaan koulutuskäyttäytymistä, ilmenee Etlan ja Laboren tänään julkaisemasta tutkimuksesta. Henkilökohtainen ohjaus lisäsi matalasti koulutettujen osallistumista toisen asteen koulutukseen noin 8 prosenttia. Matalasti koulutettujen aikuisten osallistuminen aikuiskoulutukseen on Suomessa vähäistä, vaikka työn murroksen riskit osuvat heihin voimakkaimmin.
Etla: Yritysrahoituksen saatavuus kiristynyt – erityisen ahtaalla ovat innovaatio- ja kasvuhakuiset yritykset6.3.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisyritysten rahoituksen saanti on selvästi heikentynyt – niin absoluuttisesti kuin suhteessa muihin Pohjoismaihin, ilmenee tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Erityisen kovaa yritysrahoituksen kiristyminen osuu kasvuhakuisiin ja innovatiivisiin yrityksiin, jotka ovat talouden uudistumisen keskeisiä moottoreita. Suomen yritysrahoitusjärjestelmä on eurooppalaisessa vertailussa edelleen poikkeuksellisen pankkikeskeinen. Käytäntö soveltuu huonosti sellaisen tulevaisuuden kasvun rahoittamiseen, joka perustuu aineettomaan pääomaan, korkeaan riskiin ja aktiiviseen omistajuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

