Näin Uudellamaalla pelataan Lottoa ja Eurojackpotia – kattavat tilastot kunta kunnalta
30.5.2018 11:08:16 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote

Veikkauksen vuodesta 1970 saakka tarjoama Lotto on edelleen suomalaisten suosikkipeli. Sitä pelataan kaikissa Manner-Suomen kunnissa - niin verkossa kuin markettien, huoltamoiden, kauppojen kuin kioskien tiskeilläkin.
Uudellamaalla eniten Lottoa pelataan asukasmäärään suhteutettuna Hangossa ja Karkkilassa. Eurojackpotia Hangossa ja Lohjalla. Tiedot selviävät oheisesta tilastosta.
Lähes 50 prosenttia suomalaisista Loton pelaajista antaa koneen arpoa rivinsä, mutta yhä edelleen useat pelaavat tutut suosikkinumeronsa. Tiettyjä rivejä pelataan kierroksesta toiseen erityisen paljon.
- Suosituimmat numerot eivät juurikaan vaihdu kierroksesta toiseen, kertoo Veikkauksen tuotepäällikkö Teemu Saukonoja.
Viime kierroksen suosituin rivi oli ruudukon kolmas pystyrivi (03, 09, 15, 21, 27, 33, 39), jota pelataan jopa kaksi tuhatta kertaa joka viikko. Suuriin voittorahoihin luottorivillä ei kuitenkaan pääsisi käsiksi, sillä jos myös arvontakone valitsisi kolmannen pystyrivin numerosarjan, täysosumalla voittaisi normaalikierroksella muutamia satoja euroja.
Rivi 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 on myös erittäin suosittu ja kamppailee ykkössijasta viikosta toiseen.
Yksittäisistä luvuista eniten pelataan numeroita 9, 3 ja 7.
Viime viikolla Veikkauksella pyydettiin ennätyspotin kunniaksi arvonta-apua sosiaalisessa mediassa suureen suosioon nousseelta Seppo-koiralta. Vauhdikkaassa palloarvonnassa Seppo päätyi riviin: 4, 6, 11, 15, 25, 28 ja 32. Lisänumeroksi Seppo valikoi numeron 26.
Shetlanninlammaskoira Sepon vihjeriviä pelattiinkin tällä kierroksella 493 kertaa ja se oli kierroksen kuudenneksi suosituin rivi. Sepon rivissä oli yksi oikea numero, joten voittoa Sepon rivillä ei tullut. Jos voitto olisi kuitenkin osunut rivillä kohdalleen, olisi jokainen pelaaja voittanut itselleen 29 411,70 euroa.
Lotto perustuu puhtaasti sattumaan ja tämä on hyvä muistaa myös riviä tehdessä. Oikean rivin voi veikata kuka tahansa, mutta sitä ei voi ennustaa kukaan. Erilaisia rivejä on noin 18,6 miljoonaa – ja joka ikinen niistä on yhtä todennäköinen.
Suomen suurin yhdelle hengelle mennyt lottovoitto on 13,3 miljoonaa euroa. Se meni Lahteen kierroksella 15/2014. Vuonna 2017 Lotosta löytyi 19 täysosumaa.
Jos ei ole pelannut netissä tai käyttänyt Veikkaus-korttia, voiton lunastusaikaa tositetta vastaan on vuosi. Monissa maissa lunastusaika on huomattavasti lyhyempi. Esimerkiksi Rankassa voiton lunastukseen on aikaa 60 päivää.
Lisätiedot: Veikkauksen viestintä p. 09-4370 7000
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotista miljoonan voittanut mies: ”Luulin että kaverini voitti”18.5.2026 12:19:29 EEST | Tiedote
Eurojackpotista osui tiistaina 7.4. Suomeen päävoitto. Viiden miljoonan euron voitto osui porukkapeliin, jossa oli viisi osuutta. Yksi miljoonan euron voitoista osui Porvoon Torinkulman R-kioskin asiakkaalle. Potin voittanut mies vieraili voittajakahveilla Veikkauksen pääkonttorilla.
Bulgarian yllätys Euroviisuissa toi muhkeat voitot Veikkauksen vedonlyöjille17.5.2026 17:12:41 EEST | Tiedote
Euroviisut kiinnostivat vedonlyöjiä, ja etenkin Suomen voiton puolesta pelattiin ahkerasti.
Loton potti nousee jo kahdeksaan miljoonaan euroon16.5.2026 22:46:18 EEST | Tiedote
Tänä iltana ei Lotossa löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Illan suurin voitto oli pelattu Oulussa. Jokeri-pelistä löytyi useampi suurvoitto.
Eurojackpotin potti jatkaa hurjaa kasvuaan 118 miljoonaan euroon15.5.2026 22:29:59 EEST | Tiedote
Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistaina on jaossa jo noin 118 miljoonan päävoitto.
Vedonlyöjät Suomen puolella Euroviisuissa: ”Suomi voittaa ja Ruotsi ei ole kymmenen parhaan joukossa on suosittu kohde”15.5.2026 15:01:44 EEST | Tiedote
Euroviisut huipentutvat lauantaina Wienissä finaaliin, jossa Suomi esiintyy vuorolla 17. Linda Lampenius x Pete Parkkonen – Liekinheitin on kilpailun ennakkosuosikki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
