Lapsenhuoltolain uudistuksessa perheiden sopimusvapaus jäämässä puolitiehen - sopimusmahdollisuus lapsen ja sosiaalisen vanhemman tapaamisista palautettava hallituksen esitykseen
Lapsenhuoltolain kokonaisuudistus on yksi hallitusohjelman perhepoliittisista tavoitteista. Sitä koskee hallituksen perhepolitiikan keskeinen lähtökohta, perheiden monimuotoisuuden tunnustaminen. Uudistus on hallitusohjelmassa osaltaan sen takia, että järjestöt tekivät edellisen hallituskauden aikana päämäärätietoista työtä uudistustarpeiden kokoamiseksi yhteen. Järjestöt ovat olleet aktiivisesti mukana myös uudistushankkeen seurantaryhmän työssä. Uudistusta on viety eteenpäin hyvässä yhteisymmärryksessä ja työryhmä teki lopulta joukon ilahduttavan ennakkoluulottomia uudistusesityksiä.
Yksi ilahduttavimmista periaatteissa uudistushankkeessa on ollut perheiden sopimusvapauden lisääminen tietyissä lapsen huoltoon, asumiseen ja tiedonsaantiin liittyvissä kysymyksissä. Perinteisesti vanhemmuuteen liittyvässä lainsäädännössä on kavahdettu perheiden omia sopimuksia. Nyt on kuitenkin ymmärretty, että vanhempien riidattomat keskinäiset sopimukset ennaltaehkäisevät myöhempiä ongelmia ja ristiriitoja. Tätä sopimusvapauden piiriä on nyt haluttu laajentaa.
Työryhmä teki myös esityksen, että lapselle voitaisiin sopia tapaamisoikeus hänelle erityisen läheiseen henkilöön (esim sosiaalinen vanhempi) osapuolien yhteisellä sopimuksella. Tarkoitus oli, että sosiaalilautakunta voisi vahvistaa tällaisen sopimuksen samalla tavalla kuin lautakunta voi nykyään vahvistaa juridisten vanhempien keskinäisen sopimuksen lapsen tapaamisista. Tätä mahdollisuutta kannatettiin valmistelun aikana hyvin laajasti, ja myös lausuntokierroksen palautteessa valtaosa lausujista suhtautui ehdotukseen myönteisesti. Tästä huolimatta hallituksen esitysluonnos olisi hylkäämässä uudistuksen.
Tapaamisista sopiminen lapsen ja sosiaalisen vanhemman tilanteessakin ehkäisisi ongelmia tulevaisuudessa aivan samalla periaatteella kuin muissakin tilanteissa. Jos lapsen vanhemmat ovat keskenään yksimielisiä jostain asiasta, joka ei ilmeisesti ole lapsen edun vastainen, sopimuksen vahvistaminen suojaa lasta tulevilta ristiriidoilta. Nyt lapsen ja sosiaalisen vanhemman tapaamisista päättäminen oltaisiin jättämässä kaikissa tilanteissa tuomioistuinten tehtäväksi. Tämä jättää lapsen oikeuden sosiaalisiin vanhempiinsa epävarmaksi mahdolliseen ristiriitatilanteeseen saakka. Selkeä ennakkosopimus taas varmistaisi lapselle oikeuden tavata kaikkia vanhempiaan, vahvistaisi lapsen hyvinvointia ja ehkäisisi vanhempien välisiä ristiriitoja.
Työryhmän esityksen hylkääminen koskisi lapsia monenlaisissa perhetilanteissa, esimerkiksi uusperheissä ja sellaisissa sateenkaariperheissä, joissa lapsella on useampia kuin kaksi tosiasiallista vanhempaa syntymästään lähtien.
Sateenkaariperheet ry vaatii, että hallitus palauttaa työryhmän esityksen lopulliseen esitykseensä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Jämsätoiminnanjohtaja
Puh:044 997 1956juha.jamsa@sateenkaariperheet.fiTietoja julkaisijasta
Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.
Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi
Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry
Lapsitoiveen toteuttamisesta kaksi vuotta vankeutta ja miljoonasakot – Italia kriminalisoi sijaissynnytyksen21.10.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Kun Suomessa pohditaan keinoja syntyvyyden parantamiseksi, Italiassa perheellistymismahdollisuuksia on alettu rajoittaa. Sijaissynnytyksen kriminalisoinnilla isketään erityisesti sateenkaari-ihmisten ja muiden tahattomasti lapsettomien mahdollisuuksiin perustaa perhe, katsoo ihmisoikeusjärjestö.
Sateenkaarimiesten lapsitoivetta ei saa ohittaa – sijaissynnytyksen laillistamiselle laajaa kannatusta Suomessa17.6.2024 08:50:05 EEST | Tiedote
Ei-kaupallinen sijaissynnytys ei ole Suomessa vieläkään laillista, vaikka sääntelyn tarve on todettu jo yli vuosikymmenen kestäneessä selvittelyssä. Sijaissynnytyksen salliminen saa kannatusta niin asiantuntijoilta, puolueilta kuin kansalaisiltakin. Edunvalvojat toivovat, että sateenkaarimiesten lapsitoiveet otettaisiin vihdoin vakavasti ja sijaissynnytys sallittaisiin.
Tervetuloa Kumppanuusvanhemmaksi-hankkeen loppuseminaariin 28.5.22.5.2024 06:24:00 EEST | Kutsu
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan paljon puhututtavasta kumppanuusvanhemmuudesta nelivuotisen hankkeen päätösseminaariin ti 28.5. klo 9:30-12:30. Tilaisuuden teema on oikeudellinen vanhemmuus. Luvassa puheenvuoroja sekä asiantuntijoilta että ihmisiltä, joita teema koskettaa henkilökohtaisesti. Tilaisuudessa tai sovitusti myöhempänä ajankohtana on mahdollisuus mediahaastatteluun.
Kysely paljastaa: sateenkaariperheet eivät voi liikkua vapaasti maailmalla29.4.2024 12:59:08 EEST | Tiedote
Suomalaisista sateenkaariperheistä reilu puolet (58 %) on pelännyt ongelmia matkustaessaan ulkomaille sateenkaariperheenä, kertoo Sateenkaariperheet ry:n tuore kysely. Katse kääntyy kohti kesäkuun EU-vaaleja: Perhesuhteiden tunnustaminen EU-maiden kesken on ollut yksi tämän eurovaalikauden tärkeistä sateenkaaritavoitteista. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen teki tavoitteen hyvin tunnetuksi julistaessaan 2020: ”Jos olette perhe yhdessä maassa, olette perhe kaikissa maissa”. Tilanne on monille sateenkaariperheille edelleen päinvastainen.
Suomi sai YK:n lapsen oikeuksien komitealta huonon arvosanan – jätti sateenkaariperheen lapsen korvauksetta4.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomi karkotti venäläisen sateenkaariperheen lapsen vanhempineen, koska katsoi, että lapsi ei tarvinnut kansainvälistä suojelua. YK lapsen oikeuksien komitea totesi ratkaisussaan vuonna 2021, että Suomi oli loukannut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kolmea artiklaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun komitea antoi Suomelle langettavan ratkaisun. Tänä keväänä komitea päätti asian seurannan ja antoi arvionsa ratkaisun toimeenpanosta. Arvosanaksi annettiin ”B”, mikä tarkoittaa, että ratkaisu on vain osittain toimeenpantu. Suomi ei esimerkiksi ole maksanut lapselle mitään korvausta, vaikka komitea sitä edellyttikin. Sateenkaariperheet ry on järkyttynyt tapauksen puutteellisesta toimeenpanosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme