Attendo investoi Kuopioon: yli 130 uutta asukaspaikkaa ikäihmisille ja kehitysvammaisille

Kuopion ydinkeskustassa on alkanut suuri tornitalohanke, Kuopion Portti, jonka ensimmäisessä rakennusvaiheessa valmistuu seniorikoti ikääntyneille. Kohteeseen tulee yhteensä 66 asuntoa, joista 31 on tehostetun palveluasumisen paikkoja ja 35 kevyemmän palveluasumisen seniorikoteja. Kuopion Portti rakentuu keskeiselle paikalle rautatieaseman viereen Puutarhakadulle. Attendolle käyttöön tulevien tilojen rakennuttaja on Suomen Hoivatilat Oy ja urakoitsija Lapti Oy.
Näkinpolulle Saaristokaupunkiin valmistuu 46-paikkainen hoivakoti, joka on suunnattu ensisijaisesti muistisairaille ja paljon tukea tarvitseville ikäihmisille. Rauhalliseen ympäristöön valmistuvan hoivakodin rakennuttajana toimii Avain Rakennuttajat Oy ja urakoitsijana Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy.
”Kuopio on Pohjois-Savossa meille hyvin tärkeä alue, jossa tarve erilaisille asumispalveluille kasvaa vauhdilla. Tarjoamalla monimuotoisia ja asukaslähtöisiä asumispalveluja oikea-aikaisesti voidaan säästää merkittävästi yhteiskunnan sosiaali- ja terveydenhuollon menoissa. Lisääntyvän tarjonnan myötä myös kilpailu kiristyy, jolloin myös palvelujen käyttäjät hyötyvät edullisemmista hinnoista ja lisääntyneestä valinnanvapaudesta”, kertoo Attendon hoivapalveluiden myyntijohtaja Alex Gullichsen.
Attendon aluejohtaja Anne Flinkille Kuopio ja paikallisten ikäihmisten tarpeet ovat tuttuja: ”Kuopion alueen ikäihmisiltä on tullut runsaasti kyselyitä erimuotoisista asumis- ja palveluratkaisuista. Esimerkiksi Attendo Männistön Sydämessä ikäihmisiä on ilahduttanut se, että tarjoamme erikokoisia ja eritasoisesti varustettuja asuntoja ja palvelupaketteja kunkin asiakkaan henkilökohtaiset tarpeet ja toiveet huomioiden.”
”Kuten Attendo Männistön Sydän, myös tulevat ikäihmisten kohteemme huomioivat asukkaiden lisäksi naapuruston ikäihmiset. He ovat tervetulleita vierailemaan yksiköissämme, piipahtamaan vaikka lounaalla tai osallistumaan harrastetoimintoihin”, Flink kuvaa.
Ikäihmisten palvelukotien lisäksi Kuopioon valmistuu kaksi kehitysvammaisten ihmisten palvelukotia vierekkäisille tonteille. Leväsen Tuuttikujalle rakentuvista kodeista toinen on suunnattu aikuisille ja toinen nuorille. Nuorille avautuva kohde on 7-paikkainen pienryhmäkoti. Aikuisille suunnatussa palvelukodissa on 15 autetun asumisen paikkaa, jotka tarjoavat ympärivuorokautista hoivaa kehitysvammaisille ihmisille. Molempien kohteiden urakoitsijana toimii Mediset Hoivarakentajat Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alex Gullichsen
Myyntijohtaja, Attendo Hoivapalvelut
p. 044 494 2139
alex.gullichsen@attendo.fi
Anne Flink
Aluejohtaja, Attendo Hoivapalvelut Itä- ja Keski-Suomi
p. 050 538 9010
anne.flink@attendo.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on yli 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendo toteuttaa Hoivatilojen kanssa ikäihmisten hoivakodit Joensuuhun ja Rovaniemelle25.8.2025 09:31:49 EEST | Tiedote
Attendo ja Hoivatilat toteuttaa yhteistyössä uudet hoivakodit Joensuuhun ja Rovaniemelle, vastaten alueiden kasvavaan ikäihmisten palvelutarpeeseen. Ympäristöystävällisyys ja asukkaiden yksilölliset tarpeet ovat hankkeiden keskiössä, ja hoivakotien arvioidaan valmistuvan kesällä 2026.
Uusi Attendo-koti avautuu Oulun Jääliin – tarjoaa asumispalveluita vahvaa tukea tarvitseville kehitysvammaisille19.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Attendo Jätti tarjoaa 15 ympärivuorokautista asumispaikkaa kehitysvammaisille asukkaille. Koti sijaitsee luonnonläheisellä alueella, ja se on suunniteltu vastaamaan asukkaiden yksilöllisiin ja vaativiin tuen tarpeisiin. Ensimmäiset asukkaat muuttavat elokuun aikana.
Roope Salmisen ja Attendon podcast-uutuus: Toinen mahdollisuus kertoo toivosta ja toipumisesta14.8.2025 11:19:19 EEST | Tiedote
Attendo on julkaissut uuden Toinen mahdollisuus -podcastin, joka tuo kuulijoiden ulottuville rohkeita ja koskettavia tarinoita elämän haasteista. Podcast on toteutettu yhdessä juontaja Roope Salmisen ja Attendon asukkaiden kanssa. Podcastin tavoitteena on lisätä ymmärrystä, murtaa tabuja ja nostaa esiin mielenterveys- ja päihdepalveluiden merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.
Attendo Suomen vuoden 2025 toisen kvartaalin tulos: vahva kehitys jatkui18.7.2025 09:01:42 EEST | Tiedote
Attendo-konserni on julkaissut tänään 18. heinäkuuta vuoden 2025 toisen vuosineljänneksen (Q2) tuloksen. Tämä on kooste Attendo Suomen osuudesta konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta: https://www.attendo.com/en/.
Uusi hoivakoti avautuu Keminmaalla – tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille23.6.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Keminmaalle on valmistunut uusi 47-paikkainen hoivakoti, Attendo Neidonkenkä. Ensimmäiset asukkaat muuttavat kesäkuun loppupuolella. Hoivakoti tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja yhteisöllistä asumista ikäihmisille esteettömissä ja viihtyisissä tiloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme