Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uusi verkkopalvelu Binder lisää yritysten välistä yhteistyötä

Jaa
Binder on uusi kotimainen verkkopalvelu, joka lisää yritysten välistä yhteistyötä ja auttaa uuden liiketoiminnan synnyttämisessä. Binderissä yritykset voivat etsiä muun muassa yhteistyökumppaneita, uusia jakelukanavia, asiakkaita ja alihankkijoita. Binderin käynnistämisessä ja kehittämisessä ovat mukana myös Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit.

”Yhteistyö yritysten välillä on nykymaailmassa aivan olennaista ja saattaa merkittävästi nopeuttaa yritysten kasvua ja olla edellytys kansainvälistymiselle. Tähän tarkoitukseen keskittyvää palvelua ei kuitenkaan ole ollut olemassa ja juuri tätä aukkoa lähdimme paikkaamaan Binderillä”, kertoo palvelun perustaja Tuomo Virkkunen.

Suomeksi ja englanniksi tarjolla olevan verkkopalvelun käyttö on ilmaista ja yksinkertaista. Rekisteröitymisen jälkeen voi sekä selata palvelussa olevia yrityksiä että lisätä palveluun oman yrityksensä. Jos löytää Binderistä yrityksen, jonka tarpeeseen haluaa tarjota ratkaisua, voi Binderin kautta olla kätevästi yhteydessä ja ehdottaa yhteistyötä. Samoin voi itse saada omalle yrityksellensä kohdennettuja ehdotuksia.

Binder tarjoaa monipuolisesti käyttömahdollisuuksia eri tarpeisiin. Palvelu on avuksi esimerkiksi silloin, kun yritys etsii tuotteelleen uusia jakelukanavia, iso yritys hakee pk-yrityksiltä ratkaisuja täydentämään omaa tarjontaansa, yritys etsii graafista suunnittelijaa tai startup haluaa yhteistyöhön tietyn ison organisaation kanssa. Alustan avulla eri toimijat kohtaavat helposti ja kaikki osapuolet hyötyvät.

”Binderiin kannattaa lisätä oma yrityksensä, yrityksen tarjonta ja liiketoiminnallisen tarpeen kuvaus, jolloin palvelu voi suositella yritystäsi potentiaalisille asiakkaille ja voit saada yhteistyöehdotuksia muilta palvelun käyttäjiltä”, Virkkunen kertoo.

Palvelun kehitystyö jatkuu käyttäjäkokemuksia hyödyntäen

Palvelua kehitetään edelleen ja käyttäjät voivat olla mukana muokkaamassa sitä toivottuun suuntaan.

Yksi Binderiä jo testanneista firmoista on Holda Technologies Oy. Espoolainen startup kehittää asuntovuokramarkkinoille sovellusta, joka tuo koko vuokrasuhteen yksiin kansiin sekä vuokranantajalle että vuokralaiselle. ”Maaliskuussa olimme siinä vaiheessa, että tarvitsimme pilottikumppaneita Holda Koti -sovelluksen testaamiseen ja kehittämiseen. Binder kiinnosti, koska se yhdistää erityyppisiä firmoja”, kertoo Holdan toimitusjohtaja Vesa Robertsson.

Holda löysikin kiinteistösijoitusfirman, joka halusi kehittyä ketterän startupin kanssa. ”Kumppaneiden merkitys startupille on aivan suunnaton. Varttuneiden firmojen kautta pääsemme kiinni oikeisiin ongelmiin, jotka painavat alaa. Me tuomme heille ketteryyttä ja uudistusta, ja vaihtokauppana saamme markkinointivetoa, uskottavuutta ja verkoston”, kertoo Robertsson.

Mukana olevien Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien on tarkoitus avata hankkeitaan ja verkostojaan Binderin avulla paremmin näkyviin yrityksille ja löytää erilaisiin kehityshankkeisiin tekijöitä. Samalla halutaan tukea yritysten kehittymistä ja kasvua panostamalla alustaan, jossa tekijät ja tarpeet kohtaavat.

Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteisen 6Aika-strategian Avoimet innovaatioalustat -kärkihanke on osallistunut Binder-palvelun kehittämiseen. 6Aika-strategia on osa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 toteutusta.

Lisätietoja

www.binder.fi


Yhteyshenkilöt

Binder: toimitusjohtaja Tuomo Virkkunen, Abonnet Oy, puh. 040 750 3943, s-posti: tuomo@binder.fi

Helsingin kaupunki: erityissuunnittelija Henrik Keinonen, elinkeino-osasto, yrityspalvelut, puh. 040 643 0536, s-posti: henrik.keinonen@hel.fi

Espoon kaupunki: projektipäällikkö Katja Hagman, palvelukehitysyksikkö, puh. 043 826 7645, s-posti: katja.m.hagman@espoo.fi

Vantaan kaupunki: suunnittelija Ronny Rantamäki, elinkeinopalvelut, puh. 043 827 2239, s-posti: ronny.rantamaki@vantaa.fi

Holda Techonologies Oy: toimitusjohtaja Vesa Robertsson, puh. 040 723 1191, s-posti: vesa@holda.io

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote

Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye