Tomi Einonen nimitetty MTV:n uutistoiminnan johtoon

MTV Uutiset tulee Tomi Einosen luotsaamana satsaamaan uutistoiminnan yhä vahvempaan digitalisointiin ja lisäämään reaaliaikaista uutispalvelua.
”On hienoa päästä vetämään huippuammattilaisten joukkoa ja tietysti samalla jatkamaan Merja Ylä-Anttilan kunniakkaasti viitoittamaa tietä. Tulemme luonnollisesti pitämään erittäin hyvää huolta MTV Uutisten TV-puolen lippulaivatuotteista, kuten Huomenta Suomesta sekä Seitsemän ja Kymmenen Uutisista, mutta samalla haluamme kehittää palveluamme myös uusien katsojasukupolvien uutisnälkää tyydyttämään, journalismin korkeasta laadusta tinkimättä”, kertoo MTV Uutisten uusi päätoimittaja Tomi Einonen ja jatkaa: ”Tulemme kehittämään entistä vahvemmin digitaalisuutta, sillä uutisten pitää olla mukana kansalaisten arjessa ajasta ja paikasta riippumatta. Liikkuvan kuvan kulutus lisääntyy hurjaa vauhtia, joten meidän tulee varmistaa, että myös me liikumme tapahtumien mukana ja kerromme asiantuntevasti ja faktoihin perustuen, mistä on kulloinkin kysymys. Uusia ideoita ja kehityssuunnitelmia on jo olemassa ja niistä kerromme myöhemmin lisää.”
Yhteiskuntatieteiden maisteri Tomi Einonen aloitti TV-uransa Ylen Poliisi-TV:n toimittajana vuonna 1996. MTV:n kotimaan uutistoimittajaksi ja -ankkuriksi Einonen siirtyi vuonna 1999. Einosen vetämä Suomen suurin tuotantoyhtiö Mediahub tuottaa MTV:n päivittäiset uutis- ja ajankohtaissisällöt MTV3:lle, MTV.fi-uutispalveluun ja tekstikanavalle. Lisäksi Mediahub tuottaa kaupallisia sisältöjä MTV:lle ja muille asiakkailleen.
”Olen varma, että Tomi on oikea valinta luotsaamaan Mediahubin palveluita entistä digitaalisempaan suuntaan ja varmistamaan, että uutistuotantoyhtiömme säilyy jatkossakin laatujournalismiin erikoistuneena itsenäisenä ja kannattavana palveluntarjoajana. Hänen nimittäminen uuteen rooliinsa oli harvinaisen helppo päätös ja tiedän, että myös uutistuotantomme tiimi arvostaa sitä”, kommentoi nimitystä Mediahub Oy:n hallituksen puheenjohtaja Åsa Tillberg-Widell.
MTV aloitti oman uutistoimintansa vuonna 1980 tuoden suomalaiseen televisiouutiskulttuuriin monipuolisen ja ammattitaitoisen journalismin ohella kahden uutisankkurin vetämät totuttua rennommat lähetykset ja suositun loppukevennyksen.
”MTV:n uutistoiminnalla on vankka asema suomalaisten arjessa aamusta iltaan ja olemme erittäin iloisia, että pääsemme jatkamaan sen ylläpitoa ja kehittämistä Pöllölaakson hyvin tuntevan Tomi Einosen kanssa”, iloitsee MTV Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi Einonen, Mediahub Oy, 0400 751 582, tomi.einonen@mtv.fi
Jarkko Nordlund, MTV Oy, 010 300 5497, jarkko.nordlund@mtv.fi
Åsa Tillberg-Widell, Mediahub Oy, hallituksen puheenjohtaja, +46 70 536 58 81
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Maista Baskimaan maut – pintxot valtaavat NH Collection Helsinki Grand Hansan28.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Espanjan pohjoisosassa sijaitsevan Baskimaan vivahteikas ja kiinnostava ruokakulttuuri on kuuluisa etenkin pintxoistaan. Pintxot, hammastikun nokkaan pistetyt pienet suupalat sekoitetaan toisinaan tapaksiin, mutta on sekä kulttuurillisesti että käytännössä eri asioita. Jos pintxot ja muut baskimaan herkut eivät ole vielä tuttuja, niitä pääsee nyt maistamaan NH Collection Helsinki Grand Hansa hotellin Hansa Café -ravintolassa Baskimaan ruokaviikoilla, jonka järjestää yhteistyössä hotellin kanssa Espanjan ja Bilbaon matkailutoimistot.
Viron kesä tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja tapahtumia jokaiseen makuun2.7.2025 10:38:30 EEST | Tiedote
Suomalaisten suosituimman matkakohteen Viron alkanut kesä on täynnä elämyksiä: taidetta, suloisia maatilan eläimiä, keskiajan tunnelmaa, merenkulun juhlia, urheilua, herkullisia ruokafestivaaleja sekä musiikkia laidasta laitaan – kansantanssista hevimetalliin ja elektroniseen musiikkiin.
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme