Petri Suomala Aalto-yliopiston opetuksesta vastaavaksi vararehtoriksi
21.6.2018 11:11:15 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt Tampereen teknillisen yliopiston koulutuksesta vastaavan vararehtorin Petri Suomalan Aalto-yliopiston opetuksesta vastaavaksi vararehtoriksi 1.9.2018 alkaen viisivuotiskaudeksi. Hän seuraa tehtävässä Eero Elorantaa, joka siirtyy eläkkeelle 18.9.2018.
Tekniikan tohtori Petri Suomala (s. 1974) on toiminut Tampereen teknillisen yliopiston teollisuustalouden professorina vuodesta 2009 alkaen. Hänet nimitettiin teollisuustalouden laitoksen johtajaksi vuonna 2011, talouden ja rakentamisen tiedekunnan dekaaniksi vuonna 2014 ja koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi vuonna 2016.
Petri Suomala on lisäksi työskennellyt Tampereen teknillisen yliopiston kustannus- ja kannattavuusjohtamisen tutkimusryhmän johtajana sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston teollisuustekniikan ja johtamisen dosenttina keskittyen erityisesti liiketalouteen.
”Saimme erinomaisen uuden opetuksesta vastaavan vararehtorin jatkamaan Eero Elorannan työtä. Petri Suomalalla on hieno ura vaativissa akateemisissa johtotehtävissä, vakuuttavat tieteelliset saavutukset sekä erinomainen johtamiskokemus ja -taito. Hän on vahva ja näkemyksellinen oppimisen, opetuksen ja pedagogiikan osaaja, ja hänen opiskelijakeskeinen ajattelutapansa sopii hyvin Aalto-yliopistoon. Hän ymmärtää syvästi alojamme, erityisesti liiketoimintaa ja teknologiaa, ja hän on hyvin kiinnostunut taiteesta ja suunnittelusta. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
”Aalto-yliopisto on osoittanut, että sillä on hyvät mahdollisuudet toimia yliopisto-opetuksen edelläkävijänä. Tieteen, taiteen, liiketoiminnan ja tekniikan yhdistäminen yliopisto-opetuksessa tarjoaa vankan perustan sekä kansallisesti että kansainvälisesti vaikuttavalle toiminnalle. Olen etuoikeutettu ja iloinen liittyessäni Aallon tiimiin, joka on selkeästi osoittanut suhtautuvansa intohimoisesti sekä koulutukseen että hyvinvointiin. Odotan innolla yhteistyötä ja yliopistojen tulevien vuosien uusia haasteita”, Petri Suomala toteaa.
Petri Suomala raportoi provosti Kristiina Mäkelälle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henkilöstöjohtaja Riitta Silvennoinen, puh. 040 525 9257, riitta.silvennoinen@aalto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista19.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille14.5.2026 21:30:00 EEST | Tiedote
Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa. Tuore tutkimus on ensimmäisiä, joissa eri potilasryhmien kokemuksia vertaillaan keskenään.
Kauppakorkeakoulun juhlava promootio näkyy Töölön katukuvassa toukokuussa13.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein. Yleisö voi seurata näyttävää promootiokulkuetta Töölössä perjantaina 22. toukokuuta iltapäivällä.
Tutkijat mittasivat tseptojoulen, eli energiamäärän, jolla punasolu liikkuu nanometrin12.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tapa mitata äärimmäisen pieniä energiamääriä voi tehostaa esimerkiksi kvanttitietokoneita ja pimeän aineen metsästystä.
Sähköpotkulaudat vakiintuivat osaksi kaupunkiliikennettä – tutkijat toivovat kaupungeilta aktiivisempaa ohjausta11.5.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Laaja tutkimus osoittaa, että jaettavat sähköpotkulaudat, kaupunkipyörät ja tavarapyörät ovat vakiintumassa osaksi kaupunkiliikennettä ympäri maailmaa. Tutkijoiden mukaan kuntien ja valtion tulisi ohjata mikroliikkumisen kehitystä aktiivisesti sen sijaan, että ilmiötä pidettäisiin ohimenevänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
