Kukat ovat aukeamassa Haagan Alppiruusupuistossa

”On hyvin tavallista, että alppiruusujen (kuten muidenkin kasvien) kukinta vaihtelee huomattavasti vuosittain. Alppiruusujen kukkanuput kehittyvät jo syksyllä, ja kuluneen kesän olosuhteet (mm. kukinnan runsaus) ja syksyn säät vaikuttavat kukkanuppujen kehittymiseen. Viime kesänä alppiruusujen kukinta oli lähestulkoon kaikkien aikojen runsainta, ja siksi on hyvin ymmärrettävää että pensaiden voima ei ole riittänyt vastaavan kukkaloiston kehittämiseen tänä vuonna. Tämän kesän välivuosi kukinnassa on siis aivan luonnollista eikä kerro siitä että alppiruusujen vointi olisi huono”, kertoo kasviasiantuntija Satu Tegel kaupunkiympäristön toimialalta.
Alueelle rakennetut käytävät ja pitkospuut tarjoavat monipuolisen verkoston kukkien katselemiseen. Kukkaloistoa voi ihailla myös ylhäältä katselulavoilta, joihin pääsee pyörätuolillakin. Puiston pääreitit ovat esteettömät. Puistossa on puiston historiaa ja alppiruusuja esittelevät opastaulut.
Rodopuisto on vaikuttava elämys ennen kesäkuun puoliväliä. Rodopuistossa käy kukinta-aikaan tuhansia vierailijoita eri puolilta maailmaa. Puistoon on kukinnan ajaksi tuotu siirrettäviä käymälöitä, jotta siellä voi viipyä rauhassa vaikka piknikin merkeissä pidemmänkin aikaa.
Puistokävely: Alppiruusujen lumoa Haagassa keskiviikkona 13.6.2018 klo 18–19.30 Lähtöpaikka: Alppiruusupuiston pääopastaulu, Laajasuontien mutkan kohdalta sisään.
Tässä lisätietoa Alppiruusupuistosta: http://vihreatsylit.fi/alppiruusupuisto/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Nummi
projekinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 050 388 1410
etunimi.sukunimi@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme