Päiväkoti Violanpuistolle selvitetään toista sijaintia

Kaupunki on suunnitellut uuden paviljonkipäiväkodin, joka vastaa Hermannin ja Kalasataman alueen kasvavaan päiväkotipaikkojen tarpeeseen.
Sijainniksi suunniteltiin aiemmin Violanpuiston urheilukenttää ja myöhemmin urheilukentän päätyä, mutta nyt selvitetään toista sijaintia asukkailta sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnalta saadun palautteen perusteella.
Hankkeen suunnittelijat tekevät heinäkuun alkupuolella tarvittavia lisäselvityksiä, jotta rakennukselle löytyy sopivin sijainti. Päiväkodin ja ulkoilupiha-alueen mahdollisena rakennuspaikkana tarkastellaan uudestaan puiston reunalla sijaitsevaa tonttia ympäristöineen.
Kaupunkiympäristön toimiala tiedottaa verkkosivuillaan heinäkuussa asian etenemisestä (www.hel.fi/kaupunkiymparisto).
Paviljonkipäiväkodin on määrä valmistua loppuvuonna 2018, ja rakentamisen on ollut tarkoitus alkaa tänä kesänä. On mahdollista, että hanke viivästyy muutamalla kuukaudella.
Päiväkodin rakentaminen Hermannin alueelle on tarpeellista, koska asukasmäärä seudulla on kasvamassa. Kaupungin selvitysten mukaan alueella tarvitaan lisää päiväkotipaikkoja vuodenvaihteeseen mennessä. Helsinki ryhtyy syksyllä järjestämään 5-vuotiaiden lasten maksutonta varhaiskasvatusta, mikä on lisännyt osaltaan päiväkotipaikkojen tarvetta eri puolilla kaupunkia.
Uusi paviljonkipäiväkoti Violanpuisto tarjoaa tilat noin 120 lapselle. Lähistölle suunnitellaan lähivuosina uusia pysyviä päiväkotitiloja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Aho, toimialajohtaja
Kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 31064
mikko.aho@hel.fi
Carola Harju, erityissuunnittelija
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Puh. 09 310 42542
carola.harju@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Senaatintorilla parannetaan tapahtumapuitteita4.7.2025 10:31:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa Senaatintorille sähkökeskuksia sekä vesi- ja viemärikaivot tapahtumien käyttöön. Työt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat marraskuussa.
Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande
Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.
Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote
Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.
Pitäjämäen Kutomotiellä uusitaan vesijohtoja3.7.2025 11:06:17 EEST | Tiedote
Katutyöt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2025. Remontissa rakennetaan toinen jalkakäytävä kadulle ja mahdollistetaan uudisrakentaminen kadun ympäristössä.
Den förnyade Linnankoskiparken återspeglar helsingforsarnas önskemål3.7.2025 10:39:17 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av Linnankoskiparken blir klar den 3 juli. Önskemålet om att renovera parken kom från stadsborna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme